  |
|
|
|  |
 |
| Riistaeläinten kannanvaihtelut ja populaatiobiologia: |
|
Riistaeläinten kannanvaihtelut ja populaatiobiologia Riistakantojen kestävä hyödyntäminen edellyttää luotettavaa tietoa eläinlajien runsaudesta ja lisääntyvyydestä. Eläinpopulaatioiden luontaisia vaihteluja on tutkittu pitkään, ja vaihtelujen mekanismit ja prosessit ymmärretään nyt melko hyvin. Silti alalla on vielä paljon työtä tekemättä, ja uudet tutkimukset paljastavat yhä uusia ja yllättäviä piirteitä eläinkantojen dynamiikassa.
 |
Eteläisen Suomen kettukanta on varsin runsas, mutta tiheyttä pidetään liian alhaisena, jotta kettu yksin voisi ylläpitää ja levittää rabiesta maassamme. Kuva: Ilpo Kojola |
Kannanvaihtelujen analysointiin tarvitaan pitkiä aikasarjoja. Suomessa riistantutkimus on koko olemassaolonsa aikana panostanut riistakantojen seurantaan, joten aikasarjamme ulottuvat yli vuosikymmenten. Seuranta-aineistojen yhdistäminen uusimpaan populaatiodynamiikan tietämykseen mahdollistaa tarkastelun myös laajoilla alueilla, spatiaalisen dynamiikan tutkimuksen. Kiintoisia ongelmia ovat myös esimerkiksi metsäkanalintukantojen aikaisemmin säännölliset, sykliset vaihtelut, ja säännönmukaisuuden katoaminen 1990-luvulla.
Tulostettava versio
|
|
|
© Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.Muokattu 28.9.2006