Short- and long-term patterns of <SUP>137</SUP>Cs in fish and other aquatic organisms of small forest lakes in southern Finland since the Chernobyl accident.

Short- and long-term patterns of 137Cs in fish and other aquatic organisms of small forest lakes in southern Finland since the Chernobyl accident.

Lue lisää –>Rask, M., Saxén, R., Ruuhijärvi, J., Arvola, L., Järvinen, M., Koskelainen, U., Outola, I. & Vuorinen, P. J.
Journal of Environmental Radioactivity 103(1):41-47.
137Cs; Chernobyl fallout; Forest lakes; Freshwater fish; Crustacean zooplankton; Asellus aquaticus
Julkaisuvuosi: 2012

Radiocesiumin (137Cs) kertyminen pienten metsäjärvien kaloihin ja muuhun eliöstöön lyhyellä ja pitkällä aikajänteellä Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen.

Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen Säteilyturvakeskus (STUK) ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) aloittivat yhteisen seurantaohjelman onnettomuudesta peräisin olevan radioaktiivisen cesiumin esiintymisestä ja pitkäaikaisesta vaihtelusta Evon pienten metsäjärvien vedessä ja eliöstössä, erityisesti kaloissa. Evon alue kuului eniten radioaktiivista laskeumaa ydinvoimalaonnettomuudesta saaneeseen alueeseen Suomessa. Cesiumin isotooppi 137Cs on luonnossa pisimpään säilyvä radioaktiivisen laskeuman isotooppi, sen puoliintumisaika on 30 vuotta. Cesium käyttäytyy biologisesti kaliumin tavoin.

Ensimmäiset kalanäytteet otettiin kesäkuussa 1986, puolitoista kuukautta onnettomuuden jälkeen. Niiden perusteella havaittiin, että radioaktiivisuus kohosi aluksi nopeimmin planktonia syövissä kaloissa eli lyhimmissä ravintoketjuissa. Jo kesäkuussa 1986 mitattiin Savijärven siioista 137Cs-radioaktiivisuutta yli 5000 Bq kilossa tuoretta kalaa kun vastaavat lukemat hauessa ja ahvenessa olivat noin 3000 Bq/kg. Syksyllä 1986 suurimmat säteilyarvot mitattiin hauista (> 6000 Bq/kg), mikä osoittaa säteilyn kertymistä ravintoketjujen ylimmille tasoille.

Kalojen radioaktiivisuudet olivat suurimmillaan vuonna 1987, jolloin hauista mitattiin enimmillään noin 27000 Bq/kg, ahvenista 20000 Bq/kg, siioista 9000 Bq/kg, särjistä 4000 Bq/kg, lahnoista 3000 Bq/kg ja ankeriaista 3500 Bq/kg. Siitä lähtien säteilymäärät pienenivät ja vuonna 1992, jolloin vuosittainen näytteenotto lopetettiin, ne olivat hauessa 5000 - 10000 Bq/kg ja ahvenessa 2000 - 5000 Bq/kg. Kalojen lisäksi radioaktiivisuutta mitattiin neljän järven äyriäisplanktonista ja vesisiiroista vuosina 1987 - 1990. Niiden radiocesiumpitoisuudet olivat 10 - 30 % kalojen 137Cs-pitoisuuksista.

Neljässä järvessä seurantaa jatkettiin ahvenesta ja hauesta vuoteen 2006 saakka. Kyseiset järvet olivat kirkasvetiset ja laskujoettomat Iso Valkjärvi (4 ha) ja Valkea Mustajärvi (14 ha) sekä Majajoen järviketjuun kuuluvat ruskeavetiset Savijärvi (27 ha) ja Rahtijärvi (13 ha). Vuoden 2001 näytteistä, 15 vuotta ydinvoimalaturman jälkeen, mitattiin yhä 5000 Bq/kg tienoilla olevia säteilyarvoja, yhdestä haukiyksilöstä jopa yli 10000 Bq/kg. Kalojen säteilymäärät erosivat selvästi kahden erilaisen järvityypin välillä ja olivat suurempia karuissa, kirkasvetisissä, laskuojattomissa järvissä kuin ruskeavetisissä läpivirtausjärvissä, mikä korostaa järvien valuma-alueen, virtausolojen ja veden laadun vaikutusta kaloihin kertyvään radioaktiivisuuteen. Tutkituista laskujoettomista järvistä puuttuvat myös särkikalat ja kalayhteisön vähälajisuus on voinut osaltaan vaikuttaa etenkin hauen cesiumpitoisuuksia suurentavasti.

Vuonna 2006, 20 vuotta Tsernobylin onnettomuuden jälkeen, haukien keskimääräinen radioaktiivisuus neljässä seurantajärvessä oli 1300 - 4700 Bq/kg ja ahventen 500 - 2600 Bq/kg, siis yhä selkeästi elintarvikekäyttösuositusta (600 Bq/kg) suurempi. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole minkäänlainen kansanterveysriski koska pienten järvien kaloja ei päädy kalakauppaan. Seurannan jatkamista voi toki pitää perusteltuna koska virkistyskalastajia liikkuu myös pienillä järvillä.


Martti Rask, Jukka Ruuhijärvi, Pekka J. Vuorinen, Riista ja kalatalouden tutkimuslaitos

Ritva Saxén (evp), Ulla Koskelainen, Iisa Outola, Säteilyturvakeskus

Lauri Arvola, HY, Lammin biologinen asema

Marko Järvinen, Suomen ympäristökeskus