|
Pikahaku
Sanahaku
![]() Metsästys 2009Pienriistan metsästäjistä 190 000 harjoitti pyyntiä aseilla. Heille kertyi 2,4 miljoonaa pyyntipäivää. Ansapyydyksiä käytti 43 000 metsästäjää ja heille kertyi 1,6 miljoonaa pyyntipäivää. Hirvieläinten metsästykseen käytettiin 1,7 miljoonaa pyyntipäivää. Kaikkiaan 145 000 metsästäjää sai pienriistasaalista. Melkein joka kolmas pienriistaametsästäneistä sai saaliiksi ainakin yhden sinisorsan ja lähes yhtä moni metsäjäniksen. Teeriä sai saaliiksi noin joka neljäs metsästäjä. Supikoiria tai rusakoita sai saaliiksi metsästäneistä joka viides. Metsästäneistä joka neljäs jäi ilman saalista. Lukumääräisesti eniten saatiin saaliiksi sinisorsia, sepelkyyhkyjä ja metsäjäniksiä. Metsäjänissaalis oli 201 000 yksilöä. Supikoirasaalis on kasvanut viime vuosina voimakkaasti ja vuonna 2009 niitä pyydettiin ennätykselliset 172 000 yksilöä. Rusakkoja pyydettiin 89 000 ja kettuja 59 000. Vesilintuja metsästettiin yhteensä noin puoli miljoonaa, joista sinisorsia oli 263 000, taveja 109 000, haapanoita 49 000, telkkiä Riekko oli vuonna 2009 rauhoitettu lähes koko maassa. Riekkosaalis oli 4 600 lintua,mikä on pienin riekkosaalis tilastointihistorian aikana. Teerisaalis koko maassa oli 101 000, pyysaalis 60 000 ja metsosaalis 21 000. Vuonna 2009 kaadettiin 62 000 hirveä, 26 000 valkohäntäpeuraa ja 3 700 metsäkaurista .Kuusipeuroja kaadettiin 150 ja metsäpeuroja 40. Hirvi on ylivoimaisesti merkittävin saaliseläintaloudellisesti. Koko riistasaaliin laskennallinen lihantuotto oli noin 11 miljoonaa kiloa ,josta hirven osuus oli 8,2 miljoonaa ja muiden hirvieläinten 1,2 miljoonaa kiloa. Koko riistasaaliinlaskennallinen arvo oli noin 78 miljoonaa euroa. Siitä hirvieläinten osuus oli 56 miljoonaa euroa. Tilaston kotisivu: www.rktl.fi /tilastot Koko julkaisu (pdf) Metsästys 2009Riista- ja kalatalous. Tilastoja, nro 6, 2010 ISBN 978-951-776-772-9 (verkkojulkaisu) ISBN 978-951-776-771-2 (painettu) ISSN 1796-8917 (verkkojulkaisu) ISSN 1796-8909 (painettu) Asiasanat: arvo, liha, metsästäjät, riista, riistanhoitopiirit, saaliit, pienriista Tilaa julkaisu |



Tilaa julkaisu