|
Pikahaku
Sanahaku
![]() Riistakannat 2007: riistaseurantojen tuloksetHirvikannan runsausseuranta perustuu pääosin hirviseurueiden täyttämiin hirvihavaintokortteihin. Menetelmää on kehitelty 1970-luvulta lähtien, mutta aikasarjat ovat täysin vertailukelpoisia vuodesta 1986 lähtien. Seuranta on hyvin kattava: lähes 90 % hirviseurueista palauttaa vuosittain havaintokortin.
Metsäpeuran esiintyminen Suomessa keskittyy kahdelle alueelle. Kainuun osakanta on näistä suurempi, ja siellä runsautta on 1990-luvun alusta alkaen seurattu lentolaskennoin 2-3 vuoden välein. Kainuun metsäpeurakannan viimeaikainen taantuminen on antanut aiheen lyhentää laskentaväliä. Nykymuotoinen suurpetojen seuranta käynnistyi vuonna 1978. Havaintojen keruumenettely on pysynyt samana, mutta tulosten tulkinta on viime vuosikymmenen aikana kehittynyt niin paljon, että menetelmää ei enää voida pitää samana. Vuonna 2006 suurpetohavaintoja kertyi lähes 25 000. Lisäaineistoa suurpedoista saadaan erillislaskennoista ja radioseurannasta. Nopeasti runsastuvaa harmaahyljekantaa seurataan lajin esiintymisalueella koko Itämerellä. Suomessa ja Ruotsissa hylkeet lasketaan lentäen sekä Virossa ja Venäjällä veneellä tai maalta käsin. Viljelymaiden riistanisäkkäiden runsautta seurataan Etelä- ja Länsi-Suomen talvisin lumijälkilaskennoin. Peltokolmiolaskenta tehtiin 187:lla kolmionmuotoisella linjalla keskitalvella 2007. Vesilintujen laskentamenetelmä kehitettiin 1980-luvulla yhteistyössä uonnontieteellisen keskusmuseon kanssa. Pesimäkannat lasketaan toukokuussa ja poikastuottoa seurataan laskennoin samoilla paikoilla (noin 450 pisteellä) heinäkuussa. Metsäkanalintujen runsautta ja poikastuottoa seurataan maankattavin laskennoin elokuussa. Kesällä 2007 laskentalinjan yhteispituus oli yli 9 000 km. Sama laskentamenetelmä on ollut käytössä vuodesta 1963 alkaen, mutta laskentareitit vakioitiin vuonna 1988. Riistakannat 2007: riistaseurantojen tuloksetWikman, M. (toim.), Pusenius, J., Tykkyläinen, R., Wallén, M., Tuomivaara, J., Heikkinen, S., Kojola, I., Määttä, E., Kunnasranta, M., Helle, P., Tiainen, J., Rintala, J., Pöysä, H. Riista- ja kalatalous. Selvityksiä, nro 5, 2008 36 s. ISBN ISBN 978-951-776-611-1 (verkkojulkaisu) ISBN ISBN 978-951-776-610-4 (painettu) ISSN ISSN 1796-8895 (verkkojulkaisu) ISSN ISSN 1796-8887 (painettu) Asiasanat: riistakannat, seuranta, lisääntyminen, riistanisäkkäät, riistalinnut Tilaa julkaisu |



Tilaa julkaisu