Response of fish assemblages to water quality in boreal rivers

Response of fish assemblages to water quality in boreal rivers

doi-link: 10.1007/s10750-009-0048-7
Sutela, T., Vehanen, T. and Jounela, P.
Hydrobiologia 641: 1-10
Julkaisuvuosi: 2010

Veden laadun vaikutus jokien kalayhteisöihin

Vesipuitedirektiiviin perustuvan vesienhoitotyön tavoitteena on vesistöjen hyvä ekologinen tila vuoteen 2015 mennessä. Jokivesien ekologisen tilan arviointi perustuu muiden muassa kalaston tilaan. Tästä lähtökohdasta voidaankin kysyä, kannattaako vesienhoitotyössä keskittyä rehevöitymisen torjuntaan ravinnepäästöjä vähentämällä, vai onko esimerkiksi kalojen kutusoraikkoja pilaava kiintoaine merkityksellisempi kalayhteisön tilaa heikentävä tekijä?

Tutkimuksen aineistona oli 529 sähkökalastustulosta Keski-Suomesta (leveyspiirien 61,1 o ja 64,9 o välinen alue rannikolta itärajalle), vedenlaatutietoja mahdollisimman läheisistä näytepisteistä sekä muina perustietoina uoman leveys, korkeus merenpinnasta ja pohjoisuus. Sähkökoekalastusten antamien kalatiheyksien pohjalta laskettiin joen ekologista tilaa kuvaava kalaindeksi (FIFI), joka koostui viidestä kalayhteisömuuttujasta: ympäristömuutoksille herkkien lajien osuus kokonaislajimäärästä, ympäristömuutoksia kestävien lajien osuus kokonaislajimäärästä, särkikalojen tiheys, lohen ja taimenen kesänvanhojen (0+) yksilöiden tiheys ja lajilukumäärä.
 
Vedenlaatumuuttujilla oli suurempi vaikutus kalayhteisöön kuin uoman leveydellä, korkeudella merenpinnasta tai pohjoisuudella. Vedenlaatumuuttujista kokonaisfosforilla, talviaikaisella hapen kyllästysasteella ja kiintoaineella oli suurin vaikutus kalayhteisöön. Kalalajeista varsinkin taimen suosi hyvälaatuisia jokivesiä. Kalattomien koealojen osuus oli 38,2 % happamimmissa joissa (keskimääräinen pH < 6), kun taas muissa aineiston joissa (pH ≥ 6) kalattomia koealoja oli vain 4,4 %. Joen ekologista tilaa kuvaavan FIFI-kalaindeksin vaihtelusta kiintoaine selitti 21,0 %, kokonaisfosfori 19,5 %. Tulokset puoltavat vesienhoitotyön suuntaamista tasapuolisesti sekä ravinne- että kiintoainekuormituksen vähentämiseen kalaston ja joen ekologisen tilan parantamiseksi. Maaperästä johtuvien happamien valumavesien alueilla on kiinnitettävä erityistä huomiota happamoitumisen torjuntaan ojitusten ja muihin kaivutöiden yhteydessä kaloille elinkelpoisen ympäristön turvaamiseksi.


FT Tapio Sutela, RKTL, Oulu. tapio.sutela@rktl.fi
FT Teppo Vehanen, RKTL, Oulu.
FM Pekka Jounela, RKTL, Oulu.