Does a non-invasive method – latrine surveys – reveal habitat preferences of raccoon dogs and badgers?

doi-link: 10.1016/j.mambio.2012.02.007
Kaarina Kauhala ja Liina Salonen
Mammalian Biology 77:264-270.
Meles meles, Nyctereutes procyonoides, habitat preferences, latrine surveys, radio-tracking
Julkaisuvuosi: 2012

 Voiko eläimille harmittomalla menetelmällä - käymälöiden kartoituksella – paljastaa supikoiran ja mäyrän suosimat habitaatit?

Tieto eläinten suosimista elinympäristöistä on olennaista eläinkantojen suojelun ja hoidon kannalta. Usein elinympäristönkäyttöä tutkitaan radiotelemetrian avulla. Se edellyttää eläinten pyydystämistä ja nukuttamista, mikä voi vahingoittaa niitä. Radioseuranta on myös kallista ja, jos GPS-lähettimiä ei ole käytettävissä, hyvin työlästä ja pääosin yötyötä.

Ulosteiden/käymälöiden kartoitukset tarjoavat vaihtoehtoisen ja eläimille täysin harmittoman keinon selvittää nisäkkäiden elinympäristönkäyttöä. Käymälöiden sijainti kertoo eläinten elinpiireistä ja tiheydestä sekä niiden suosimista elinympäristöistä. Se voi antaa tietoa myös eläinten sosiaalisesta käyttäytymisestä. Menetelmä toimii, jos käymälöitä löydetään riittävän paljon, mieluiten kaikki kunkin yksilön elinpiirillä olevat käymälät. Koirat ovat osoittautuneet tässä työssä erittäin hyödyllisiksi: tehtävään koulutettu koira löytää huomattavasti enemmän käymälöitä kuin ihminen. Varsinkin sellaisilla alueilla, missä elinpiirit ovat suuria ja aluskasvillisuus runsasta, käymälöitä on vaikea löytää ilman koiria, ja aineisto on helposti vinoutunutta (löydetään esimerkiksi vain pesien lähellä olevat käymälät).

Tässä työssä selvitimme, voiko supikoiran (Nyctereutes procyonoides) ja mäyrän (Meles meles) elinympäristönkäyttöä tutkia käymälöiden kartoituksen avulla, kun apuna on työhön koulutetut koirat. Vertasimme käymälöiden kartoituksesta saatuja tuloksia radioseurannan antamiin tuloksiin Lounais-Suomessa (Turun Ruissalossa) vuosina 2005-2008. Vertasimme käymälöiden lähiympäristön ja toisaalta elinpiirien ydinalueen habitaatteja koko Ruissalossa saatavilla oleviin habitaatteihin eri menetelmillä (selection index ja kompositioanalyysi).

Löysimme Ruissalon saarelta 41 supikoiran käymälää, joista monet olivat samoilla paikoilla vuodesta toiseen. Useimmat (61 %) käymälät olivat supikoiran elinpiirien (kernel 50 %) ydinalueella, mutta 29 % niistä oli elinpiirin reunoilla. Monet (49 %) supikoirien käymälät olivat vanhoissa lehti- ja sekametsissä (Ruissalolle tyypillisissä lehdoissa) mutta aika moni oli myös havumetsässä (19 % kuusimetsissä ja 17 % mäntymetsissä). Joitakin käymälöitä oli pihoilla ja muutama niityillä. Sekä käymälöiden kartoituksen että radioseurannan mukaan supikoirat suosivat etenkin lehti- ja sekametsiä ja karttoivat peltoja. Lisäksi monet käymälät olivat ruovikoiden lähellä ja ruovikkoa oli usein myös elinpiirien ydinalueilla. Radioseurannan mukaan supikoirat suosivat myös kosteita niittyjä.

Ruissalosta löytyi 28 mäyrän käymäläpaikkaa, kukin sisältäen useita pieniä käymäläkuoppia. Puolet käymälöistä oli elinpiirien reunoilla ja 43 % ydinalueilla. Kaikki mäyrien käymälät olivat metsissä: 46 % oli lehti- ja sekametsissä, 32 % kuusimetsissä ja 22 % mäntymetsissä. Sekä käymäläkartoituksen että radioseurannan mukaan mäyrät suosivat lehti- ja sekametsiä sekä mäntymetsiä ja karttoivat peltoja ja pihoja. Radioseurannan mukaan ne käyttivät jonkin verran myös harvapuustoisia metsiä ja niittyjä.

Käymäläkartoitus antoi siis melko samanlaisen kuvan elinympäristönkäytöstä kuin radioseuranta. Joitakin eroja kuitenkin oli: radioseuranta paljasti niittyjen suosimisen, mikä ei tullut käymäläkartoituksessa esiin. Tämä voi johtua joko siitä, että niityillä ei ole käymälöitä tai siitä, että Ruissalon rehevillä niityillä kulkeminen oli paikoin lähes mahdotonta korkean nokkospusikon ja muun kasvillisuuden takia. Toisaalta käymäläkartoitus kertoi sekä elinpiirien ydinalueella että sen reunoilla olevien habitaattien suosimisesta, kun taas radioseuranta paljasti vain ydinalueella olevien habitaattien käytön. Käymäläkartoitus on siten hyvä menetelmä, kunhan koko alue pystytään tutkimaan. Menetelmää voitaisiin kehittää edelleen esimerkiksi syöttämällä eläimille merkkiaineita ja sitten etsimällä niitä käymälöistä, jolloin saataisiin tietoa eläinten liikkuvuudesta ja elinpiirien koosta.

Kaarina Kauhala, RKTL

Liina Salonen, Turun yliopisto