Rabies in Northeastern Europe – the threat from invasive raccoon dogs

Lue lisää –>Singer Alexander, Kauhala Kaarina, Holmala Katja, Smith Graham C.
Journal of Wildlife Diseases, 45(4), 2009, pp. 1121–1137
Julkaisuvuosi: 2009

Rabies Koillis-Euroopassa – vieraslaji supikoiran muodostama uhka

Kettu on Euroopassa tärkein rabiesvektori, mutta rabies on laajojen syöttirokotusten avulla onnistuttu hävittämän monista Länsi-Euroopan maista. Viime aikoina supikoirasta on kuitenkin tullut yhä tärkeämpi rabieksen levittäjä erityisesti Baltian maissa. Tästä aiheutuu ongelmia rabies-vapaille maille, kuten Suomelle, jossa molempien lajien tiheys on sen verran pieni, että pitempiaikainen rabiesepidemia yksin kummankaan lajin varassa on epätodennäköinen. Mutta kun vektorilajeja on kaksi, niiden yhteistiheys voi olla riittävän suuri rabiesepidemian puhkeamiselle.

Tässä työssä mallinnettiin rabiesepidemian syntyä ja säilymistä eteläsuomalaisessa petoyhteisössä, jossa on sekä kettuja että supikoiria. Erityisesti kiinnitettiin huomiota kummankin lajin tiheyden ja käyttäytymisen (supikoiran talviuni) vaikutukseen sekä siihen, että ketut ja supikoirat voivat tartuttaa toisiaan. Kettutiheydeksi haarukoitiin 0.35-0.44 aikuista/km² ja supikoiratiheydeksi 0.38-0.77 aikuista/km². Talviunen osalta tarkasteltiin erilaisia vaihtoehtoja: kaikki supikoirat nukkuvat/vain aikuiset nukkuvat, rabieksen itämisaika pitenee/ei pitene talviunen aikana ja ketut tartuttavat/eivät tartuta supikoiria talviunen aikana.

Tulokset osoittivat, että rabies voi säilyä (5 vuotta) tässä petoyhteisössä siinäkin tapauksessa, että se ei voisi säilyä pelkkien kettujen tai supikoirien varassa. Epidemiat olivat lisäksi voimakkaampia kuin yhden vektorilajin tapauksessa, ja supikoira oli taudin pääasiallinen vektori. Rabiesepidemian puhkeamiseen vaadittava kynnystiheys (molempien lajien yhteistiheys) oli erilainen eri talviunivaihtoehdoissa. Jos supikoirat kuolisivat talvipesiin, epidemia supikoirapopulaatiossa olisi riippuvainen kettutiheydestä. Jos rabieksen itämisaika pitenisi ja tauti puhkeaisi vasta talviunen jälkeen, talviunella ei juuri olisi vaikutusta rabieksen epidemiologiaan.

Kynnystiheys korreloi ei-lineaarisesti vektorilajien tiheyksien kanssa, mikä osoitti kettujen ja supikoirien tartuttaneen toisiaan. Pienikin kasvu toisen lajin tiheydessä vähensi voimakkaasti epidemian syntymiseksi vaadittavaa toisen lajin tiheyttä. Epidemia voi näin ollen säilyä, vaikka vektorilajien yhteistiheys oli pienempi kuin yhden lajin mallien perusteella oletettiin. Epidemiaan tarvittava kynnystiheys (molempien lajien yhteistiheys) oli noin puolet pienempi kuin kynnystiheys, jos supikoira olisi ainoa vektori. Kynnystiheys oli suunnilleen sama kuin ketun ollessa ainoa vektori.

Epidemian riski oli suuri lähellä petotiheyden kynnysarvoa. Jos vektorien tiheydet olisivat tätä suuremmat, epidemia saattaisi sammua, koska niin paljon kettuja ja supikoiria kuolisi tautiin, että jäljelle jäävä harva petoyhteisö ei kykenisi enää epidemiaa ylläpitämään. Jos vektoritiheys edelleen kasvaisi, epidemian riski kasvaisi taas, koska populaatiot toipuisivat nopeasti paikallisesta epidemiasta.

Kun supikoiratiheys oli pieni, ketut tartuttivat supikoiria ja kettutiheys vaikutti rabieksen esiintymisen supikoirissa. Kettutiheyden vaikutus hävisi kuitenkin supikoiratiheyden kasvaessa. Kun supikoiratiheys oli suuri (n. 1,6 aikuista supikoiraa/km²), rabieksen esiintyminen supikoirissa lisääntyi supikoiratiheyden kasvaessa mutta kettupopulaatio kärsi enemmän, koska supikoirat tartuttivat kettuja. Ketut saattoivat jopa kuolla alueelta sukupuuttoon. Rabiesta esiintyi ketuissa sitä enemmän, mitä tiheämpi oli supikoirapopulaatio.

Malli osoitti, että jos Etelä-Suomeen saapuisi rabiesta kantavia eläimiä, epidemian riski olisi suuri (50 %) siinäkin tapauksessa, että supikoirat kuolisivat talvipesiin. Jos rabieksen itämisaika pitenisi talviunen aikana, epidemian riski olisi 90 %. Molemmat lajit kärsisivät vakavasti epidemiasta, kettu kuitenkin enemmän. Ilmaston lämmetessä petotiheydet kasvavat ja siten myös epidemian riski suurenee.

Supikoiran aiheuttama suuri epidemian riski ja voimakas epidemia merkitsevät sitä, että nykyiset rabieksen torjuntamenetelmät Euroopassa eivät ole riittäviä vaan niitä tulisi tarkistaa. Esimerkiksi Saksassa supikoirapopulaatio on kasvanut eksponentiaalisesti viime vuosikymmenen aikana, mikä merkitsee paljon entistä suurempaa epidemiariskiä. Syöttirokotukset olisi suunniteltava uudelleen niin, että riittävän moni kettu ja supikoira saisi rokotuksen. Syöttirokotukset villieläinrabiesta vastaan tulisi tehdä kevättalvella, kun supikoirat heräävät talviunilta, ja syksyllä, kun nuoret vaeltavat.

Kaarina Kauhala, RKTL  kaarina.kauhala(at)rktl.fi
Katja Holmala, RKTL