Kin structure and choice of brood care in a common eider (Somateria m. mollissima) population.

doi-link: 10.1007/s10336-012-0825-3
Martti Hario, Marja-Liisa Koljonen ja Jukka Rintala
Journal of Ornithology 153(3):963–973.
Eider, kin recognition, cooperative breeding, synchrony, parasitic laying, brood-rearing tactics
Julkaisuvuosi: 2012

Sukuselvitys Söderskärin haahkoista

Eläinkunnassa sukulaisten tunnistaminen on olennainen osa lisääntymismenestyksen ja kelpoisuuden maksimointia. Tutkimuksin on osoitettu, että sukulaisten tunnistaminen ilmenee yksilön erilaisena käyttäytymisenä sukulaisia vs. ei-sukulaisia kohtaan.

Nuoren haahkanaaraan otaksutaan 8-viikkoisen kasvukautensa aikana oppivan tuntemaan emonsa ja sisarusparvensa kaikki jäsenet, muistavan ne ja pystyvän myöhemmällä iällä toimimaan yhteistyössä niiden kanssa pesimisessään. Yksi yhteistyön muoto olisi ns. loismuninta, jossa sukulaiset munivat toistensa pesiin ja huolehtivat ”epäitsekkäästi” haudonnasta. Toinen on ns. lastentarhaaminen, jossa sukulaiset yhdessä huolehtivat suuresta jälkeläisjoukosta.

Söderskärin riistantutkimusasemalla vuosina 2001–2003 25–67 % naaraista oli loismuninnan kohteena (selvitettynä munanjälkeisten DNA:sta), mutta tämä ei johtanutkaan siihen, että loisittu naaras olisi hakeutunut hoitamaan poikasia yhdessä muiden kanssa. Lähisukulaiset (äidit, tyttäret, siskokset) eivät lainkaan asioineet toistensa kanssa lisääntymisessä eivätkä osoittaneet tuntevansa toisiaan, vaikka yleinen sukulaisuusaste DNA-mittarilla oli Söderskärillä suunnilleen sama kuin eräissä muissa töissä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Syynä asioinnin/tunnistamisen puuttumiseen saattavat olla juuri sosiaalinen poikastenhoito, jossa omaan äitiin leimautuminen heikkenee, ja/tai nuorten laaja dispersio (siirryntä). Muualla tehdyissä töissä haahkakantojen yleinen sukulaisuusaste on määritetty DNA-sormenjäljistä (munanvalkuaisesta tai verestä), mutta Söderskärillä naaraat tunnetaan lisäksi yksilöllisesti laajamittaisen poikasrengastuksen ja pyynti–uudelleenpyynnin ansiosta. Söderskärin nuoret naaraat palasivat parin kolmen ensimmäisen, ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen synnyinsaaristoonsa, jolloin noin 75 prosentilla oli äiti vielä elossa, mutta keskimäärin vain 1 prosentilla siskokin saapui paikalle. Toisaalta melkein kaksi kolmasosaa debytanteista siirtyi pesimään muualle Söderskärin saaristossa kuin omalle synnyinsaarelleen, mikä alensi tapaamistodennäköisyyttä äitiin. Lopputuloksena oli, että keskimäärin 18 prosenttia naaraskannasta koostuu lähisukulaisista (äideistä, tyttäristä, siskoksista) mutta vuosivaihtelu (vuosina 1985–2007) oli erittäin laajaa: 0–39 prosenttia. Nolla-vuodet johtuivat haahkan suurista poikaskuolevuuksista, jotka pienensivät erityisesti siskosten tapaamistodennäköisyyttä. Sukulaisuusasteeseen vaikuttaa siten eniten poikasten selviytyvyys eli käytännössä kannan lentopoikastuotto, eivät niinkään aikuiskuolevuus tai siihen välittömästi vaikuttavat tekijät, kuten metsästys.