Lohi- ja meritaimenkantojen seuranta Torniojoessa vuonna 2007

Lohi- ja meritaimenkantojen seuranta Torniojoessa vuonna 2007

Kesänvanhojen lohenpoikasten keskitiheys pieneni vuoden 2006 yli 14 poikasesta 9,4 poikaseen aarilla (100 m2). Myös vanhempien lohenpoikasten tiheys pieneni. Molemmat poikastiheydet olivat kuitenkin hieman 2000-luvun keskitasoa suurempia.

Lohen luonnonpoikasia lähti merelle sähkökalastusten ja vaelluspoikaspyynnin perusteella arvioituna noin 800 000 yksilöä. Suurin osa viime vuoden vaelluspoikasista oli kuoriutunut vuonna 2003. Jokseenkin kaikki lohen vaelluspoikaset ovat nykyisin luonnonkudusta peräisin. Lohen poikastuotanto Tornionjoessa on ollut koko 2000-luvun runsaampaa kuin edellisinä vuosikymmeninä.

Tornionjoen suomenpuoleinen lohisaalis kaksinkertaistui edellisvuodesta ollen 22 000 kg(2 650 yksilöä). Keskimääräinen lohisaalis 2000-luvulla on ollut noin 19 000 kg. Tornionjoen taimenen luonnontuotanto on heikentynyt. Kesänvanhoja luonnonpoikasia oli Pakajoessa ja Äkäsjoessa kahta edellisvuotta enemmän, mutta muissa sivujoissa tiheydet olivat erittäin pieniä neljänä vuonna peräkkäin. Kaikissa sivujoissa luonnonlisääntymistä ei havaita joka vuosi. Suurin osa Tornionjoen meritaimensaaliista saadaan joen alajuoksulta läheltä merta.

 

Lohi- ja meritaimenkantojen seuranta Torniojoessa vuonna 2007

Ville Vähä, Atso Romakkaniemi, Matti Ankkuriniemi, Kari Pulkkinen ja Marja keinänen

Riista- ja kalatalous.
Selvityksiä, nro 7, 2008

27 s.

ISBN 978-951-776-617-3 (verkkojulkaisu)

ISBN 978-951-776-616-6 (painettu)

ISSN 1796-8895 (verkkojulkaisu)

ISSN 1796-8887 (painettu)

Asiasanat: Tornionjoki, lohi, meritaimen, jokipoikanen, vaelluspoikanen, kutuvaellus, jokikalastus, kanta-arviointi, kalastuskysely, M74 -oireyhtymä

Lue koko julkaisu (pdf) »


*Tilaa julkaisu