|
|
M74 Simojoen, Tornionjoen, Kemijoen ja Kymijoen lohissa eri vuosina Pahimmillaan oireyhtymä on ollut 1990-luvun alussa ja puolivälissä. Pahimpina vuosina jopa 80–90 prosenttia emoista on tuottanut M74-oireyhtymästä kärsiviä poikasia ja suurin osa ruskuaispussipoikasista on kuollut oireyhtymään. Peräkkäisten vuosien välillä on ollut suuriakin eroja M74-oireyhtymän voimakkuudessa. Myös jokien välillä on ollut eroja; usein Kymijoessa oireyhtymä on esiintynyt lievempänä kuin Tornion- ja Simojoessa.
Keväällä 2003 ruskuaispussipoikasten kuolleisuus oli pitkästä aikaa koehaudonnoissa keskimäärin alle 10 prosenttia eli yhtä vähäistä kuin 1980-luvulla. Myös vuosina 2004 ja 2005 M74-kuolleisuus pysyi pienenä, mutta vuonna 2005 muutama kokonaan M74-oireyhtymään kuollut jälkeläisryhmä ennakoi käännettä pahempaan.
Keväällä 2006 ja 2007 M74-kuolleisuus ja M74-oireista kärsivien jälkeläisryhmien eli M74-emojen osuus on ollut selvästi suurempaa kuin edeltävinä kolmena vuotena. Kemijokeen kudulle nousseiden, istutuksista peräisin olevien lohien jälkeläisiä on ollut haudonnassa vasta näinä kahtena vuotena; niistä 40–50 prosenttia kärsi M74-oireyhtymästä ja 25–40 prosenttia kuoli.
 |
|
Simojoen lohien mätiä on haudottu emokohtaisesti vuodesta 1985 lähtien. Mäti koehaudontaa varten on saatu jokeen kudulle nousseista emoista, joita on pyydetty kalanviljelyn mädinhankintaa varten. Mäti on haudottu kalanviljelylaitoksessa tai laboratoriossa. Ruskuaispussipoikasten kuolleisuutta on seurattu kuoriutumisesta ruskuaispussivaiheen loppuun. (Ks. kuvan selitykset alempaa.) |
 |
|
Tornionjoen lohien mätiä on haudottu emokohtaisesti vuodesta 1987 alkaen paria välivuotta lukuun ottamatta. (Ks. kuvan selitykset alempaa.) |
 |
| Kemijokisuulle nousseiden, istutuksesta peräisin olevien lohien mädin emokohtainen haudonta aloitettiin vuonna 2005. (Ks. kuvan selitykset alempaa.) |
 |
| Kymijoen lohien mädin emokohtainen haudonta aloitettiin vuonna 1994. |
Kuvien selitykset
Vuosiluku on kuvissa ilmoitettu kahtena lukuna, joista ensimmäinen kuvaa kutuvuotta ja toinen poikasten kuoriutumisvuotta. Aika-akselilla on suluissa annettu naaraiden eli mätierien lukumäärä kunakin vuonna. M74 (100%)-emot = niiden naaraiden osuus (%), joiden jälkeläiset ovat täysin tuhoutuneet. M74-emot = kaikkien niiden naaraiden osuus (%), joiden jälkeläisissä on todettu M74-oireita. RPP-kuolleisuus = kaikkien kyseisen vuoden naaraiden ruskuaispussipoikasten keskimääräinen kuolleisuus (%); pystyjana kuvaa keskiarvon keskivirhettä.
Vertailuna haudotulla Tenojoen lohella ruskuaispussipoikasten kuolleisuus on ollut normaalisti alle 10 %.
Tulostettava versio
|
|