Itämeren lohen perinnöllinen rakenne

Hyödyntäminen saaliiden kantakoostumusanalyysissä ja suojelustrategioissa

Työssä on tutkittu Itämeren alueen lohikantojen perinnöllistä rakennetta ja siihen vaikuttavia tekijöitä: jääkauden aiheuttamaa perinnöllistä erilaistumista, perinnöllisen erilaistumisen mekanismia, sekä myös ihmisen toiminnan aiheuttamia muutoksia. Tietoa perinnöllisestä rakenteesta voidaan hyödyntää lohikantojen hoito- ja suojelustrategioissa.

Tutkimuksessa havaittiin, että perinnöllisten erojen perusteella lohikannat ryhmittyvät kahteen ryhmään: itäiseen (lohikannat Venäjältä, Virosta, Latviasta ja Etelä-Ruotsista) ja läntiseen (lohikannat Pohjois-Ruotsista ja Suomesta). Tämä kahtiajako vastaa teoriaa kahdesta, eri aikaan Itämeren jokia asuttaneesta kehityslinjasta. Itäiset kannat olivat perinnöllisesti samankaltaisia venäläisten Laatokan ja Äänisen järvilohien kanssa ja ne ovat todennäköisesti peräisin itäisistä jääkauden aikaisista jääjärvistä. Niiden levinneisyysalue vastaa Baltian jääjärven aikoihin jäästä vapaana ollutta vyöhykettä (Jääjärvi-linja). Läntisen kehityslinjan levinneisyysalue puolestaan vastaa aluetta, joka paljastui jään alta myöhemmin vasta Yoldiameren aikaan, samaan aikaan kun meriyhteys Keski-Ruotsin poikki oli auki ja Atlantin alueen lohikantojen leviäminen Itämeren alueelle oli mahdollista (Atlanttinen linja). Saimaan järvilohi muistutti enemmän läntistä kuin itäistä kehityslinjaa tutkittujen geenien osalta.

Kalanviljelyn avulla ylläpidettyjen kantojen perinnöllinen monimuotoisuus on säilynyt varsin hyvin verrattua nykyisten luonnonvaraisten lohikantojen perinnölliseen monimuotoisuuteen. Itämeren lohen perinnöllinen rakenne on voimakkaasti hierarkkinen. Huomattava osa perinnöllisestä monimuotoisuudesta on populaatiohierarkian korkeammilla tasoilla eli se ilmenee erilaisuutena itäisen ja läntisen kehityslinjan välillä ja eri merialueiden lohikantojen välillä. Itämeren lohikantojen perinnöllisen monimuotoisuuden säilymisen maksimoimiseksi olisi mahdollista perustaa perinnölliseen samankaltaisuuteen perustuvat lohikantojen hoitoyksiköt (management units), joiden avulla kantojen suojelua ja hoitoa varten voidaan luoda tehokkaampia strategioita kuin nykyisessä yksittäisten kantojen uhanalaisuuteen perustuvassa hoidossa.

Tutkimuksessa selvitettiin myös havaittujen perinnöllisten erojen hyödyntämistä lohisaaliiden kantakoostumusanalyysissä. Eri jokien lohikannat eroavat siinä määrin perinnöllisiltä ominaisuuksiltaan, että on mahdollista arvioida tiettyjen kantojen ja kantaryhmien osuuksia lohisaaliissa. Geneettisen kantakoostumusanalyysin avulla on siten mahdollista arvioida luonnonvaraisesti lisääntyvien lohien osuus eri aikaan, eri alueilla ja erilaisilla pyydyksillä pyydetyssä saalissa. Tämänkaltaista tietoa voidaan hyödyntää lohenkalastuksen säätelyä suunniteltaessa.

Tulostettava versio