Average salinity as an index for environmental forcing on cod recruitment in the Baltic SeaLue lisää –>Heikinheimo, O.Boreal Env. Res. 13: 457–464. Julkaisuvuosi: 2008 Suolapitoisuus Itämeren turskan lisääntymistä selittävänä indeksinä Turskan lisääntymisen onnistumiseen Itämeressä vaikuttavat ympäristöolosuhteet kuten suola- ja happipitoisuus kutusyvänteissä sekä biologiset tekijät, mm. poikasille sopivan ravinnon saatavuus ja mätiin tai poikasiin kohdistuva saalistus. 1980-luvulla Itämeren turskakanta romahti. Samoihin aikoihin tapahtui sekä Itämerellä että Pohjanmerellä laaja ekosysteemimuutos, joka vaikutti eliöiden runsaussuhteisiin kaikilla ravintoverkon tasoilla planktonista kaloihin ja jopa merilintuihin ja -nisäkkäisiin. Muutoksen on todettu liittyvän Pohjois-Atlantin ilmastollisiin olosuhteisiin, joita kuvaa NAO-indeksi. Itämeressä länsituulisuuden ja sadannan lisääntyminen sekä Pohjanmerestä tulevien suolapulssien väheneminen johti tuolloin suolapitoisuuden alenemiseen. Tutkimukset ovat osoittaneet, että turskan lisääntymismenestyksen vaihtelun ja NAO-indeksin välillä on yhteys. Toisaalta NAO selittää Itämeren suolapitoisuutta. Tässä tutkimuksessa oletettiin, että Itämeren syvän veden keskimääräinen suolapitoisuus voisi toimia indeksinä, joka heijastaa ympäristöolosuhteiden suoria ja välillisiä vaikutuksia turskan lisääntymiseen. Suolapitoisuutta käytettiin selittävänä muuttujana turskan kutukannan ja syntyvien poikasten määrän välistä riippuvuutta kuvaavassa yhtälössä, ns. Rickerin yhtälössä. Tätä mallia verrattiin yhtälöön, jossa oli pelkästään kutukanta selittävänä tekijänä. Kolmantena vaihtoehtona oli malli, jossa ympäristötekijänä oli turskan kutu- ja poikastuotantoalueeksi sopiva vesitilavuus, ns. ”reproductive volume”. Tilavuus lasketaan veden suola- ja happipitoisuuksien perusteella. Tilastollinen analyysi osoitti, että suolapitoisuusmallin ennuste osui parhaiten yksiin turskan poikasmäärän havaitun vaihtelun kanssa. Yhtenevyys 1980-luvulla tapahtuneen poikasmäärän romahduksen kanssa oli erityisen ilmeinen. Myös poikastuotantoalueeksi sopiva vesitilavuus selitti kohtuullisesti lisääntymisen onnistumista tutkittavan aikajakson 1974–2004 alussa, mutta ei riittänyt selittämään poikasmäärän nopeaa vähenemistä 1980-luvulla. Tulokset osoittavat, että turskan lisääntyminen on suuresti riippuvainen Itämeren ympäristöolosuhteista, mutta mekanismi on monimutkaisempi kuin suola- tai happipitoisuuden suora vaikutus lisääntymisalueilla. Turskakannan romahduksen syynä on aiemmin ajateltu olevan mm. sen, että kilohaili syö turskan mätiä. Kilohaili runsastui kuitenkin vasta turskan romahduksen jälkeen. Kalastusta on pidetty yhtenä selittävänä tekijänä. Turskan kalastus on voimakasta, mutta mitään sellaista pyynnin tehostumista ei tapahtunut 1980-luvulla, joka olisi voinut aiheuttaa turskan poikasmäärän havaitun putoamisen. Ympäristötekijöiden vaikutukseen viittaa sekin, että poikastuotannon jyrkkä pieneneminen alkoi kutukannan ollessa vielä runsas. Uusimpien tutkimustulosten perusteella eläinplanktonlajiston muutos, erityisesti Pseudocalanus- hankajalkaisen väheneminen, näyttää olevan merkittävä tekijä. Se on turskan poikasten tärkeä ravintokohde, ja sen runsaus Itämeressä on riippuvainen suolapitoisuudesta. Tutkimuksessa käytetty suolapitoisuusaineisto Itämeren syvimmästä mittauspisteestä, Landsortin syvänteestä, on peräisin Merentutkimuslaitoksen tietokannasta ja Ruotsin SHARK- tietokannasta (Svenskt Havsarkiv, Swedish Meteorological and Hydrological Institute). Turskan lisääntymistilavuusaineisto (reproductive volume) saatiin Maris Plikshs’lta (Latvian Fisheries Research Institute). Turskan kanta-arviot ovat ICESin monilajimallityöryhmän (SGMAB) tuloksia vuodelta 2005.
Outi Heikinheimo, RKTL, Helsinki outi.heikinheimo@rktl.fi |
Tilaa julkaisu