Vapaa-ajankalastus 2006

Vapaa-ajankalastus 2006

Vapaa-ajankalastajia oli Suomessa vuonna 2006 yli 1,8 miljoonaa noin miljoonassa eri kotitaloudessa. Noin 230 000 henkilöä osallistui kalastukseen vain avustajina kuten soutajina. Kalastaneiden henkilöiden osuus väestöstä oli 35 prosenttia. Suomalaisista miehistä kalasti 47 prosenttia ja naisista 25 prosenttia. Tärkein tai lähes tärkein harrastus kalastus oli 76 000 suomalaiselle.

Kalastajien lukumäärä on lievästi laskenut 2000-luvulla noin kahdesta miljoonasta noin 1,8 miljoonaan henkilöön. Kalastaneiden osuus väestöstä on laskenut alle 10-vuotiaiden ja 18-44 vuotiaiden joukossa. Muissa ikäryhmissä osuus on pysynyt vuosikymmenen alun tasolla.

Vuonna 2006 käytetyin pyydys oli onki, jota käytti 63 prosenttia kalastajista. Heittovapaa käytti 45 prosenttia kalastajista. Viime vuosina onkea käyttäneiden osuus kalastaneista on hieman laskenut, kun taas heittovapaa käyttäneiden osuus on hieman kasvanut. Pilkkivavalla kalasti joka kolmas ja verkoilla joka neljäs kalastaja. Vetouistelua oli harrastanut joka viides kalastaja.

Vuonna 2006 vapaa-ajankalastuksen kokonaissaalis oli 42 miljoonaa kiloa, josta 75 prosenttia pyydettiin sisävesiltä. Saaliista yli puolet oli ahventa tai haukea. Rapusaalis oli 6,8 miljoonaa kappaletta. Vuoteen 2004 verrattuna rapusaalis kasvoi yli kaksinkertaiseksi. Täpläravun osuus saaliiista oli jo kolme neljäsosaa. Rapusaalisarvio on kuitenkin hyvin epävarma, sillä ravustajien osuus on suhteellisen pieni ja saaliit vaihtelivat paljon.

Verkoilla, katiskoilla ja rysillä pyydettiin 55 prosenttia saaliista ja erilaisilla vapapyydyksillä 43 prosenttia. Rapusaalis pyydettiin lähes yksinomaan rapumerroilla.

Puolet kalastaneista kotitalouksista sai enintään 9 kiloa saalista (=mediaani). Kotitalouden keskimääräinen saalis oli 41 kiloa. Toisaalta 9 prosenttia kalastaneista kotitalouksista ei saanut saalista lainkaan.

Vapaa-ajankalastajien kalansaaliin arvo oli 56 miljoonaa euroa ammattikalastajille maksetuilla hinnoilla arvioituna. Rapusaaliin arvo oli 17 miljoonaa euroa kalatukuilta kerättyjen hintatietojen perusteella. Saaliin arvo on lähinnä suuntaa antava, sillä kalansaalista ei juuri myydä, vaan suurin osa saaliista käytetään kalastajan kotitaloudessa tai annetaan ilmaiseksi esimerkiksi sukulaisille tai naapureille. Samoin on arvioitu, että rapusaaliista suurin osa käytetään ravustajien kotitalouksissa tai yrityksissä. Osa ravuista kuitenkin myydään, joko suoraan tai välittäjien kautta mm. ravintoloihin, suurkeittiöihin, jalostukseen ja toisille kotitalouksille. Pieniä rapuja myydään myös istutettaviksi järviin ja jokiin. Ravun hintatiedot kerätään kalatukuilta, joten kyseessä on arvokkain, ruokaravuiksi lajiteltu saaliin osa.

 

Vapaa-ajankalastus 2006

Riista- ja kalatalous.
Tilastoja, nro 7, 2007

57 s.

ISBN 978-951-776-599-2 (verkkojulkaisu)

ISBN 978-951-776-598-5 (painettu)

ISSN 1796-8917 (verkkojulkaisu)

ISSN 1796-8909 (painettu)

Asiasanat: vapaa-ajankalastus, kalastajien lukumäärä, pyyntipäivät, saaliit

Lue koko julkaisu (pdf) »


*Tilaa julkaisu