Ohita navigointilinkitSiirry RKTL:n etusivulle
In English | På Svenska

  Sivukartta | Hakemisto A-Ö  
Etusivu Riista Poro Kala Vesiviljely Talous ja yhteiskunta Tilastot Tutkimuslaitos Julkaisut Yhteystiedot

Kalantutkimus

Tuotetaan tutkimustietoa, kalakantaennusteita ja asiantuntijapalveluja kalavesien hoidon tarpeisiin. Toiminnalla pyritään edistämään kalavarojen kestävää käyttöä ja parantamaan kalastuksen edellytyksiä.

Suuret rintaevät auttavat lohenpoik-
kasta pysymään virrassa.
Kuva: Ari Saura.

Tutkimuksen kohteena ovat kala- ja rapukannat, niihin vaikuttavat ympäristötekijät sekä kalavesien hoitomenetelmät.

Kalantutkimuksen toimialueita ovat:

Kalantutkimuksessa organisoidaan keskitetysti myös Suomen kalamerkinnät ja tuotetaan tietoa taloudellisesti hyödynnettävistä kalalajeista.

Tärkeitä tutkimusaiheita ovat muun muassa kalavarojen arviointimenetelmien kehittäminen, lohikantojen elvytyksen tulokset ja rannikkovesien rehevöitymiseen liittyvät kalastomuutokset.



Tulostettava versio

 
Ajankohtaista
 
 Rannikon kalojen lisääntymisalueet (VELMUn osahanke) 
 Hankkeessa kehitetään rannikon olosuhteisiin soveltuvia menetelmiä kalojen lisääntymisalueiden kartoittamiseksi ja tuotetaan karttatietoa lisääntymisalueista. 
 
 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen lohitutkimus evaluoitu 
 
 

Lisätietoa
 
 Muualla verkossa: 
 » Maa- ja metsätalousministeriö 
 » Kalastuslaki 
 » Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö 
 » Kalatalouden keskusliitto 
 » Työvoima- ja elinkeinokeskukset 
 

© Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.Muokattu 22.10.2009