Kampela

(Platichthys flesus)

ruots. flundra, skrubbskädda, engl. flounder

Lahko: Kampelakalat Pleuronectiformes Heimo: Oikeasilmäkampelat Pleuronectidae

Kuva: Lauri Urho

Tuntomerkit   Esiintyminen ja alkuperä   Lisääntyminen   Ravinto, kasvu ja vaellukset
Kalastus ja saaliit   Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus

Tuntomerkit: Oikeasilmäkampeloiden heimoon kuuluu Itämeren neljästä kampelalajista kolme, ja niistä yleisin ja runsain on kampela. Luukyhmyrivien sijainti kylkiviivan molemmilla puolilla sekä selkä- ja peräevän tyvessä ovat hyviä tuntomerkkejä erottamaan kampelan puna- ja hietakampelasta, jotka kaikki ovat litteitä ja soikean levymäisiä. Kampelan silmät ovat yleensä oikealla kyljellä, mutta joskus ne voivat olla myös vasemmalla kyljellä. Kampela sietää vähäsuolaista, jopa makeaakin vettä, vaikka onkin aito merikala.

Esiintyminen ja alkuperä: Kampelaa esiintyy kaikkialla Euroopan rannikkovesissä: Mustassamerestä Novaja Zemljan eteläosiin saakka. Se puuttuu kuitenkin Islannin, Grönlannin ja Huippuvuorten vesiltä. Kampela on harvalukuinen tai esiintyy satunnaisesti Pohjanlahden pohjoisosassa Porin pohjoispuolella ja Suomenlahden itäosassa. Sitä on tavattu myös Pulmankijärvestä, johon kampelat vaeltavat Tenojokea pitkin Jäämerestä.

Lisääntyminen: Kampela kutee ensimmäisen kerran 2-3-vuotiaana, koiraat nuorempina kuin naaraat. Etelä-Itämerellä kutu tapahtuu maalis-huhtikuussa syvässä vedessä sijaitsevilla hiekka- tai liejupohjilla ja syvänteiden reuna-alueilla. Pienikokoinen ja läpikuultava mäti on kelluvaa ja alkionkehitys tapahtuu välivedessä. Pohjoiseen tultaessa kampeloiden kutukäyttäytyminen muuttuu: ne kutevat rannikon tuntumassa matalassa rantavedessä. Alhaisen suolapitoisuuden takia mätimunat eivät enää kellu, vaan ne painuvat pohjaan. Kuoriutuvat kampelanpoikaset ovat 3-4 mm mittaisia ja symmetrisiä. Alle kuuden promillen suolapitoisuudessa kampeloiden lisääntyminen ei tahdo onnistua. Kun Suomen rannikolla suolapitoisuus on korkeimmillaan 5-7 promillea, suolapitoisuuden vaihtelut vaikuttanevat varsin paljon kampelan lisääntymistulokseen.

Ravinto, kasvu ja vaellukset: Kesällä kuoriutuneet kampelanpoikaset käyvät läpi muodonmuutoksen symmetrisistä poikasista aikuista muistuttaviksi nuoriksi kampeloiksi, jolloin mm. niiden silmät siirtyvät yläpuoliselle tummalle kyljelle. Nuoret kampelat asettuvat ennen loppukesää noin 2 cm:n mittaisina matalille hiekkapohjille, joissa ne viettävät pari ensimmäistä elinvuottaan. Talven tullessa poikasten pituus on Suomen rannikolla tavallisesti 2,5-5 cm. Suomenlahden länsiosassa naaraskampela saavuttaa 600 g:n painon keskimäärin 10-vuotiaana, koiraat kasvavat vielä jonkin verran hitaammin. Kasvunopeudessa on kuitenkin suuria yksilöiden välisiä eroja, sillä esimerkiksi Itämeren eteläosassa 5-vuotias kampela on jo noin 30 cm:n pituinen. Suomen rannikolla kampelan hidaskasvuisuuteen vaikuttaa vähäsuolainen vesi, sillä kampelat joutuvat käyttämään runsaasti energiaa oikean nestetasapainon säilyttämiseksi. Kampelan suu on huomattavasti pienempi kuin piikkikampelan, mikä näkyy sen käyttämässä ravinnossa. Kampelan tärkeintä ravintoa ovat lieju- ja sinisimpukat. Simpukoiden lisäksi kampelat syövät kilkkejä ja katkoja. Kampelat siirtyvät pintavesien lämmetessä alkukesällä 5-30 metrin syvyyteen hiekka- ja liejupohjille, kun taas talveksi monet siirtyvät syvemmälle usein 20-50 metrin syvyyteen. Vaikka kampela onkin varsin paikallinen kala, niin syksyllä ne saattavat liikkua varsin laajallakin alueella.

Kalastus ja saaliit: Maukaslihaista kampelaa käytetään Suomessa ruokakalana varsin vähän. Ammattikalastuksessa sillä on huomattavampaa merkitystä Saaristomeren alueella ja Ahvenanmaalla varsinkin loppukesällä. Parhaimmillaan kampela onkin juuri loppukesällä tai alkusyksyllä, jolloin se on ehtinyt lihottaa itseään rasittavan kututapahtuman jälkeen. Ammattikalastajien vuoden 2003 kampelasaalis oli 42 tonnia. Vapaa-ajankalastajien vuoden 2001 kampelasaalis oli 244 tonnia ja pyydetty pääasiassa Uudenmaan ja Varsinais-Suomen merialueilta. Lähes puolet kyseisen vuoden saaliista saatiin Hangon merialueelta.

Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus: Kampelakantojemme runsauden vaihteluista tiedetään melko vähän. Saaristomerellä kampela oli vähissä koko 1920-luvun ja uudelleen 1960-luvulla. Nämä runsaudenvaihtelut voivat selittyä veden suolapitoisuuden vaihteluilla, koska nimenomaan alhaisen suolapitoisuuden kausina kampelakannat heikkenivät. Rannikkovesiemme mahdollisella suolapitoisuuden laskulla voisi tulevaisuudessa olla haitallisia vaikutuksia kampelakannoillemme.

^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^

Jos haluat auttaa täydentämään kala-atlastietoja, voit lähettää esiintymishavaintoja tai muuta palautetta sähköpostiosoitteeseen kalaatlas@rktl.fi

Tulostettava versio