Muikkukantojen tila Lapin alueella Inarijärvessä ja muuallakin Lapissa vahvat kannat
Lapin seurantajärvissä muikun vuosiluokka 2010 oli vahva (3,8). Indeksi oli peräti 26 prosenttia korkeampi kuin seuranta-ajan keskiarvo. Kasvua oli myös edellisestä vuodesta. Missään järvessä vuosiluokka ei jäänyt keskimääräistä heikommaksi. Myös kutukannat olivat vahvoja (3,7) ja keskiarvoon suhteutettuna 15 prosenttia korkeampia.
Inarijärvessä vuosiluokat on 2000-luvulla arvioitu enimmäkseen keskimääräisiksi tai sitä vahvemmiksi. Viimeiset kuusi vuotta ovat olleet erityisen vahvan kannan aikaa, kuitenkin niin, että lyhytjaksoista vaihtelua vuosiluokkien vahvuudessa on esiintynyt. Sama tilanne on muun muassa Raanujärvessä, Vietosessa ja Kemijärvessä. Edellisen kerran keskimääräinen vuosiluokan vahvuus jäi keskitason alapuolelle vuonna 2003.
Lapin järvissä kutukannat ovat pysytelleet toistakymmentä vuotta keskitasolla tai hiukan sen alapuolella paria viime vuotta lukuun ottamatta. Nyt, kun kutukannatkin olivat vahvoja, on Lapin järvissä kesällä 2011 runsaasti eri-ikäisiä muikkuja. Kokoero ikäryhmien yksilöiden välillä voi olla pieni hitaan kasvun vuoksi. Hottamuikut olivat talvella tutkimusalueiden pienimpiä, keskimäärin vain 8,1 senttisiä. Inarijärvessä kesänvanhan hotan pituus oli talvella 7,9 senttimetriä, ja kiloon niitä meni 263 kpl.
Talvinuotalla saadusta muikkusaaliissa hottaa oli kalastajien arvion mukaan keskimäärin 64 prosenttia. Vahvat vuosiluokat antaisivat odottaa suurempaa osuutta. Koska useimmissa järvissä muikkupopulaatio on erittäin tiheä ja kasvu hidasta, hotan erottaminen vuotta vanhemmista muikuista voi olla vaikeaa ilman ikämäärityksiä.
|
 |
Aikuisten muikkujen eli kutukannan kehitys Lapin läänissä. | |
 |
| Muikkuvuosiluokkien kehitys Lapin läänissä. | |
Luokitus/indeksi 1-5: 1=heikko, 2=keskimääräistä heikompi, 3=keskimääräinen, 4=keskimääräistä vahvempi, 5=erittäin vahva kanta
|
 |
| Aikuisten muikkujen runsausindeksin prosentuaaliset muutokset Lapin alueella. Indeksi 100 = kauden 1988–2010 keskiarvo. | |
 |
| Muikkuvuosiluokan runsausindeksin prosentuaaliset muutokset Lapin alueella. Indeksi 100 = kauden 1996–2010 keskiarvo. | |
Lisätietoa: tutkija Pentti Valkeajärvi, RKTL, puh. 020 575 1514
Tulostettava versio
|