|
|
Meriharjus
 |
|
Meressä harjukset liikkuvat usein pienissä parvissa. Nämä kalat on kuvattu Haaparannan edustan saaristossa. Kuva Glenn Douglas. |
Harjusta on aikaisemmin esiintynyt lähes koko Pohjanlahden alueella. Se kuuluu Suomen ja Pohjanlahden alkuperäiseen kalastoon, mutta on voimakkaasti taantunut merialueella viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Missä rannikollamme on enää harjusta? Harjusalueita on seurattu vain vähän ja tietoa sen lisääntymisalueista Suomessa on niukasti. Aiemmin harjusta on kalastettu tiettävästi Merikarvialta Perämeren pohjukkaan asti ulottuvalla alueella. Sitä myytiin jopa Helsingin torilla. Viimeaikaisista saalismääristä ei ole olemassa kirjallista tietoa, mutta otaksutaan lajin olevan lähes katoamassa tai kadonneen useimmista paikoista. Lähimmät tunnetut lisääntymisalueet sijaitsevat Merenkurkussa Ruotsin puolella (http://www.harrleken.nu).
Harjuksen poikanen meressä. Kuva: Lauri Urho
Harjus on meressä puhtaiden vesien laji ja mahdollisesti kärsii rehevöitymisen seurauksista. Nykyisen käsityksen mukaanmonet entiset harjusalueet ovat tuhoutuneet rantojen heikentyneen tilan myötä.
Harjus on vuoden 2000 uhanalaisuusluokittelussa luokiteltu meressä silmälläpidettäväksi, mutta nykytietämyksen mukaan uhanalaisuusluokitusta pitäisi selvästi nostaa uhanalaisempaan suuntaan!
 |
|
Harjuksen poikaset viihtyvät kivikkoisten ulkosaarien rantaviivan läheisyydessä, mutta pakenevat liikettä kivien joukkoon. Kuva Lauri Urho. |
Tulostettava versio
|
|