Ohita navigointilinkitSiirry RKTL:n etusivulle
In English | På svenska

  Sivukartta | Hakemisto A-Ö  
Etusivu Riista Poro Kala Vesiviljely Talous ja yhteiskunta Tilastot Julkaisut RKTL Yhteystiedot Sähköiset palvelut

Kalalajit:
» Suomen uhanalaiset kalat 
» Ahven 
» Ankerias
» Harjus
» Harmaanieriä 
» Hauki 
» Härkäsimppu
» Kampela
» Karppi
» Kiiski
» Kilohaili 
» Kirjolohi
» Kuha 
» Kuore
» Lahna
» Lohi ja järvilohi 
» Made
» Muikku 
» Nahkiainen 
» Nieriä 
» Peledsiika
» Piikkikampela
» Puronieriä
» Siika 
» Silakka 
» Suutari 
  •Suutarin historia Suomen alueella
» Särki
» Säyne
» Taimen 
» Toutain
» Turska 
» Vimpa
» Kalatietoa muistakin lajeista 
» Vieraslajit 

Suutarin historia Suomen alueella

kirjoittanut J. T. Pennanen

Alkuperäisyys ja luontainen levinneisyys

Malmgrenin (1863) mukaan suutaria esiintyi vain maamme eteläosassa, sen matalissa merenlahdissa ja sisäsaaristossa sekä joissakin pienissä järvissä. Mela (1882) kertoi saman tarkemmin: suutaria oli paikoin Turun, Paraisten, Inkoon ja Sipoon alueilla sekä lisäksi Viipurin ja Käkisalmen seudulla, harvinaisena Sortavalassa asti. Suutarin esiintymistä Paraisten eräissä järvissä ja Käkisalmen lähellä kerrottiin myös parissa tiedonannossa (Anon. 1911). Pohjanpitäjänlahdessa, Karjaanjoen suulla, oli ilmeisesti myös vanha suutariesiintymä (Levander 1918). Näille alueille ei tätä ennen tiettävästi ollut siirretty suutareita. Kaikki 1800-luvun lopun sisävesien suutarikannat Suomen nykyisellä alueella olivat pienissä, merenlahdista hiljattain kuroutuneissa järvissä. Historiallisena aikana lajin levinneisyys oli hyvin suppea ennen ihmisen vaikutusta.

Viime jääkauden jälkeen suutarin oletetaan tulleen Fennoskandiaan Itämeren Ancylusjärvi-vaiheessa, jolloin ilmasto oli nykyistä lämpimämpi. Tuolloin ja sitä seuranneella, myös lämpimällä Litorinameren kaudella suutari saattoi levittäytyä pohjoisemmaksi, kuin missä sitä esiintyi 1800-luvulla. Suutarin luujäännöksiä onkin löytynyt 4 000–5 000 vuoden takaisilta kivikauden asuinpaikoilta Joroisissa ja Rääkkylässä (noin 62° 15´ N; Nurminen 2006). Sittemmin, ilmaston jäähtymisen seurauksena, suutarin ja eräiden muidenkin lämpimän veden kalojemme esiintymisen pohjoisraja on vetäytynyt. Esihistoriallistenkin tietojen pohjalta suutari siis kuuluu alkuperäiseen kalastoomme.

Varhaiset luonnonkalojen siirrot

Monet nykyiset sisävesiemme suutarikannat ovat saaneet alkunsa emokalasiirroista. Vanhimmat tiedossa olevat ja vakiintuneeseen luonnonvaraiseen kantaan johtaneet siirrot pieniin järviin ja lampiin tehtiin merialueelta saaduilla kaloilla. Vuonna 1900 tehtiin tällainen onnistunut siirto Itä-Uudellamaalla Myrskylän Muttilanjärveen, josta suutari pian levisi omin avuin lähivesiin (Sandman 1904, Gottberg 1918). Pornaisten Valkjärveen tuotiin suutareita vuonna 1904 (Hellevaara 1914) ja hieman myöhemmin Forssan Multialaan (Sandman 1906). Vuosisadan alussa mainitaan suutarin esiintymä jo myös Satakunnasta, nykyisen Äetsän alueelta (Mela & Kivirikko 1909). Vuosina 1907–1914 siirrettiin Helsingistä suutareita useisiin Lempäälän järviin (Palander 1924). Kirkkonummen Humaljärveen suutari tuotiin 1908 (Halme 1961) ja Tuusulanjärveen vuonna 1910. Viisi vuotta myöhemmin saatiin Tuusulanjärvestä ensimmäinen siellä syntynyt, kesänvanha suutari (Järnefelt 1917a).

Merkittäviä olivat myös 1920- ja 1930-lukujen aikana Karjalan Kannaksen ja Laatokan Karjalan suunnasta tehdyt suutareiden siirrot pääasiassa Etelä-Savoon sekä Etelä- ja Pohjois-Karjalaan. Siirrettyjen kalojen tärkeimmät lähtöpaikat olivat Antrean Helkalanjärvi Vuoksen varrella, Kavantjärvi Viipurin lähellä ja Käkisalmen Pärnälampi (Jääskeläinen 1925, 1926, 1930). Täältä nykyisen rajamme takaa suutareita siirrettiin ainakin Mikkeliin, Savitaipaleelle, Lemille, Luumäelle ja Lappeenrannan lähistölle sekä Enoon, Ilomantsiin, Joensuuhun, Juukaan, Kiteelle, Polvijärvelle, Tohmajärvelle ja Tuupovaaraan (Raekallio 1931, 1934, Halme 1961, 1962). Etelä-Savoon ja Etelä-Karjalaan syntyi näistä siirroista useita vakiintuneita suutarikantoja, joista laji levisi myöhemmin joihinkin lähivesiin. Esimerkiksi Kiteen Ätäskön suutarikanta lienee saanut alkunsa vuoden 1928 siirrosta Kavantjärvestä.

Uusista vakiintuneista kannoista siirrettiin suutareita pian edelleen toisiin paikkoihin. Merestä saatujen emojen välitys sisämaahan kuitenkin jatkui, ja niiden kuljettamisesta annettiin ohjeitakin (Anon. 1915, Gottberg 1934a). Niinpä Helsingin kalahallista ostettuja eläviä suutareita vietiin muun muassa Jyväskylän lähelle vuonna 1916 ja samoihin aikoihin myös Siuntioon. Lohjalle tuotiin ensimmäiset suutarit pariin lampeen vuonna 1929. Myös Lappträskiin Kirkkonummella siirrettiin suutareita vuosina 1931 ja 1932 (F-k 1933). Helsingistä kuljetettiin 120 suutaria jopa Kristiinankaupunkiin asti (Olander 1936). Suomenlahdella ja Saaristomeren alueellakin suutaria levitettiin paikasta toiseen (Anon. 1935, 1939). Sipoon Löparössä pidettiin suutariemoja padotussa merenlahdessa kannan vahvistamiseksi (Gottberg 1934b).

Suutarin lammikkoviljelys ja poikasistutukset

Kiteen pitäjässä, nykyisen kaakkoisrajamme tuntumassa, sijaitsi ilmeisesti varhaisin suutarilammikkomme, jonka rakennutti Nils Ludvig Arppe tiluksilleen vuonna 1845. Kaksi tyhjennysmunkein varustettua lammikkoa olivat tarkoitetut suutarille ja ruutanalle (Salminen 1934). Emosuutarit ovat voineet olla peräisin Antrean tai Käkisalmen alueelta. Kiteeltä suutareita on mahdollisesti levitetty lähiseudulle. Viereisen Uukuniemen pitäjän erääseen lampeen Kiteenjoen vesistöalueella tuotiin suutareita vuosina 1897 ja 1899, ja myöhemmin niitä pidettiin Vieremän viljelylaitoksella kaivetuissa lammikoissa (Genetz 1913). Täällä todettiin suutarin onnistunut lisääntyminen lammikoissa ainakin kesällä 1911. Suutarin lammikkokasvatusta kokeiltiin myös Siilinjärvellä ja Tuusulassa (Anon. 1915, Järnefelt 1917b).

Oscar Nordqvist toi vuonna 1894 Evon kalanviljelylaitokselle kolme suutaria Helsingistä ja 1900 lisää 32 yksilöä (Ericsson 1901, 1914). Kalat olivat luultavasti peräisin Helsingin sataman kalakauppiailta. Evolla todettiin suutarin onnistunut lisääntyminen ensimmäisen kerran vuonna 1905; saatujen kesänvanhojen poikasten määrät olivat tavallisesti verraten pieniä, samoin niiden koot (Brofeldt 1920). Silti Evolta toimitettiin 1920-luvulla kesänvanhoja suutareita moniin paikkoihin. Jo vuonna 1922 Evolta vietiin poikasia usealle eri päävesistöalueelle Jämsän, Nurmijärven, Perniön, Joroisten ja Sulkavan kuntiin. Parin seuraavan vuoden kuluessa poikasia vietiin ainakin Luopioisiin ja Siilinjärvelle (Jääskeläinen 1923, Halme 1961, 1962). Paikoin istukkaat myös levittäytyivät lähivesiin (Korhonen 1934). Vielä 1946 Evolta vietiin suutareita Urjalan Kivijärveen, missä tiettävästi elää vakiintunut kanta nykyäänkin.

Suutarin poikasia. Kuva Jussi Pennanen.

Evon lisäksi jokseenkin kotimaista alkuperää olleet suutariemostot perustettiin 1900-luvun alkupuolella ainakin Ilamon (Nordqwist 1904), Ruununmyllyn (Hakola 1931) ja Myllypuron kalanviljelylaitoksille. Ruununmyllyn ja Myllypuron lammikoissa tuotetuilla kesänvanhoilla suutareilla tehtiin vuosina 1924–1933 lukuisia istutuksia, joiden tuloksena oli monia vakiintuneita ja todennäköisesti vielä nykyäänkin eläviä suutarikantoja. Ruununmyllyn laitokselta vietiin vuonna 1925 suutareita Kuopioon asti ja Myllypurolta Lappeenrannan eteläpuolelle, Alajoen - Rakkolanjoen päävesistöalueelle. Eräiden Siuntion lampien suutarikannat syntyivät vuoden 1927 istutuksesta Ruununmyllyn laitokselta, ja Loppijärveen vietiin poikasia sieltä vuonna 1931. Moniin näiden laitosten lähivesiin, eli Hämeenlinnan ja Tampereen seuduille, vietiin myös usein suutarinpoikasia, samoin kuin Evolta Lammin pienvesiin. Jopa Pohjanmaalla, Ylistaron Orisbergin kartanon alueelle kesänvanhoilla suutareilla vuonna 1936 tehty istutus ilmeisesti onnistui. Enimmillään, vuonna 1938, istutettiin noin 18 000 kesänvanhaa suutaria. Ruununmyllyn viljelylaitoksen toiminta kuitenkin loppui vuonna 1934. Myllypurolta tehtiin jokunen suutari-istutus vielä 1950-luvulla.

Mänttään hankittiin vuonna 1936 suutareita Ruotsista, Uppsalan lähettyviltä Harvigin laitokselta, jossa oli viljelty puolalaista alkuperää olleita, ns. Galitsian suutareita (Saari 1937). Jo saman vuosikymmenen aikana istutettiin tämän kannan poikasia Kirkkonummelle, Siuntioon ja Tenholaan (Saari 1939) sekä Keuruun, Mäntän ja Kuoreveden järviin. Mäntästä suutariemosto siirrettiin 1940-luvun alussa Tenholan Lindön kartanon alueelle. Täältä hankittiin vuonna 1958 emoja Lohjalle, Porlan kalanviljelylaitokseen, jonka lammikoissa galitsiansuutaria viljeltiin karpin ohella noin neljän vuosikymmenen ajan. Kuitenkaan kesänvanhojen istukkaiden tuotanto ei tänä aikana yltänyt enää samalle tasolle kuin 1930-luvulla, jolloin viljelypaikkoja oli useita. Porlasta istutettiin yksivuotiaita suutareita viimeistä kertaa keväällä 1998.

Siirtojen uusi aalto

Suutarin viljelyn hiipuminen elvytti innostuksen siirtoihin. Suomen Kalastusyhdistyksen alaiset maanviljelysseurat ja kalastajaliitot siirsivät 1960-luvulla enimmillään yli tuhat nuorta tai aikuista suutaria vuodessa. Kaikkiaan vuosikymmenen aikana siirrettiin noin 6 300 yksilöä. Siirtoja merialueelta sisävesiin tehtiin tällöin varsinkin Varsinais-Suomessa (Varsinais-Suomen Kalastajaliitto 1969), Uudellamaalla ja itäisen Suomenlahden rannikolla, ja ne jatkuivat vielä läpi 1970-luvun. Tämän ajan siirroista vain osasta istutuspaikat ovat toistaiseksi selvillä. Siirrot merestä nousuesteiden yli sisävesiin kiellettiin 1980-luvun lopussa kalatautiriskien vuoksi.

Lähteet

Anon. 1911. Vanamon kokous 23. IX. 1911. Luonnon Ystävä 15, 178–179.

Anon. 1915. Suutarinviljelys luonnonvesissä. Suomen Kalastuslehti 22, 153–155.

Anon. 1916. Suutarinistutus. Suomen Kalastuslehti 23, 80.

Anon. 1935. Sutarplanteringar i Nyland. Fiskeritidskrift för Finland 42, 147.

Anon. 1939. Lyckad sutarplantering. Fiskeritidskrift för Finland 46, 152.

Brofeldt, P. 1920. Evon kalastuskoeasema. 25-vuotinen toiminta ja tulokset 1892–1917. Suomen Kalatalous 6. 72 s. +liitt.

Ericsson, B. 1901. Kertomus Ewon kalastuskoeaseman toiminnasta wuonna 1900. Suomen Kalastuslehti 10, 26–36.

Ericsson, B. 1914. Evon kalastuskoeasema, sen toiminta ja tulokset. Suomen Kalastuslehti 21, 81–89.

F-k, J. 1933. Sutarplantering. Fiskeritidskrift för Finland 40, s. 81.

Genetz, A. T. 1913. Vieremän kalanviljelyslaitos. Suomen Kalatalous 2, 1–12.

Gottberg, G. 1918. Kalatutkimuksia 1. Kalanistutuksista Suomessa. Helsinki, Kalastustentarkastajan julkaisuja 8. 36 s.

Gottberg, G. 1934a. Sutaren. Fiskeritidskrift för Finland 41, 94–95.

Gottberg, G. 1934b. Sutarplanteringen i Sibbo skärgård. Fiskeritidskrift för Finland 41, 211.

Hakola, T. P. 1931. Kevätkutuisten kalojen viljelyksestä Ruununmyllyn kalanviljelylaitoksella. Suomen Kalastuslehti 38, 125–127.

Halme, E. 1961–1962. Kalanistutukset Suomessa vuoteen 1958. Helsinki, Maataloushallituksen kalataloudellinen tutkimustoimisto. Monistettuja julkaisuja 14–18 ja 21. Yht. 1054 s.

Hellevaara, E. 1914. Palkintoja kalanistutuksista. Suomen Kalastuslehti 21, 194–195.

Järnefelt, H. 1917a. Tuusulanjärven kaloista ja niiden ravinnosta. Helsinki, Suomen Kalastusyhdistys. Suomen Kalatalous 4, s. 56–90.

Järnefelt, H. 1917b. Seutulan kalanviljelyslammikot. Suomen Kalastuslehti 24, 60–63.

Jääskeläinen, V. 1923. Kalanistutukset maassamme v. 1922. Suomen Kalastuslehti 30, 105–109.

Jääskeläinen, V. 1925. Kala- ja rapuistutukset maassamme v. 1924. Suomen Kalastuslehti 32, 39–43.

Jääskeläinen, V. 1926. Kala- ja rapuistutukset maassamme v. 1925. Suomen Kalastuslehti 33, 35–40.

Jääskeläinen, V. 1930. Kalaistutukset maassamme vv. 1928 ja 1929. Suomen Kalatalous 11, 137–157.

Korhonen, O. 1934. Suutari-istutukset Kuopion seuduilla. Suomen Kalastuslehti 41, 51–52.

Levander, K. M. 1918. Suutarin (Tinca tinca) leviäminen Uudellamaalla. Luonnon Ystävä 22, 108.

Malmgren, A. J. 1863. Kritisk öfversigt af Finlands Fisk-fauna. Helsingfors. Akademisk afhandling. 155 s.

Mela, A. J. 1882. Suomen luurankoiset, eli luonnontieteellisen Suomen luurankois-eläimistö. Helsingissä, K. E. Holm´in kustannuksella. 426 s.

Mela, A. J. 1909. Suomen luurankoiset. Vertebrata Fennica. 2. uudistettu painos, toim. K. E. Kivirikko. Porvoo, WSOY. 532 s.

Nordqwist, O. 1904. Ilamon kalanwiljelyslaitos. Suomen Kalastuslehti 13, 177–179.

Nurminen, K. 2006. Sisämaan keski- ja myöhäisneoliittinen kalastus – Kalanluiden kertomaa. Helsingin yliopisto, Kulttuurien tutkimuksen laitos, Arkeologia. Pro gradu-tutkielma. 71 s. + liitt.

Olander, A. I. 1936. Sutarplantering i Österbotten. Fiskeritidskrift för Finland 43, 34.

Palander, V. 1924. Kalavesien hoidosta Höytämäisen vesistössä. I. Kalanistutukset. Suomen Kalastuslehti 31, 42–51.

Raekallio, J. 1931. Kalojen istutuksia Viipurin l. maanviljelysseuran alueella. Suomen Kalastuslehti 38, 179.

Raekallio, J. 1934. Kalaistutukset Viipurin l. maanviljelysseuran alueella. Suomen Kalastuslehti 41, 222.

Saari, L. 1937. Galizialainen suutari menestyy Keski-Suomessa. Suomen Kalastuslehti 44, 192.

Saari, L. 1939. Galitsialainen suutari Mäntässä. Suomen Kalastuslehti 46, 22.

Salminen, T. 1934. Gamla fiskdammar. Fiskeritidskrift för Finland 41, 60.

Sandman, J. A. 1904. Palkintoja kalanistutuksesta. Suomen Kalastuslehti 13, 28.

Sandman, J. A. 1906. Palkintoja kalanistutuksesta. Suomen Kalastuslehti 15, 123–125.

Varsinais-Suomen Kalastajaliitto 1969. Selvitys Lounais-Suomen vesistöjen kalataloudellisesta nykytilasta. Turku. 101 s. (Moniste)



Tulostettava versio

Jaa Jaa
 


© Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.Muokattu 19.11.2009