Lohen monimuotoisuus Tieto perinnöllisen monimuotoisuuden säilymisestä on tarpeen lohikantojen hoidon suunnittelussa. DNA-tason muuntelua käytetään myös arvioitaessa lohisaaliiden kantakoostumusta ja luonnonvaraisesti lisääntyvän lohen osuutta lohisaaliissa.
Työssä kuvataan sekä suomalaisten että koko Itämeren alueen villien ja viljeltyjen lohikantojen geneettinen rakenne ja siinä tapahtuneet evolutiiviset tai ihmisen toiminnan aiheuttamat muutokset DNA:n mikrosatelliittien muuntelun avulla.
Tutkimuksen päätavoitteina on ollut selvittää :
- Itämeren alueen lohikantojen leviämishistoriaa
- mahdollisuuksia hyödyntää perinnöllistä monimuotoisuutta lohisaaliiden kantaosuusanalyysissä
- perinnöllisen monimuotoisuuden määrää Suomen luonnonvaraisissa ja viljellyissä lohikannoissa
- tehollisten populaatiokokojen osuutta viljelyssä käytetyistä todellisista emokalamääristä
Yhteistyötä
Projekti on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ja Helsingin yliopiston Kotieläintieteen laitoksen yhteistutkimus. Se on kuulunut Suomen Akatemian Biodiversiteetti ohjelmaan (FIBRE) vuosina 1997-2002.
Julkaisut (In English)
Vastaava tutkija
Marja-Liisa Koljonen Dosentti, FT Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos PL 2, 00791 Helsinki Puhelin 0205 751 315 Faksi 0205 751 201 etunimi.sukunimi@rktl.fi
Muita tutkijoita: Marjatta Säisä (HY, Kotieläintieteenlaitos), Jarmo Koskiniemi (HY)
Ohjelma: Kalakantojen hoitotutkimus / Monimuotoisuustutkimukset Hankkeen kesto: 1997-2003
Tulostettava versio
|