Rapuruton esiintyminen

Tuhoisa amerikantulokas, varo sen leviämistä

Rapurutto tuli Suomeen rapukaupan mukana 1893 aiheuttaen suurtuhot Etelä-Suomen parhailla rapuvesillä kuitenkin vasta 1906. Sen jälkeen jokiraputuotantomme ei koskaan elpynyt entiselleen, vaikka siirtoistutusten ansiosta uusia rapuvesiä perustettiin valtava määrä. Rapurutto on amerikkalaista alkuperää ja sikäläiset rapulajit, täplärapukin, ovat taudille vastustuskykyisiä. Suomessa ei kuitenkaan ollut ennen täplärapua yhtään vierasta rapulajia, joka olisi toiminut taudinkantajana, vaan rutto säilyi lähes sadan vuoden ajan yksinomaan jokiravuissa – muutakaan isäntäeläintä kun ei ole löydetty.

Jokirapusaaliiden huippuvuodet ajoittuvat viime vuosisadan alkuun. Ruton aiheuttamasta romahduksesta ei toivuttu, mutta täpläravun myötä saalis näyttää kasvavan. Kuvan tiedot perustuvat rapujen vientiin ja arvioon omasta kulutuksesta 1985 saakka (pylväät viiden vuoden keskiarvoja) ja vuodesta 1986 alkaen virallisiin saalistilastoihin. Vuoden 2008 saalistilastot valmistuvat syksyllä 2009.

Piilevä rapurutto kantojen hoidon haittana

Vuosikymmenien ajan uskottiin kaikkien tartunnan saaneiden jokirapujen menehtyvän ruttoon, ja että jo rapukuolemaa seuraavana vuonna voidaan aloittaa rapukannan palauttaminen siirtoistutuksin. Käsitys on kuitenkin väärä!

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran rapuruttotutkimuksissa on osoitettu, että tauti pystyy piiloutumaan jälkeensä jättämiin muutamiin jokirapuihin ja elämään niissä ja niiden jälkeläisissä rapusukupolvesta toiseen. Rapukanta saattaa elpyä jopa pyyntivahvaksi, jolloin rutto usein taas puhkeaa epidemiaksi. Tämä selittää hyvin pitkienkin aikojen välein samassa vesistössä toistuvat rapukuolemat. Se selittää myös ruton säilymisen monien vuosikymmenien ajan ilman amerikkalaista isäntälajia, jollainen täplärapu toki nykyisin on. Ikävintä tässä on se, että jokirapujen siirtoistutuksissa voi kulkeutua myös tätä piileskelevää rapuruttoa, mikä aikanaan tekee, ja on tehnyt, monista istutuksista tuloksettomia.

Mitä sitten voidaan tehdä? Vähintäänkin pitäisi ennen palautusistutusyritystä ravustaa muutamia vuosia parhailla rapupaikoilla ja ryhtyä istutuksiin vasta, jos yhtään jokirapua ei saada. Jos taas rapuja tulee, kannattaa neuvotella toimenpiteistä alueen kalatalousneuvonnan tai TE-keskuksen kalatalousyksikön kanssa. Rapurutosta on lisää tietoa Eviran sivuilla, joiden kautta saa myös tietoa rapunäytteiden lähettämisestä.

Kaksi rapuruttotyyppiä

Rapuruttoa on Suomessa nyt kahta eri tyyppiä, vanha, siis 1800-luvun lopulla maahan kulkeutunut As-tyyppi, ja täplärapujen tuontien yhteydessä salamatkustanut Ps1-tyypin rutto. Jokirapukantoja kohdanneista rapukuolemista 10-15 tapausta diagnosoidaan rapurutoksi. Molempia ruttotyyppejä tavataan vuosittain.

Rapurutosta on vuosina 1990 - 2008 tehty keskimäärin vähän toistakymmentä havaintoa vuodessa. Osasta näytteitä on vuodesta 1996 alkaen erotettu myös ruttotyyppi, eli vanha As-tyypin rutto ja tuoreempi, täplärapujen mukana tullut Ps1-tyypin rutto.

Evira tutkii rapuruttoa ja määrittää taudit rapukuolematapauksista lähetetyistä näytteistä. Ruttotiedot ja niihin liittyvät paikkatiedot kootaan ja raportoidaan yhteistyössä RKTL:n Raputalousohjelman kanssa. Rapuatlaksessa ruttotapausten vesistöalueet esitetään vuodesta 1990 alkaen tehdyistä diagnooseista tai viranomaisilmoituksista. Toistaiseksi ruttotyyppien erottelua ei kartoilla ole samalla tavalla kuin oheisella pistekoordinaattikartalla. On myös hyvä muistaa, että täplärapuvesistöt, joista on oma esiintymiskarttansa, ovat lähes aina ruttovesistöjä

Tulostettava versio