Ammattikalastajuuden synty: yhteiskunnallinen murros ja kalastajan identiteetti Pohjois-Satakunnan rannikolla

Suomalaisten ammattikalastajien päätöksentekoon vaikuttavat identiteetin perusrakenteet ovat syntyneet aikana, jolloin ammattikalastuksen asema ja arvostus oli vahvimmillaan. Vaikka ajan myötä kalastajien identiteetti on muovautunut ja erilaistunut, niin ammattikalastajien päätöksenteon ja valintojen taustalla voidaan yhä nähdä kalastuksen kukoistusajan heijastumia. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan ammattikalastajuuden syntyvaiheita Pohjois-Satakunnan rannikolla julkaisujen ja arkistolähteiden pohjalta.

Alueelle 1800-luvulla levinnyt valtion yleisvesillä harjoitettava silakan ajoverkkopyynti tarjosi kalastusmahdollisuuden tilattomalle väestölle. Useimmiten kalastajiksi ryhtyivät mäkitupalaiset, jotka olivat asettuneet alueelle sahateollisuuden myötä. Kalastuksen kukoistusaika ajoittuu 1910-luvun loppupuolelle, jolloin maailmansodan seurauksena syntynyt elintarvikepula lisäsi huomattavasti silakan kysyntää. Kalastajan ammattiin siirryttiin usein työväestön piiristä. Hyvän silakan saatavuuden myötä käynnistyi mittava silakan teollinen suolaustoiminta ja rannikonosasta tuli myös merkittävä kala-astiateollisuuden keskus. Elintarvikepulan myötä kalastajien taloudellinen toimeentulo ja ammatin arvostus kohenivat. Samalla syntyi monimuotoista järjestötoimintaa, rannikkokalastus koneellistui ja vuokratilojen itsenäistyminen alkoi.

Myllerrysten myötä Pohjois-Satakunnan kalastajille muotoutui vahva työläisidentiteetti. Tämä oli poikkeuksellista verrattuna muihin rannikonosiin, joissa kalastus oli useammin kytketty talonpoikaiseen elämänmuotoon. Pienillä vuokrapalstoilla asuneet pohjoissatakuntalaiset kalastajat tavoittelivat yleensä vain perheen elämiseen riittäviä tuloja, eivätkä he poliittisen kuohunnan keskellä halunneet erottautua omasta väestöryhmästään.

Koko julkaisu (pdf)