|
Pikahaku
Sanahaku
![]() Metsästys 2010Riistanhoitomaksun vuonna 2010 maksoi 311 000 metsästäjää. Määrä on vuosittain ollut hienoisessa nousussa. Vuosittain noin joka neljäs metsästäjä pitää välivuoden. Vuonna 2010 metsästämässä kävi 230 000 henkilöä, joista pienriistaa tavoitteli 199 000 ja hirvieläimiä 127 000 henkilöä. 123 000 metsästäjää tavoitteli metsäkanalintuja ja 104 000 vesilintuja. Pienriistan metsästäjistä 196 000 harjoitti pyyntiä aseilla. Heille kertyi yhteensä 2,6 miljoonaa pyyntipäivää. Ansapyydyksiä käytti 46 000 metsästäjää ja heille kertyi 1,4 miljoonaa pyyntipäivää. Hirvieläinten metsästykseen käytettiin 1,9 miljoonaa pyyntipäivää. Kaikkiaan 152 000 metsästäjää sai jotain pienriistaa saaliiksi. Noin joka kolmas pienriistaa metsästäneistä sai saaliiksi ainakin yhden teeren ja lähes yhtä moni sinisorsan. Metsäjäniksiä sai saaliiksi joka neljäs metsästäjä. Ilman saalista jäi pienriistaa yrittäneistä metsästäjistä joka neljäs. Lukumääräisesti eniten saatiin saaliiksi sinisorsia, sepelkyyhkyjä ja teeriä. Vesilintuja ammuttiin yhteensä runsaat puoli miljoonaa, mistä määrästä yli puolet oli sinisorsia. Määrä oli pysynyt edellisvuosien tasolla. Sinisorsia ammuttiin 265 400, taveja 124 300, telkkiä 52 500 ja haapanoita 38 500. Sepelkyyhkyjä ammuttiin 232 100 yksilöä. Metsäkanalintujen saalismäärät nousivat jonkin verran edellisvuoden ennätysalhaisista luvuista. Teerisaalis vuonna 2010 oli 170 600, pyysaalis 92 100, metsosaalis 35 100 ja riekkosaalis 8 400 lintua. Nisäkkäistä eniten pyydettiin supikoiria, yhteensä 164 200 yksilöä. Pyydettyjen supikoirien määrä ylitti vuonna 2010 ensimmäistä kertaa metsäjänisten pyyntimäärän. Metsäjäniksiä pyydettiin 159 200, rusakkoja 89 000, kettuja 59 000 ja minkkejä 54 200 yksilöä. Vuonna 2010 kaadettiin 68 400 hirveä, 25 500 valkohäntäpeuraa ja 3 500 metsäkaurista. Hirvi on ylivoimaisesti merkittävin saaliseläin taloudellisesti. Koko riistasaaliin laskennallinen lihantuotto oli noin 12 miljoonaa kiloa, josta hirven osuus oli 9,1 miljoonaa ja muiden hirvieläinten 1,2 miljoonaa kiloa. Koko riistasaaliin laskennallinen arvo oli noin 83 miljoonaa euroa. Siitä hirvieläinten osuus oli 61 miljoonaa euroa. Koko julkaisu (pdf) Metsästys 2010Eija Nylander Riista- ja kalatalous. Tilastoja, nro 6, 2011 34 s. ISBN 978-951-776-845-0 (verkkojulkaisu) ISBN 978-951-776-844-3 (painettu) ISSN 1796-8917 (verkkojulkaisu) ISSN 1796-8909 (painettu) Asiasanat: arvo, liha, metsästäjät, riista, riistanhoitopiirit, saaliit, pienriista Tilaa julkaisu |



Tilaa julkaisu