|
|
Silakkakannan tila Itämeren pääaltaalla ja Suomenlahdella Silakan kutukannan biomassa edelleen melko pieni
Itämeren pääaltaan, Saaristomeren sekä Suomenlahden (ICES-alueet 25–29 ja 32, Riianlahtea lukuun ottamatta) yhteenlaskettu silakkasaalis oli vuonna 2010 noin 137 000 tonnia. Suurin osa saaliista saatiin silakan ja kilohailin sekakalastuksesta.
Pitkään heikentynyt kutevan kannan biomassa eli yhteispaino on osoittanut elpymisen merkkejä viime vuosina. Biomassan pienenemisestä huolimatta kannan yksilömäärä pysyi suhteellisen tasaisena vuoteen 1996 saakka, vain kasvu heikkeni. Tämän jälkeen yksilömäärä pienentyi voimakkaasti vuoteen 2002 asti, mutta kasvoi sitten uudelleen samansuuruiseksi kuin vuosina 1982–1996. Vuonna 2010 kutukannan biomassa oli lähes puolitoista kertaa suurempi kuin vuonna 2001, mutta vain vajaa kolmannes vuoden 1974 tasosta. Vuoden 1997 jälkeen kasvu parani hieman ja tasaantui 2000-luvulla. Vuodesta 2007 yli 6-vuotiaiden silakoiden kasvu heikentyi jyrkästi, mutta on jälleen tasaantunut.
Silakan lisääntyminen on ollut vuosina 1987–2007 pääsääntöisesti keskimääräistä heikompaa. Vuosina 2002 ja 2007 syntyivät suurimmat vuosiluokat viime vuosikymmenellä.
 |
|
Silakkakannan kehitys Itämeren pääaltaalla, Saaristomerellä sekä Suomenlahdella: saaliit, vuosiluokkien runsaus, kalastuskuolevuus ikäryhmissä 3–6 sekä kutukannan biomassa. | |
Lisätietoa tutkija Jukka Pönni, RKTL, puh. 020 575 1894 erikoistutkija Jari Raitaniemi, RKTL, puh. 020 575 1685 erikoistutkija Eero Aro, RKTL, puh. 020 575 1253
Tulostettava versio
|
|