17.10.2008
Suomi tarvitsee pitkäjänteistä tutkimuspolitiikkaa Sektoritutkimuksella on keskeinen asema suomalaisessa innovaatiojärjestelmässä. Tutkimuslaitosten johdon mielestä Suomelle pitääkin laatia sektoritutkimuspolitiikka, joka varmistaisi tutkimuksen pitkäjänteisen kehittämisen ja rahoituksen. Johtajat korostavat myös, että laitosten ulkopuolinen rahoitus on jätettävä valtion tuottavuusohjelman ulkopuolelle. Aktiivisesta laitosten strategiaa tukevan ulkopuolisen rahoituksen hankkimisesta pitäisi pikemminkin palkita.
Lisätietoja:
Pääjohtaja Lea Kauppi, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 040 740 1668
Ylijohtaja Erkki Kemppainen, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, puh. (03) 4188 2201, 040 556 2477
Linkki (muualla verkossa): Selvitysmies: Sektoritutkimusjärjestelmää kehitettävä julkisoikeudellisen laitoksen hallintomallin pohjalta
Tutkimuslaitosten johtajat antavat samalla voimakkaan tukensa selvitysmies Jorma Rantasen samansisältöisille kehitysehdotuksille. Sekä selvitysmies Rantanen että tutkimuslaitosten johtajat pitävät lisäksi laitosten keskinäisen yhteistyön lisäämistä ja yhteistyötä yliopistojen kanssa erittäin tärkeänä.
Valtion tutkimuslaitokset ovat sektoritutkimuksen tärkeimpiä toimijoita. Tutkimuslaitosten johtajien neuvosto perustettiin elokuussa 2008 tutkimuslaitosten yhteistyöelimeksi.
Neuvosto edistää tutkimuslaitosten keskinäistä yhteistyötä sekä yhteistyötä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kanssa, tekee tunnetuksi tutkimuslaitoksia ja niiden merkitystä yhteiskunnassa, edistää tiedon kulkua ja yhteisymmärryksen muodostumista sektorirajojen yli, toimii yhdyssiteenä tutkimuskentän muihin toimijoihin päin, osallistuu tiede- ja tutkimuspoliittiseen keskusteluun sekä edistää ja valvoo tutkimuslaitosten yhteisiä etuja.
 |
| Kuva: Kristiina Kulha |
Tutkimuslaitosten johtajien neuvoston puheenjohtajana vuoden 2009 loppuun saakka toimii Lea Kauppi (Suomen ympäristökeskus), sihteerinä Erkki Kemppainen (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus) ja työvaliokunnan muina jäseninä Pirkko Nuolijärvi (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus), Erkki KM Leppävuori (VTT) sekä Harri Vainio (Työterveyslaitos).
Tulostettava versio
|