Fysiologiset tutkimukset Viljelty lohi-istukas ei täysin vastaa fysiologisilta ominaisuuksiltaan luonnon vaelluspoikasta. Luonnossa vaellusvalmiuden kehittymiseen liittyvät aineenvaihdunnan ja käyttäytymisen muutokset tapahtuvat ympäristön (mm. päivän pituus, veden lämpötila) ohjaamina määrätyssä järjestyksessä (synkronisesti). Viljelyssä muutokset tapahtuvat usein normaalista poikkeavasti, jolloin istukkaalla saattaa olla havaittavissa vain muutamia smoltin tuntomerkeistä.
Vaelluspoikasten kykyä sopeutua elämään valtameren suolapitoisuudessa on käytetty hyväksi istukkaiden fysiologisen vaellusvalmiuden arvioinnissa. Poikasten suolansietokyky onkin osoittautunut luotettavaksi vaellusvalmiuden mittariksi, ja sen on myös todettu ennustavan istutustulosta. Vaellusvalmiuden ohella poikasen istutuksen jälkeisen menestymisen kannalta on tärkeää sen hyvä yleinen kunto ja ravitsemustilanne.
Hankkeen tavoite
Tässä työssä tutkitaan valtion sopimuskasvatuksessa tuotettavien nevanlohien vaellusvalmiutta ja fysiologista kuntoa. Tuotettavan tiedon avulla ohjataan viljelyä ja arvioidaan istutuspoikasten laadussa ajan myötä tapahtuneita muutoksia ja niiden vaikutuksia istutusten tuloksellisuuteen.
Vastaavat tutkijat
Matti Salminen
Marja Pasternack, Salmolab Viikinkaari 6 00790 Helsinki Puh. 050-5994 926
Yhteistyökumppanit
RKTL, Salmolab, sopimuskasvattajat
Hankkeen kesto
2004 - 2012
Tulostettava versio
|