Tutkimusmenetelmät

Teno- ja Näätämöjoen tutkimuksissa käytetään useita erilaisia tutkimusmenetelmiä, joiden avulla saadaan tietoa lohikantojen tilasta.

Kalastus- ja saalistilastointi

Teno- ja Näätämöjoen vesistöalueilta kalastus- ja saalistietoja on kerätty 1970-luvun alusta lähtien sekä Suomen että Norjan puolelta. Näitä tietoja tarvitaan seurattaessa kalastuksen ja lohikantojen muutoksia. Suomen puolella molemmilla lohijoilla kalastus- ja saalistilastointi tehdään lähes samanlaisilla menetelmillä.

Kalastustilastot perustuvat mm. Tenojoen pääuomaan ja sivuvesialueelle lunastettuihin lupamääriin ja kalastusmatkailijoiden ostamiin erilaisiin kalastusvuorokausiin (rantakalastus, venekalastus), jotka kertovat kalastustehon vaihtelusta vuosittain. Kalastuskauden ajalta on saatu lisätietoa myös paikallisen lohiverkkopyynnin määrästä.

Saalistilastot ovat perustuneet postitse tai haastatteluina kalastuskauden jälkeen tehtyihin saalistiedusteluihin ja ne on saatu valmiiksi varsin pitkällä viiveellä, kalastuskautta seuraavan vuoden keväällä. Tenojoen vesistöalueella, sivujoet mukaan lukien, kalastaa nykyään yli 10 erilaista kalastajaryhmää, joista määrältään suurimmat ovat Tenojokivarren paikkakuntalaiset ja kalastusmatkailijat.

Noin puolet Tenojokivarren paikkakuntalaisista ruokakunnista on vuosittain vastannut postitse tehtyyn kalastustiedusteluun. Osalle kalastajista on saatu lisäksi saalisarvio kalastuskauden kalakantanäytteistä ja kirjanpitokalastuksesta. Vastaamattomille kalastajille arvioidaan saalis osakaskunnittain ja vesialueittain, pyyntitapakohtaisesti, jos käytetyistä pyyntimenetelmistä on saatu tarkempaa tietoa.

Tenojoen kalastusmatkailijamäärän (5 000-10 000) vuosittaiset saalistilastot on tehty 600-1000 kalastusmatkaajan vastausten perusteella. Toistuvasti tiedusteltavaksi joutumista on pyritty välttämään kohdentamalla kysely vuosittain eri henkilöille. Vastaamatta jättäneille kalastusmatkailijoille on lähetetty uusintatiedustelu saalisarvioinnin luotettavuuden parantamiseksi. Tenojoen kalastusmatkailijoiden lohisaaliita arvioitaessa on huomioitu erilaisten kalastustapojen (mm. venekalastus, rantakalastus) sekä kalastusaikojen kattavuus. Otoksen perusteella arvioitu saalis yleistetään kaikkia kalastusmatkailijoita edustavaksi.

Norjassa paikalliskalastuksen lohisaaliiden ilmoituksissa on siirrytty velvoitteelliseen kirjanpitokalastukseen Norjan kansallisen lohilain mukaisesti. Paikallissaaliiseen tehdään lisäksi vähäinen arviointi vastaamattomien osalle. Norjan puolella kalastusmatkailijat ilmoittavat saaliinsa joko kalastusluvan myyntipaikkaan tai puhelinviestinä. Ilmoitetut lohisaaliit näkyvät laksefisk.no-verkkosivuilla.

Tulevalla kalastuskaudella Tenojoen kalastusmatkailijoita pyydetään ilmoittamaan saaliinsa jo Utsjoella kalastuslupien myyntipisteisiin. Samoin Tenojokivarren paikkakuntalaisten saalistilastointiin on laadittu tänä vuonna saaliskirjanpitovihkoset. Saalisilmoitukset tulevat pysymään edelleen täysin luottamuksellisina, vaikka tilastointimenetelmä muuttuu. Tilastointimuutoksella pyritään tilastojen nopeampaan valmistumiseen ja niiden tarkkuuden parantamiseen.

Sähkökoekalastus

Sähkökoekalastus on yleisin virtavesikalojen määräarvioinneissa käytetty menetelmä. Suurissa joissa, kuten Tenolla, sähkökalastusalueet painottuvat mataliin rantavesiin, sillä kahlaamalla tapahtuvaa sähkökalastusta ei voi tehdä erityisen syvässä vedessä (>80 cm).

Teno- ja Näätämöjoen lohikannoissa tapahtuvia muutoksia seurataan laaja-alaisilla lohenpoikasten sähkökalastuksilla, joilla selvitetään eri ikäisten lohenpoikasten määriä ja esiintymisalueita. Sähkökalastuksen tuloksia voidaan käyttää verrattaessa samojen tai samankaltaisten alueiden tiheyksien muutoksia pitkällä aikavälillä. Sähkökalastuslaitteiden ole havaittu vahingoittavan lohenpoikasia.

Tenojoen vesistöalueella lohenpoikasten määrien muutoksia on selvitetty vuodesta 1979 lähtien Tenon pääuomassa, Inarijoessa ja Utsjoessa. Näätämöjoen vesistössä poikasmääriä on seurattu vuodesta 1990 alkaen joen pääuomassa sekä Silisjoessa. Sähkökalastusalueet (Teno 51 kpl ja Näätämö 42 kpl) on valittu subjektiivisesti edustamaan erilaisia lohenpoikasten elinympäristöjä. Kukin alue tutkitaan vuosittain heinäkuun puolivälin ja elokuun lopun välisenä aikana. Menetelmänä käytetään ns. poistopyyntimenetelmää, jolloin yksittäinen alue sähkökalastetaan kolmeen peräkkäiseen kertaan. Kalastuskertojen välillä pidetään n. puolen tunnin tauko. Alueilta saadut kalat vapautetaan laskemisen ja poikasista tehtyjen mittausten jälkeen. Peräkkäisten kalastuskertojen kalamääristä lasketaan lohenpoikasten keskimääräinen pyydystettävyys. Pyydystettävyysarvon ja kokonaissaaliin perusteella lasketaan kalastetun alueen kalamäärän arvio ja siitä edelleen kalatiheys 100 m² kohden.

Sähkökalastusryhmä työssään. Kuva: Jaakko Erkinaro.

 

Suomunluku

Vuosittain kerätään Teno- ja Näätämöjoen lohista tuhansia kalakantanäytteitä (suomunäytteitä), joiden perusteella selvitetään mainittuihin jokiin nousevien lohien ikä- ja kokojakaumaa. Tenojoen tutkimusasema on kerännyt suomunäytteitä jo 1970-luvulta lähtien. Tämä laaja ja pitkä aikasarja mahdollistaa lohikantojen ikärakenteessa tapahtuneiden muutosten arvioimisen.

Lohen iänmääritys perustuu suomun kasvurenkaisiin, joita syntyy kalan kasvaessa. Lohenpoikaset elävät ensimmäiset elinvuotensa niukkaravinteisissa jokivesistöissä, jolloin kasvurenkaat muodostuvat tiheään (suomun keskiosa). Merivaiheessa lohen kasvu paranee huomattavasti ja tämä näkyy välittömästi harvempina kasvurenkaina (suomun ulko-osa). Molemmissa elinympäristöissä kasvurenkaat muodostuvat talvella tiheämpään kuin varsinaisella kesän kasvukaudella. Kahden talvitihentymän väli kuvaa yhtä elinvuotta. Näiden tihentymien lukumäärien avulla voidaan laskea lohen ikä niin joki- kuin merivaiheessakin. Suomun rakenteesta voidaan lisäksi päätellä mm. lohen alkuperä (villi tai viljelty karkulainen) ja aiempien kutukertojen määrä. Kutumerkki näkyy laaja-alaisena kulumana suomun kasvurenkaiden seassa (oikeanpuoleinen kuva).

Suomun keskustassa näkyy hidaskasvuinen jokivaihe ja ulompana nopeakasvuinen merivaihe. Ensimmäistä kertaa kudulle nousevan lohen suomu (vas.) ja toista kertaa kudulle nuosevan lohen suomu (oik.). Kuvat: Jorma Kuusela.

Varsinainen suomunluku suoritetaan muoville prässätystä suomun jäljenteestä. Iänmäärityksen apuna käytettiin aiemmin mikrofilminlukulaitetta, mutta nykyään määritys perustuu mikroskoopin ja videokameran avulla otettuun ja tietokoneelle siirrettyyn suomukuvaan. Tällaisten kuvien analysointi on joustavaa ja toisaalta jokaisesta suomunäytteestä saadaan kuva sähköiseen muotoon arkistoitavaksi.

Kokemus ja pitkäjännitteisyys on avainasia luotettavien iänmääritysten tuottamiseksi. Tenojoen tutkimusaseman henkilökunnalla on parhaimmillaan lähes 20 vuoden kokemus suomunluvusta.

Suomunäyte otetaan kylkiviivan ja rasvaevän väliseltä alueelta. Kuva: Panu Orell.

Vedenalainen videokuvaus

Tenojoen kalantutkimusasemalla vedenalaista videokuvausta on käytetty jo 1990- luvun alkupuolelta lähtien. Vuodesta 2002 alkaen vedenalaiskuvaukset ovat kuuluneet tutkimusaseman vuosittaisiin rutiineihin, sillä menetelmän avulla seurataan Utsjokeen nousevia lohimääriä sekä joesta mereen vaeltavia vaelluspoikasmääriä. Utsjoen lisäksi vedenalaista videokuvausta on hyödynnetty mm. Näätämöjoen Kolttakönkään kalaportaan toimivuuden selvittämisessä sekä lohen kutukäyttäytymistä tutkittaessa.

Videokuvauksissa käytetään pienikokoisia ja valoherkkiä laajakulmaobjektiiveilla varustettuja kameroita, jotka asennetaan vedenkestävissä koteloissa joen pohjaan. Kameroiden pysyminen kohdallaan voimakkaassa virrassa varmistetaan 20 kg painavien jalustojen avulla. Kameroiden antama videosignaali tallennetaan joko analogisilla SuperVHS videonauhureilla tai uudemmilla digitaalisilla videonauhureilla. Videomateriaali tallennetaan yleensä ”pakatussa” muodossa materiaalin analysointiin kuluvan työajan säästämiseksi. Pakkauksella tarkoitetaan sitä, että tavallisen videonauhoitusnopeuden (25 kuvaa sekunnissa) sijasta kuvia tallennetaan harvemmin väliajoin (esim. 2-5 kuvaa sekunnissa).

Tenon alueella vedenalainen videokuvaus on osoittautunut toimivaksi ja käyttökelpoiseksi lohikantojen seurantamenetelmäksi. Videoseurannan käyttöä

tukevat mm. lohen vaellusaikaan sijoittuva yötön yö, kirkkaat vedet sekä vähälukuinen kalalajisto. Näiden tekijöiden vuoksi lisävalaistuksen käyttäminen on pääsääntöisesti tarpeetonta ja vaeltavien kalojen lajimääritys on helppoa. 

Vedenalaisia videokameroita kiinnitettyinä alustoihinsa. Kuva: Panu Orell.

Muut menetelmät

Edellä mainittujen perusmenetelmien ohella Tenojoella käytetään tilanteen mukaan muitakin tutkimusmenetelmiä. Näistä käytetyimpiä ovat viime vuosina olleet nousulohien radiotelemetriaseuranta sekä emolohimäärien arvioiminen pintasukellusmenetelmällä.

Radiotelemetriaseurannan avulla saadaan tarkkoja tietoja yksittäisen nousulohien liikeistä niiden noustessa jokiin. Telemetriaa on käytetty myös lohen kutukäyttäytymisen seurannassa ja arvioitaessa kalastuksen aiheuttaa kuolleisuutta. Lisäksi radiolähetinseuranta mahdollistaa merkittyjen kalojen monitoroinnin talvella sekä antaa tietoja talvikoiden vaelluksesta kohti merialuetta.

Pintasukellusmenetelmä mahdollistaa tarkkojen emolohimääräarvioiden tekemisen Tenojoen pienillä sivujoilla. Näiltä vähän tutkituilta alueilta saadaan näin lisätietoja lohikantojen tilasta. Laskenta perustuu 2-3 miehen ryhmiin, jotka ajelehtivat virran mukana alavirtaan laskien samalla havaitut lohet. Menetelmän avulla voidaan selvittää kalojen sukupuoli- ja kokojakauma sekä kutupaikkojen tarkka sijainti. Laskennat suoritetaan aina syksyllä juuri ennen kutuaikaa.

Radiolähettimellä merkitty naaraslohi. Lähettimen antaman signaalin perusteella lohi voidaan paikallistaa jokialueelta. Kuva: Ari Haikonen.

Sivujoissa emokalamääriä arvioidaan sukeltamalla. Kuva: Saku Salonen.

Tulostettava versio