|
Pikahaku
Sanahaku
![]() Ammattikalastus merellä 2009Suomalaisten ammattikalastajien kalansaalis Itämereltä vuonna 2009 oli 118 miljoonaa kiloa. Suurin osa saaliista oli silakkaa, jota saatiin 90 miljoonaa kiloa. Toiseksi eniten kalastettiin kilohailia, 23 miljoonaa kiloa. Seuraavaksi suurimmat saaliit saatiin turskasta (0,9 milj.kg), siiasta (0,7 milj.kg) ja ahvenesta (0,6 milj. kg). Kokonaissaalis oli noin kuusi miljoonaa kiloa suurempi kuin edellisvuonna silakkasaaliin kasvun myötä. Myös turskan, hauen, muikun, siian ja mateen saaliit kasvoivat vuonna 2009. Kokonaissaaliista kalastettiin troolilla 92 %, rysällä 6 % ja verkolla 2 %. Merialueen ammattikalastuksen kokonaissaaliin tuottaja‑arvo oli 24 miljoonaa euroa vuonna 2009. Taloudellisesti merkittävin kalalaji oli silakka, jonka saaliin arvo oli 12 milj. euroa. Muita taloudellisesti merkittäviä saalislajeja olivat mm. kilohaili (3,1 milj. euroa), siika (2,8 milj. euroa), kuha ( 1,5 milj. euroa), lohi (1,2 milj. euroa), turska (1 milj. euroa) ja ahven (1 milj. euroa). Ammattikalastajarekisteriin ilmoittautuneita kalastajia oli vuoden 2009 lopussa 2077. Heistä vajaa kolmannes sai ammattikalastajaluokituksen mukaan vähintään 30 % tuloistaan kalastuksesta. Eniten ammattikalastajia oli Varsinais‑Suomen ja Pohjanmaan ja ELY-keskusten alueilla. Koko julkaisu (pdf) Ammattikalastus merellä 2009Pirkko Söderkultalahti Riista- ja kalatalous. Tilastoja, nro 4, 2010 61 s. ISBN 978-951-776-758-3 (verkkojulkaisu) ISBN 978-951-776-757-6 (painettu) ISSN 1796-8917 (verkkojulkaisu) ISSN 1796-8909 (painettu) Asiasanat: ammattikalastajat, ammattikalastus, kalastusalukset, meri, pyynnin määrä, saaliit, yksikkösaaliit Tilaa julkaisu |



Tilaa julkaisu