Invasion of the raccoon dog Nyctereutes procyonoides in Europe: history of colonization, features behind its success, and threat to the native fauna - a review

Lue lisää –>Kaarina Kauhala ja Rafal Kowalczyk
Current Zoology 57 (5): 584−598, 2011
Nyctereutes procyonoides, competition, introduction, predation, vector of diseases and parasites
Julkaisuvuosi: 2011

Supikoiran invaasio Euroopassa: leviämishistoria, syyt sen menestykseen ja uhka alkuperäiselle eläimistölle - kirjallisuuskatsaus

Vieraslajeilla on monia ekologisia vaikutuksia ja ne voivat uhata valloittamansa alueen biodiversiteettiä. Ne voivat esimerkiksi muuttaa elinympäristöjä, saalistaa alkuperäisiä eläimiä tai kilpailla niiden kanssa tai levittää tauteja ja loisia. Lisäksi niillä voi olla taloudellista merkitystä.

Supikoira (Nyctereutes procyonoides) on hyvin menestyksekäs vieraslaji Euroopassa. Se levisi nopeasti moniin Euroopan maihin venäläisten istutettua sitä silloisen Neuvostoliiton euroopanpuoleisiin osiin 1900-luvun alkupuoliskolla. Tässä kirjallisuuskatsauksessa tarkastelemme supikoiran leviämishistoriaa, syitä sen menestykseen ja sen ekologisia vaikutuksia Euroopassa.

Eurooppaan istutetut supikoirat olivat kotoisin Siperian kaakkoiskulmalta ja siten sopeutuneet varsin ankaraan ilmastoon, mikä osaltaan helpotti niiden levittäytymistä Euroopassa. Talviunensa ansiosta supikoira selviää Pohjois-Euroopan kylmistä talvista. Eurooppaan istutetut supikoirat alkoivatkin levitä nopeasti noin 40 km:n vuosivauhdilla. Ensimmäiset yksilöt nähtiin Suomessa jo 1930-luvulla, mutta varsinaisesti supikoira valloitti Suomen 1950-luvulta alkaen. Nykyisin sen levinneisyys kattaa lähes koko maan Etelä-Lappia myöten, ja satunnaisesti niitä vaeltelee pohjoisempanakin. Nykyisin supikoira on yleisin keskisuurista pedoistamme ja sen vuotuinen metsästyssaalis on yli 150 000.

Ensimmäiset supikoirat havaittiin Ruotsissa jo 1940-luvulla, mutta laji alkoi siellä levittäytyä vasta viime vuosina. Norjassa ensimmäiset yksilöt nähtiin 1980-luvulla ja Tanskassa 1990-luvulla. Baltian maihin ja Puolaan supikoira levisi jo 1950-luvulla ja Saksaan 1960-luvulla. Saksassa kanta oli harva, kunnes alkoi 1990-luvulla kasvaa voimakkaasti. Saksassa metsästyssaalis oli vajaat 400 vuonna 1995 mutta vuonna 2008 jo 30 000. Supikoiria tavataan nykyisin jo useimmissa Euroopan maissa, erityisesti itäisessä Euroopassa. Pohjois-Italiaankin se ilmestyi vuonna 2005, ja Kaakkois-Espanjassa jäi supikoira auton alle 2008.

Supikoiran menestys perustuu osaltaan suureen määrään geneettistä muuntelua: istutettuja yksilöitä oli yli 9000 ja niitä tuotiin eri alueilta, istutuksia tehtiin useille alueille, ne vaelsivat paljon ja eri linjat sekoittuivat. Toinen syy supikoiran nopeaan levittäytymiseen oli sen sopeutuvaisuus: se on todella kaikkiruokainen ja voi elää monenlaisissa ympäristöissä, myös ihmisasutuksen tuntumassa. Mieluisimpia elinympäristöjä sille ovat kosteat niityt, joissa on rehevä aluskasvillisuus, kosteikot, vesistöjen rantamat ja puutarhat mutta myös lehti- ja sekametsät ja mosaiikkimainen maatalousympäristö.

Supikoiran suuri lisääntymisteho takasi osaltaan lajin nopean runsastumisen. Hyvissä olosuhteissa se aloittaa lisääntymisen yksivuotiaana ja saa kerrallaan keskimäärin 9 pentua. Supikoira on yksiavioinen ja uros osallistuu pentujen hoitoon, mikä osaltaan mahdollistaa suuret pentueet. Piilottelevan elämäntapansa takia supikoira onnistui monilla alueilla runsastumaan melko paljon ennen kuin sen olemassaolo huomattiin ja metsästys aloitettiin.

Varsinkin metsästäjät ovat epäilleet supikoiran hävittävän riistalintujen pesiä ja vaikuttavan lintukantoihin. Lintukolonioihin eksyessään supikoira voikin aiheuttaa tuhoa, mutta yleisesti ottaen sen aiheuttamat vahingot ovat luultua vähäisempiä. Useimmilla alueilla alle 5 % supikoiran mahoista tai ulosteita sisältää riistalintujen jäänteitä. Osan näistäkin supikoira on varmasti löytänyt raatoina, joita on jäänyt metsästäjiltä maastoon, tai linnut ovat kuolleet nälkään tai tauteihin. Petopoistokokeetkaan eivät toistaiseksi ole antaneet vakuuttavaa näyttöä supikoiran haitallisuudesta linnustolle.
Supikoira saattaa kuitenkin etenkin saaristossa vaikuttaa sammakkokantoihin.

Talvella supikoira voi kilpailla raadoista muiden petojen kanssa sellaisilla alueilla, missä se ei nuku talviunta. Valkovenäjällä ankaran kilpailun supikoiran kanssa on epäilty vaikuttavan muiden petojen kantoihin. Hilleri on ehkä kärsinyt kilpailusta eniten. Suomessakin hilleri on harvinaistunut, ja syyksi on epäilty elinympäristön muutoksia ja kilpailua muiden petojen kanssa. Supikoira voi kilpailla ravinnosta ja elinympäristöstä myös ketun ja mäyrän kanssa.

Supikoira voi levittää ihmisellekin vaarallisia tauteja ja loisia. Supikoiran merkitys rabieksen vektorina on lisääntynyt varsinkin Baltian maissa 2000-luvulla. Myös Venäjällä, Valkovenäjällä, Puolassa ja Ukrainassa supikoira on tärkeä rabieksen levittäjä, vaikka useimmat tapaukset ovatkin ketuissa. Supikoira oli ylivoimaisesti tärkein vektori (73 % havaituista tapauksista) Suomessa, kun meillä oli metsäraivotautiepidemia 1980-luvun lopulla. Syöttirokotuksien avulla rabies on kuitenkin saatu hävitettyä monista Euroopan maista. Supikoiran viimeaikainen voimakas runsastuminen Keski-Euroopassa antaa kuitenkin aihetta huoleen, ja rokotusohjelmat täytyy mahdollisesti miettiä uudelleen uudessa tilanteessa, jossa tärkeitä rabiesvektoreita on kaksi: kettu ja supikoira. Muita vaarallisia viruksia, joita on löydetty supikoirista, ovat mm. SARS, H5N1 (lintuinfluenssa) ja CDV (penikkatauti). Varsinkin penikkatauti on maailmanlaajuisesti yksi merkittävimmistä taudeista luonnonvaraisille petoeläimille.

Supikoira levittää myös loisia, kuten ihmisellekin vaarallista myyräekinokokkia (Echinococcus multilocularis). Myyräekinokokin väli-isäntiä luonnossa ovat pikkujyrsijät ja pääisäntiä kettu ja supikoira. Loinen on viime aikoina levinnyt Euroopassa kohti pohjoista ja myös kaupunkeihin. Kasvaneet kettu- ja supikoirakannat ovat todennäköisesti syynä leviämiseen. Myyräekinokokkia ei vielä tavata Suomessa, vaikka se on jo yleinen esimerkiksi Viron ketuissa.

Muita supikoiran levittämiä loisia ovat kettukapin aiheuttaja Sarcoptes scabiei ja trikiinit (Trichinella spp.). Kapiepidemiat ovat aika ajoin verottaneet kettukantaa ankarasti mm. Ruotsissa. Supikoira voi levittää kapia ketun lisäksi myös muihin petoihin, kuten ilveksiin. Trikiini on yleinen pedoissa, erityisesti raadonsyöjissä, kaikkialla maailmassa. Supikoira on ketun ohella tärkeä trikiinin levittäjä ja siinä tavataan kaikkia neljää Suomessa esiintyvää trikiinilajia. Trikiiniin esiintyvyys ketuissa on suurin siellä, missä on tiheä supikoirakanta. Tämä viittaa osaltaan supikoiran suureen merkitykseen trikiinin levittäjänä.

Supikoira on nykyisin Euroopassa laajalle levinnyt ja monin paikoin runsas sopeutuvaisuutensa, suuren lisääntymistehonsa ja geneettisen monimuotoisuutensa ansiosta. Se näyttää elävän menestyksellisesti samoilla alueilla muiden keskikokoisten petojen kanssa. Paikallisesti se voi aiheuttaa tuhoja sammakko- tai lintukannoille, mutta kaikkiruokaisuutensa ansiosta sen merkitys riistalinnuille on yleisesti ottaen vähäinen. Sen sijaan se on tärkeä tautien ja loisten levittäjä.

Kaarina Kauhala, RKTLRafal Kowalczyk, Mammal Research Institute, Polish Academy of Sciences