Ohita navigointilinkitSiirry RKTL:n etusivulle
In English | På svenska

  Sivukartta | Hakemisto A-Ö  
Etusivu Riista Poro Kala Vesiviljely Talous ja yhteiskunta Tilastot Julkaisut RKTL Yhteystiedot Sähköiset palvelut

Kalalajit:
» Suomen uhanalaiset kalat 
» Ahven 
» Ankerias
» Harjus
» Harmaanieriä 
» Hauki 
» Härkäsimppu
» Kampela
» Karppi
» Kiiski
» Kilohaili 
» Kirjolohi
» Kuha 
» Kuore
» Lahna
» Lohi ja järvilohi 
» Made
» Muikku 
» Nahkiainen 
» Nieriä 
» Peledsiika
» Piikkikampela
» Puronieriä
» Siika 
» Silakka 
» Suutari 
» Särki
» Säyne
» Taimen 
» Toutain
» Turska 
» Vimpa
» Kalatietoa muistakin lajeista 
» Vieraslajit 
  •Mustatäplätokko
  •Hopearuutana
  •Rohmutokko
  •Valkoevätörö

Hopearuutana

(Carassius auratus gibelio)

ruots. silverruda, engl. prussian carp

Lahko: Karppikalat Cypriniformes Alalahko: - Heimo: Särjet Cyprinidae

Hopearuutana

Hopearuutana


Tuntomerkit  Esiintyminen ja alkuperä  Lisääntyminen  Ravinto, kasvu ja vaellukset Kalastus ja saaliit  Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus

 

Tuntomerkit: Hopearuutana muistuttaa kotimaista ruutanaa, ja ne erotetaan toisistaan varmimmin etummaisen kiduskaaren siivilähampaiden määrän perusteella. Hopearuutana on lisäksi väriltään hopeanhohtoinen kun taas ruutana on väriltään keltaisen– tai kuparinruskea.

Hopearuutanalla on 40 – 50 siivilähammasta, ruutanalla 23 – 34. Molemmilla on varsin korkea ja pulleahko ruumis, isot suomut sekä lähes takaselän mittainen selkäevä. Eroa on myös silmän värikehässä, joka hopearuutanalla on usein valkoinen ja ruutanalla ruskeanoranssi. Peräevän pehmeitä ruotoja on hopearuutanalla tavallisesti viisi, ruutanalla taas kuusi. Selkäevän ja peräevän kovan eturuodon sahanteräkuvio on ruutanalla pientä ja tiheää, hopearuutanalla melko suurihampaista. Lisäksi hopearuutanan ruumiinontelon kalvo on useimmiten musta tai harmaa, ruutanalla taas helmiäishohtoisen vaalea, joskus mustapilkkuinen.

Esiintyminen ja alkuperä: Hopearuutana on kotoisin Itä-Aasiasta. Sitä on tuotu ja levitetty 1800-luvulla tai 1900-luvun alussa Venäjän halki Eurooppaan. Vuonna 1948 sitä tuotiin Valko-Venäjälle ja Baltian maihin, mm. Tallinnan läheisiin lammikoihin, ja vuonna 1954 Unkariin. Istutuksista ja lammikkokarkureista syntyi 1960- ja 1970-luvuilla nopeasti erittäin runsaita hopearuutanakantoja Volgaan, Dnepriin sekä Tonavaan. Nykyään sitä on lähes kaikkien Manner-Euroopan suurten jokien valuma-alueilla. Monilla alueilla hopearuutanasta on tullut valtalaji, ja arvokkaampien kalalajien saaliit ovat laskeneet. Jo 1970-luvun lopulla tätä kalaa alettiin pitää ongelmallisena.

Suomeen hopearuutana tuli todennäköisesti Suomenlahden takaa vuosituhannen vaihteessa. Ensimmäiset varmistetut hopearuutanat saatiin Helsingin Vanhankaupunginlahdelta ja Pernajanlahdelta syksyllä 2005. Löydön uutisoinnin seurauksena saatiin ilmoitus hopearuutanoista myös käytöstä poistetuissa jäteveden puhdistusaltaissa Salossa. Salosta saatujen näytekalojen perusteella todettiin hopearuutanan tuottaneen siellä runsaan vuosiluokan jo vuonna 2003. Helsingissä hopearuutanaa on tavattu Vanhankaupungin lisäksi Laajalahdesta, Töölönlahdesta sekä Pikku Huopalahdesta ja siihen yhteydessä olevista lammikoista sekä Viikistä. Hopearuutanan todettiin lisääntyneen useassa lammikossa. Suomenlahdesta on saatu useita yksittäisiä hopearuutanahavaintoja Kotkan ja Hangon väliltä

Lisääntyminen: Hopearuutana on hyvin tehokas lisääntyjä. Parivuotiaat, 12–20 gramman painoiset yksilöt ovat jo sukukypsiä. Hopearuutanan mätimunat ovat suuremmat kuin ruutanan ja niiden eloonjäänti on ilmeisen hyvä.

Salon jätevesialtaasta, missä hopearuutana on runsastunut muutamassa vuodessa valtalajiksi, on toistaiseksi tutkittu 300 yksilöä. Huomiotaherättävää tässä aineistossa on, että ainuttakaan koirasta ei ole löytynyt. Itseään kloonaavista, triploidisista tai tetrapoloideista naaraista koostuva kanta onkin tyypillistä hopearuutanan levittäytymisvyöhykkeellä. Nämä hopearuutanat hakeutuvat kutemaan muiden särkikalojen pariin vesirajan kasvien sekaan. Muiden lajien koiraiden maiti ei kuitenkaan hedelmöitä hopearuutanan mätimunia, vaan vain käynnistää alkionkehityksen. Ilmiötä kutsutaan gynogeneesiksi. Jälkeläiset ovat kaikki naaraita ja emonsa kopioita. Hopearuutana voi käyttää hyväkseen monen eri lajin koiraita, sillä se kutee jo toukokuussa 16–18 ºC lämmössä, ja kesän mittaan sillä on useampia kutujaksoja. Klooneissa tavataan joskus myös diploideja koiraita, mutta nekin vain aikaansaavat alkionkehityksen käynnistymisen ja jälkeläiset ovat edelleen klooninaaraita.

Hopearuutanasta tunnetaan myös suvullisesti lisääntyvä, diploidi muoto, jota on tavattu muun muassa Virosta ja myös Helsingin seudulta.

Ravinto, kasvu ja vaellukset: Hopearuutana on moniruokainen ja käyttää ravinnoksen niin eläinplanktonia ja pohjaeläimiä kuin kasvejakin.

Lammikoissa yksilöt ovat usein pienempiä kuin meressä sillä tiheyden kasvaessa kalojen koko jää pienemmäksi. Ensimmäisten parin kolmen elinvuoden kasvu saattaa kuitenkin olla lammikossakin nopeaa. Hopearuutana voi kasvaa jopa 50 cm pituiseksi ja vajaan 4 kilon painoiseksi.

Kalastus ja saaliit: Hopearuutanaa käytetään ravinnoiksi alkuperäisellä esiintymisalueellaan Venäjällä.

Kantojen uhkatekijät, hoito ja uhanalaisuus: Vieraslaji. Hopearuutana on levittäytymässä rannikkoa pohjoiseen ja mahdollisesti jokia myöten sisämaahan. Tehokkaan lisääntymisen ja hyvän selviämis- ja kilpailukyvyn ansiosta se pystyy varsinkin pienvesissä valloittamaan elintilaa ja mahdollisesti aiheuttamaan haittaa muille kaloille. Hopearuutanan leviäminen sisävesiin tulisi pyrkiä estämään niiltä osin, kuin se on mahdollista, sillä muualla Keski-Euroopassa se on runsastunut paikoin valtalajiksi.

^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^

Otamme mielellämme vastaan havaintoja vieraskalalajeista osoitteessa www.riistakala.info/vieraslajit



Tulostettava versio

Jaa Jaa
 

Lisätietoa
 
 Muualla verkossa: 
 » Ilmoita vieraslajihavainnosta! 
 

© Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.Muokattu 21.11.2011