Itämeren lohen levinneisyyshistoria

Perinnöllisten erojen perusteella Itämeren lohikannat ryhmittyvät kolmeen ryhmään: itäiseen (lohikannat Venäjältä, Virosta, Latviasta), eteläiseen (lohikannat Etelä–Ruotsista) ja pohjoiseen (lohikannat Pohjois-Ruotsista ja Suomesta). Tämä kolmijako vastaa teoriaa kolmesta Itämeren jokia asuttaneesta kehityslinjasta. Itäiset kannat ovat perinnöllisesti samankaltaisia Laatokan ja Äänisen järvilohien kanssa ja ne ovat todennäköisesti peräisin itäisistä jääkauden aikaisista jääjärvistä. Niiden nykyinen levinneisyysalue vastaa Itämeren historiassa varhaista, Baltian jääjärvivaiheen aikaan jäästä vapaana ollutta vyöhykettä (Jääjärvi-linja). Samoin eteläinen kehityslinja on saapunut Itämeren alueelle ilmeisesti varhain mutta todennäköisesti eteläisiltä refugio-alueilta. Pohjanlahden alueen lohikantojen (Pohjoinen kehityslinja) levinneisyysalue puolestaan vastaa aluetta, joka paljastui jään alta myöhemmin vasta Yoldiameren aikaan. Samaan aikaan meriyhteys Keski-Ruotsin poikki oli auki ja Atlantin alueen lohikantojen leviäminen Itämeren alueelle lännestä oli mahdollista (Atlanttinen linja). Saimaan järvilohi muistuttaa enemmän läntisen kuin itäisen kehityslinjan lohia. Itämeren lohen perinnöllinen rakenne on myös jakautunut useille erilaistumisen tasoille, eli eri kehityslinjoihin, eri merialueiden lohikantoihin, eri jokien lohikantoihin ja jokihaarojen populaatioihin. Tämän vuoksi lohen geneettinen rakenne on voimakkaasti hierarkkinen. Huomattava osa perinnöllisestä monimuotoisuudesta ilmenee erilaisuutena kolmen eri kehityslinjan välillä ja eri merialueiden lohikantojen välillä.