|
|
Hylkeiden määrä Vuonna 2011 Itämerellä nähtiin lentolaskennoissa noin 24 000 hallia.
 |
Laskennoissa nähdyt hallit 2000-luvulla koko Itämeressä (sininen), Suomen osuus vihreällä. |
Norppalaskennoissa nähtyjen norppien lukumäärä on kasvanut, mutta hitaammin kuin hallilla. Syynä norppakannan hitaaseen kasvuun pidetään edelleen lisääntymishäiriöitä. Ruotsalaisten tutkijoiden* tekemien laskentojen mukaan Perämeren norppakanta on kasvanut vuosina 1988–2006 keskimäärin noin 4,5 prosenttia vuosittain. *Lähde: Tero Härkönen, Naturhistoriska riksmuseet
Runsaat sata vuotta sitten Itämeressä on arvioitu olleen jopa 90 000 hallia ja 180 000 norppaa. Pienimmillään hyljekannat olivat puolestaan 1970–80-luvuilla, jolloin halleja arvioitiin olleen jäljellä noin 2000–4 000 ja norppia vajaat 5 000 yksilöä. Pääsyynä hyljekantojen vähenemiseen oli liikapyynti. Myöhemmin 1960-luvun jälkeen kantojen pienenemiseen ovat vaikuttaneet korkeat ympäristömyrkkypitoisuudet, jotka ovat heikentäneet lisääntymistehoa. Nykyisin hyljekannat ovat jälleen elpymässä.
 |
Hylkeiden laskentalennot tehdään karvanvaihtoaikaan keväällä. Kuva: Petri Timonen |
Hankkeet
Itämeren hylkeiden ja ihmisen vuorovaikutus ECOSEAL
Hyljeseuranta
Tulostettava versio
|
 | Ajankohtaista |  | | | | | Itämerellä noin 24 000 hallia – kannan kasvu hidastunut | | | | Ruotsin, Suomen, Venäjän ja Viron keväällä tekemissä hallilaskennoissa tavattiin tämän vuoden laskennoissa noin 24 000 hallia. Hallikannan kasvu näyttäisi hidastuneen viime vuosina. Suomen alueen laskennoista vastasi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. | | | | | |
|