Pohjoisia lohikantoja uhkaavia tekijöitä

Gyrodactylus salaris- lohiloinen

Gyrodactylus salaris on noin 0,5 mm:n pituinen lohen iholla ja evillä elävä loinen, jota ei voi havaita paljain silmin. G. salaris kykenee elämään ja lisääntymään myös muiden kalalajien pinnalla. Loista tavataan luontaisesti Itämereen laskevissa vesistöissä. G. salaris on yleinen mm. Tornionjoen vesistön lohenpoikasilla, joille loisen ei ole todettu aiheuttavan näkyvää vahinkoa tai kuolleisuutta.

Gyrodactylus salaris- loinen kulkeutui kalakuljetusten mukana Norjaan 1970-luvulla. Istutusten mukana infektoituneita lohenpoikasia levitettiin useisiin lohijokiin. Norjalaisissa lohijoissa loinen on aiheuttanut suurta lohen jokipoikasten kuolleisuutta ja romahduttanut yli 40 joen lohikannat. Syynä pidetään sitä, että Atlanttiin laskevien jokien lohikannoilla ei ole vastustuskykyä G. salaris -loisen liiallista lisääntymistä vastaan.

Vastustuskyvyn puutteen takia on ensiarvoisen tärkeätä, ettei G. salaris- lohiloinen leviä Teno- ja Näätämöjokeen. Leviämisen ehkäisemiseksi kaikenlainen kalojen istuttaminen ja elävien tai kuolleiden kalojen siirto muilta vesistöalueilta on ehdottomasti kielletty. Muilta vesistöalueilta Teno- ja Näätämöjoen vesistöjen alueelle tuotavien veneiden ja kanoottien sekä kalastusvälineiden ja -tarvikkeiden, kuten kelat, vavat, vieheet, haavit, saappaat, kahluuhousut, perkausvälineet, tulee olla täysin kuivatut tai desinfioidut ennen niiden käyttämistä. G. salaris pystyy elämään päiviä ilman isäntäkalaa, ja voi siten levitä pelkän veden tai kosteiden kalastusvälineiden ja –kaluston välityksellä. Norjan puoleisilla jokiosuuksilla kalastusvälineillä on desinfiointipakko.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Tenojoen kalantutkimusasema kerää vuosittain poikasnäytteitä Teno- ja Näätämöjoen vesistöstä lohiloisen mahdollisen esiintymisen selvittämiseksi. Toistaiseksi kaikki analysoidut näytteet ovat olleet puhtaita.

Kassikarkulaiset

Ammattimainen lohenviljely alkoi Norjassa 1970- luvun alussa. Siitä lähtien elinkeino on kasvanut nopeasti ja Norjan viljelytuotanto on tällä hetkellä lähes 500 000 tonnia vuodessa . Luonnolohien määrä on tällä hetkellä vain joitakin promilleja vastaavien viljeltyjen kalojen tuotannosta.

Lohenkasvatus tapahtuu pääasiassa merialueella rannikoiden läheisyydessä ns. verkkoaltaissa. Useat kasvatuskassit sijaitsevat lähellä merkittäviä luonnonlohijokia. Laajamittainen lohenkasvatus onkin nostanut huolen luonnonlohikantojen tulevaisuudesta, sillä viljelystä karanneiden lohien uskotaan uhkaavan luonnonlohikantojen olemassaoloa. Kassikarkulaiset voivat nousta luonnonlohijokiin ja lisääntyä niissä. Näin ollen ne saattavat heikentää luonnonkantojen geneettistä perimää, levittää kalatauteja sekä loisia ja kilpailla samoista resursseista luonnonlohien kanssa.

Teno- ja Näätämöjoella seurataan lohenkasvatuksesta karanneiden lohimäärien kehittymistä kalakantanäytteiden avulla. Karkulaisten määrä on toistaiseksi pysynyt alhaisena, mutta niitä saadaan vuosittain molemmista vesistöistä aivan latvavesiä myöten. Tutkimuksissa on havaittu, että karkulaiset nousevat jokiin pääasiassa myöhemmin kuin luonnonlohet. Usein nousu tapahtuu kalastuskauden jo loputtua, joilloin karkulaisiin ei enää kohdistu pyyntiä. Tämän takia Tenojoen kalantutkimusasema tekee yhteistyössä Finnmarkin Fylkesmannin kanssa seurantoja myös kalastuskauden päättymisen jälkeen. Tarkoituksena on saada kattava kuva ongelman laajuudesta sekä puuttua ajoissa karkulaisten määrän kasvuun.

Pulmankijärvestä saatu lohi, joka todettiin kassikarkulaiseksi suomunäytteen perusteella. Kuva: Jorma Kuusela.

 

Tenojoen alajuoksulla pyydettiin kasvatuksesta karanneita lohia poikkipadolla syksyllä 2003. Kuva: Jaakko Erkinaro.

Tulostettava versio