  |
|
|
|
Alustavia tuloksia lohien luotainhavainnoista Kattilakosken luotaimet
 |
|
Kattilakosken luotainten kattamalla alueella ylävirtaan uineet päivittäiset yli 60 sentin kalojen lukumäärät. Luotaamatta jääneiden jaksojen kalamäärät on alustavasti arvioitu. Lähes kaikki yli 60 sentin pituiset (n. 25 000 kpl) kalat olivat epäilemättä lohia. Joenuoman syvimmässä kohdassa noin 15-20 metrin matkalla luotain ei näe pohjaan saakka ja siellä mahdollisesti vaeltaneet kalat siten puuttuvat kuvaajasta.
|
 |
|
Kattilakosken luotainten kattamalla alueella ylävirtaan uineet päivittäiset 45-60 sentin kalojen lukumäärät (yhteensä n. 6000 kpl). Kuvaaja kertoo yhden merivuoden ikäisten pikkulohien (ns. kossien) kutuvaelluksesta. Kossien kokoluokassa esiintyy Tornionjoella muitakin kalalajeja, joten esitetyissä kalamäärissä on jossain määrin mukana myös muita kalalajeja (esim. kesäkuussa meritaimenia). Luotausseurannan kattavuus sama kuin yli 60 cm:n kaloilla (ks. yllä). |
Tulostettava versio
|
|
|
© Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.Muokattu 4.2.2010