Diet of the raccoon dog Nyctereutes procyonoides – a canid with an opportunistic foraging strategydoi-link: 10.4098/j.at.0001-7051.035.2009Astrid Sutor, Kaarina Kauhala ja Hermann Ansorge Acta Theriologica 55(2): 165-176 feeding behaviour; invasive species; predator; food analysis Julkaisuvuosi: 2010 Opportunistisen supikoiran ravinto Petojen vaikutus uhanalaisten lajien eristyneisiin populaatioihin on tullut yhä ilmeisemmäksi. Ketun (Vulpes vulpes) ja näätien (Martes spp.) lisäksi vieraslajit, kuten supikoira (Nyctereutes procyonoides) ja pesukarhu (Procyon lotor) täytyy ottaa huomioon tässä yhteydessä, koska vieraslajit muodostavat uhkan biodiversiteetille. Koska supikoira on kaikkiruokainen, sillä voi olla negatiivinen vaikutus etenkin maassa pesiviin lintuihin ja sammakkoeläimiin. Supikoiran ravintoa on aiemmin tutkittu mm. Suomessa, Puolassa ja Venäjällä, mutta saatavilla on ollut hyvin vähän tietoa Keski-Euroopan maanviljelysseuduilta. Selvitimme supikoiran ravintoa kahdella maanviljelysseudulla Saksassa (Brandenburg ja Saksi) ja vertasimme tuloksia sekä supikoiran alkuperäisellä levinneisyysalueella että Euroopassa tehtyjen ravintotutkimusten tuloksiin. Erityisesti tarkastelimme maantieteellisiä eroja ravinnon koostumuksessa ja supikoiran mahdollista vaikutusta lintuihin ja sammakkoeläimiin. Molemmat lajiryhmät ovat luultavasti hyviä indikaattoreita, kun arvioidaan supikoiran vaikutusta alkuperäiseen eläimistöön. Tarkastelimme tässä työssä kunkin ravintokohteen esiintymisfrekvenssiä eli laskimme, kuinka monessa prosentissa mahoista tai ulosteista oli kutakin ravintokohdetta. Käytimme esiintymisfrekvenssiä, koska melkein kaikki vanhat tutkimukset perustuivat siihen. Molemmilla saksalaisilla tutkimusalueilla pikkunisäkkäät, sammakkoeläimet, selkärangattomat, hedelmät ja maissi olivat yleisimpiä ravintokohteita (yhteensä 327 mahaa). Useimmat syödyt pikkunisäkkäät olivat myyriä, mutta myös päästäisiä oli syöty jonkin verran. Selkärangattomista yleisimpiä olivat kovakuoriaiset ja heinäsirkat sukulaisineen. Sammakkoeläinten esiintymisfrekvenssi supikoiran ravinnossa oli 90 %. Kaikkiaan mahoista löytyi 27 linnun jäännökset. Suurin osa (74 %) näistä oli varpuslintuja. Riistalintuja (sinisorsia) löytyi kahdesta mahasta. Saksin alueella, missä on enemmän vesistöjä kuin Brandenburgissa, ravinnossa esiintyi useammin kaloja ja sammakkoeläimiä, kun taas Brandenburgissa supikoirat olivat syöneet useammin raatoja. Kesällä supikoirat söivät enemmän selkärangattomia ja sammakoita kuin talvella, talvella taas kasvien, etenkin maissin, lintujen ja raatojen esiintymisfrekvenssi oli suurempi. Hyönteiset, kasvit ja nisäkkäät olivat kaiken kaikkiaan supikoiran yleisimmät ravintokohteet (yhteensä 84 aineistoa ja 25 568 näytettä). Lintujen, hyönteisten ja raatojen esiintymisfrekvenssit pienenivät ja kalojen esiintymisfrekvenssi suureni itään mentäessä. Lintujen ja raatojen esiintymisfrekvenssit kasvoivat myös leveysasteen myötä. Lintujen esiintymisfrekvenssi supikoiran ravinnossa oli suurin Suomessa. Suurin osa linnuista oli varpuslintuja, poikkeuksena ulkosaariston aineisto, jossa esiintyi paljon naarashaahkoja. Useimmat näistä oli kuitenkin todennäköisesti syöty raatoina. Nisäkkäiden ja sammakoiden esiintymisfrekvenssit korreloivat negatiivisesti, kun esiintymisfrekvenssejä eri alueilla verrattiin toisiinsa. Sammakoita esiintyi joskus ravinnossa hyvin paljon varsinkin tulva-alueilla, missä ne ovat supikoiralle helppoa saalista. Supikoira voi siten vaikuttaa varsinkin eristyneisiin sammakkopopulaatioihin, kuten on mahdollisesti käynyt Suomen ulkosaaristossa. Tosin myös minkki (Mustela vison) on siellä verottanut sammakoita. Kasvit olivat hyvin yleisiä supikoiran ravinnossa kaikkialla ja kaikkina vuodenaikoina. Supikoira osoittautui todelliseksi opportunistiksi, jonka ravinto vaihteli paikan ja vuodenajan mukaan ja joka söi sitä, mitä oli eniten tarjolla. Astrid Sutor, Albrecht-Ludwigs University of Freiburg, Germany |
Tilaa julkaisu