Habitat use of medium-sized carnivores in southeast Finland – key habitats for rabies spread?

Lue lisää –>Katja Holmala & Kaarina Kauhala
Annales Zoologici Fennici 46: 233–246
Julkaisuvuosi: 2009

Keskikokoisten nisäkäspetojen elinympäristön käyttö Kaakkois-Suomessa – tärkeimmät elinympäristöt rabieksen leviämisen kannalta?

Tautien leviämisen mekanismien ymmärtämiseksi tarvitaan monenlaista tietoa taudin tärkeimpien levittäjälajien perusekologiasta. Tutkimuksessa selvitettiin supikoiran, mäyrän, ketun ja kotikissan elinympäristön valintaa (habitat selection) ja elinympäristön käyttöä (habitat use). Tarkoituksena oli saada selville ne elinympäristötyypit, joissa lajit todennäköisimmin kohtaavat toisensa, ja joissa ne voisivat myös tartuttaa toisiinsa tauteja, kuten rabieksen. Haluttiin siis tietää, suosivatko lajit samoja elinympäristöjä eli voitaisiinko jokin elinympäristö määritellä riski-elinympäristöksi rabieksen leviämisen kannalta.

Tärkein tutkimusmenetelmä oli petojen radioseuranta. Tutkimusalue oli Virolahdella Venäjän rajan tuntumassa. Riittävästi aineistoa elinympäristönkäytön analysoimiseksi kertyi 21 supikoirasta, 6 ketusta, 8 mäyrästä ja 12 kissasta syksyn 2000 ja kesän 2004 välillä.

Supikoirat ja mäyrät suosivat Virolahdella peltoja ja lehtimetsiä. Peltoja ja lehtimetsiä oli elinpiireillä enemmän kuin tutkimusalueella keskimäärin, ja eläimet suosivat niitä myös elinpiirinsä sisällä. Vuodenaikojen välillä oli jonkin verran eroja elinympäristönkäytössä: kesäisin supikoirat suosivat peltojen ja nuorten lehtimetsien lisäksi vesistöjen reuna-alueita, kun taas syksyisin ne viihtyivät eniten pelloilla, vanhoissa lehtimetsissä ja nuorissa sekametsissä. Mäyrien ydinalueilla oli nuoria lehtimetsiä enemmän syksyllä kuin kesällä, kun taas vanhoja havumetsiä oli ydinalueilla enemmän kesällä.

Supikoirien ja mäyrien päällekkäisten elinpiirien yhteisissä osissa oli lehtimetsiä ja peltoa enemmän kuin maisemassa yleisesti ottaen oli tarjolla.

Ketut ja kotikissat olivat yksilöllisiä elinympäristönkäytössään: tutkimus ei selkeästi paljastanut lajityypillisiä suosittuja elinympäristöjä. Kettujen ydinalueilla oli kuitenkin enemmän havumetsiä kuin muiden lajien ydinalueilla. Lehtimetsiä ja peltoja sen sijaan kettujen ydinalueilla oli melko vähän. Kissat viihtyivät varsinkin syksyisin pihoilla enemmän kuin muut keskikokoiset pedot. Myös peltoa oli kissojen ydinalueilla paljon. Kissat suosivat jossain määrin myös lehtimetsiä.

Päätellen sekä elinpiirien sijoittumisesta maisemaan, elinympäristötyyppien käytöstä elinpiirien sisällä että päällekkäisten elinpiirien yhteisistä alueista, lehtimetsät, pellot ja pihat ovat suosionsa takia eläinten välisten kontaktien kannalta todennäköisimpiä alueita. Nämä ovat siis myös rabieksen leviämisen kannalta tärkeimmät elinympäristötyypit. Koska varsinkin supikoirat ja mäyrät, ja jossain määrin myös kissat, suosivat samoja elinympäristöjä, rabiesepidemian sattuessa rabiestartunnan todennäköisyys sekä lajin sisällä että lajien välillä on erittäin suuri.

Katja Holmala, FT, Riistan ja kalantutkimus, katja.holmala@rktl.fi

Kaarina Kauhala, FT, dos., Turun riistan- ja kalantutkimus