  |
|
|
|  |
 |
|
|
Tulosten hyödyntäminen Tuloksia voidaan käyttää arvioitaessa ilmastonmuutoksen vaikutuksia ammattikalastukseen ja vapaa-ajankalastukseen, sillä jo pelkkä tieto uusista kalastusmahdollisuuksista ohjaa kalastusta ja taas rekrytoinnissa havaittava/ennustettava muutos mahdollistaa aikaisemman varautumisen esim. istutusten ohjaamiseen. Jos muutos havaitaan vasta saaliskatona, joka
yleensä juontaa 5–15 vuoden takaisesta muutoksesta lisääntymisalueilla, niin kompensoinnin aloittaminen on jo 10–20 vuotta myöhässä. Kiihtyvällä vauhdilla kasvaneet vieraslajihavainnot useissa maissa kertovat paitsi lisääntyvästä laivaliikenteestä, niin myös odotettavissa olevista suurista muutoksista ekosysteemeissä. Itämeressä on jonkin aikaa havaittu melkoisia muutoksia, joiden tiedetään johtuvan ainakin rehevöitymiskehityksestä, mutta tulokaslajien vaikutuksia kalastoon ja tulokaskalalajeja ei ole tutkittu juuri ollenkaan.
Tuloksia voidaan hyödyntää ilmastonmuutoksiin sopeutumisessa, kalaistutusten kohdentamisessa ja painottamisessa, kalastuksen ohjaamisessa, vieraslajistrategian luomisessa ja toteutuksessa sekä vieraslajiriskien hallinnassa. Kalastomuutokset toimivat myös indikaattoreina, viestien myös ekosysteemitason muutoksista.
Tulostettava versio
|
|
|
© Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.Muokattu 5.10.2010