Dispersal Behavior and the Connectivity Between Wolf Populations in Northern Europe

doi-link: 10.2193/2007-539
Kojola Ilpo, Kaartinen Salla, Hakala Antero, Heikkinen Samuli, Voipio Hanna-Marja
Journal of Wildlife Management 73(3):309–313; 2009
barrier, Canis lupus, connectivity, dispersal, distance, management, seasonality, travel route, wolf
Julkaisuvuosi: 2009

Susien siirtyminen synnyinalueeltaan ja susikantojen välinen yhteys Pohjois-Euroopassa

Skandinavian susikannan esiintymisalue sijaitsee Ruotsin ja Norjan poronhoitoalueen eteläpuolella. Tämä noin 140 - 150 yksilön kanta on erillään ja kaukana muista susipopulaatioista. Skandinavian susia vaivaa sukusiittoisuus, jonka seurauksena susilla on mm. tavallista enemmän selkärangan epämuodostumia. Myös pentuekoko on odotettua pienempi. Kanta on saanut alkunsa vain yhdestä pariskunnasta, joka sai pentueen Värmlannissa vuonna 1983. Geneettiset tutkimukset ovat osoittaneet näiden susien olevan suomalais-venäläistä alkuperää kuten myös uroksen, joka ilmestyi alueelle vuonna 1991. Vuosina 1991 – 2006 Skandinavian susikanta ei saanut minkäänlaista täydennystä ulkopuolelta, mutta vuonna 2007 alueelle vaelsi Suomesta yksi uros.

Tutkimuksemme haki vastausta kysymykseen, miksi Skandinavian susikanta joutuu elämään lähes täysin eristyksissä muista susipopulaatioista. Maantieteellinen etäisyys lähimpään eli Suomen susikantaan on huomattavan suuri. Etäisyys Suomen susikannan ydinalueille on Merenkurkun kautta noin 700 km ja Perämeren pohjoispuolitse noin 800 km. Nuoret sudet voivat kuitenkin kulkea yli 1000 km päähän synnyinseudultaan. Suomen susikannan runsastuttua Skandinavian susikantaan pitäisi vaeltaa susia aiempaa useammin. Vuosina 2000 - 2006 Itä-Suomessa varustettiin radiolähettimellä 20 ja GPS -lähettimellä 15 nuorta sutta. GPS -lähettimen avulla oli mahdollista kartoittaa uusille alueille siirtyvän suden vaellusreitti. Reitin pituus on noin puolessa tapauksista (53 %, n = 15) niin pitkä, että se olisi suoraviivaisena riittänyt tuomaan suden Skandinavian kantaan. Vaellusreitit olivat kuitenkin niin polveilevia, että suurin synnyinreviirin ja uuden asuma-alueen välinen etäisyys oli vain 470 km.

Susien siirtymisiä Skandinavian kantaan rajoittaa susien korkea kuolleisuus Suomen ja Ruotsin poronhoitoalueella. Susien pääravintona poronhoitoalueella on poro ja niiden aiheuttamat vahingot ja haitat useissa tapauksissa huomattavan suuret. Kysymys ei ole vahingoista pelkästään tapettujen porojen muodossa, vaan myös poronhoitotöiden häiriintymisestä.

Susien kulkeutuminen Skandinaviaan Merenkurkun kautta on satunnaista siksi, että nuoret sudet jättävät synnyinreviirinsä yleensä keväällä ja saapuvat rannikolle meren jo sulaessa. Ne myös ehtivät muodostamaan uuden reviirin rannikkoseudulle tai siirtymään takaisin sisämaahan ennen kuin meri jäätyy uudestaan.

Pohjois-Euroopan kaksi susikantaa ovat toisistaan erillään johtuen suurista etäisyyksistä, maantieteellistä esteistä ja korkeasta kuolleisuudesta. Skandinavian kannan elinvoimaisuutta voidaan parantaa vähentämällä ihmisen aiheuttamaa susien kuolleisuutta Suomen ja Skandinavian kantojen välisellä alueella tai istuttamalla susia suomalais-venäläisestä kannasta.