10.11.2008
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 10 vuotta Oulussa Riista- ja kalatalouden Oulun toimipaikassa tehdään kansainvälisestikin merkittävää lohitutkimusta. Asiantuntemusta hyödynnetään muun muassa Kansainvälisen merentutkimusneuvoston lohityöryhmissä. Vuonna 1998 perustettu Oulun toimipaikka täytti tänä syksynä 10 vuotta.
Lisätietoja: tutkimusprofessori, toimipaikan päällikkö Jaakko Erkinaro, puh. 040 543 5929 (lohitutkimus) erikoistutkija Ilpo Kojola, puh. 0400 292098 (suurpetotutkimus) erikoistutkija Pekka Helle, puh. 0400 399166 (metsäkanalintutkimus)
RKTL:n Oulun toimipaikan tutkimus kohdistuu tutkimuslaitoksen ydintehtäviin. Oulusta koordinoidaan useita valtakunnallisia kokonaisuuksia, muun muassa suurpetojen, metsäkanalintujen ja lohen tutkimusta sekä kantojen seurantaa. Oulu on tällä hetkellä myös kansainvälisen lohikantojen arvioinnin keskiössä, sillä Kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) Itämeren ja Atlantin lohityöryhmien puheenjohtajat työskentelevät Oulun toimipaikassa. Muita tärkeitä aihepiirejä ovat muun muassa säännösteltyjen vesien kalakantoihin liittyvät tutkimukset ja seurannat sekä EU:n vesipuitedirektiivin kalaseurantoihin liittyvä työ.
Toimipaikan henkilökunta on vuosien varrella kasvanut nopeasti. Tällä hetkellä Oulussa työskentelee vajaat 30 henkilöä kala- ja riistantutkimuksen ja tutkimuslaitoksen palveluyksikön tehtävissä. Toimipaikan sijainti on kala-, riista- ja porotalouden kannalta keskeinen. Oulussa on myös toimialalle tärkeä iso, monipuolinen yliopisto. RKTL on aktiivisesti mukana Oulun yliopiston vetämässä laajassa ympäristö- ja luonnonvara-alan tutkimus- ja asiantuntijaverkostossa NorNet’ssä (Northern Environmental Research Network).
Toimipaikan perustaminen oli alkusysäys RKTL:n toimipaikkaverkoston kehittämiselle, jota on määrätietoisesti jatkettu sen jälkeen. Kehittämisessä on edetty kolmea päälinjaa: tutkijat on koottu tutkijayhteisöiksi toimialan kannalta tärkeiden yliopistojen ja muiden yhteistyökumppaneiden läheisyyteen, pienempiä kenttäasemia on lakkautettu ja Helsingin päätoimipaikkaa on pienennetty. Ouluun asettumisen jälkeen RKTL on perustanut samantyyppiset kaupunkitoimipaikat 2000-luvulla myös Turkuun, Joensuuhun ja Jyväskylään. Oulun toimipaikka on näistä suurin.
Oulun toimipaikan henkilöstö
Tulostettava versio
|