Peltokolmiolaskenta

Peltokolmiolaskenta on kehitetty riistakolmiolaskennasta maatalousympäristön, metsän ja asutuksen muodostaman rikkonaisen ja pienipiirteisen etelä- ja länsisuomalaisen maisemamosaiikin riistakantojen seurantaan. Laskennalla saadaan uutta tietoa myös tässä kulttuuriympäristössä elävien metsäriistakantojen vaihteluista ja metsästettävyydestä.

Suomessa on seurattu metsäriistan vuotuisia kannanvaihteluita lumijälkilaskennoilla vuodesta 1989, jolloin aloitettiin riistakolmiolaskennat. Niiden rinnalle kehitettiin vuonna 1999 peltokolmiolaskenta täydentämään laskentoja maan runsaspeltoisissa osissa, joissa riistakolmioita on niukasti. Erityisesti tavoitteena oli Maa- ja metsätalousministeriön Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle antamana tulostavoitteena luoda metsäkauriin ja valkohäntäpeuran seurantaan soveltuva seurantamenetelmä, joksi kehitettiin riistakolmiolaskennan sovellutuksena peltokolmio.

Peltokolmio on kuuden kilometrin mittainen tasasivuinen kolmio, josta 1,5-4 km sijoittuu maatalousympäristöön ja loput metsään, suolle tai muuhun ympäristöön. Kolmion reitti voi kulkea asutuksen halki ja sivuta pihapiirejä. Laskennan ajankohta on tammi-helmikuussa. Laskennan suoritus on samanlainen kuin riistakolmioilla. Koska peltokolmion reitti on vain kuusi kilometriä, laskentaan tarvitaan vain yksi henkilö. Tämä on Etelä- ja Länsi-Suomessa etu, kun hyviä laskentaolosuhteita on melko harvoin, jolloin on vaikea sopia laskennasta useamman henkilön kesken juuri keliltään hyvälle päivälle.

Vuosittain on laskettu yli 250 peltokolmiota. Aikasarjat ovat vielä lyhyitä vakiintuneiden lajien kantojen mahdollisten muutossuuntausten toteamiseksi. Metsäkauris on kuitenkin istutusten kautta saanut pysyvän jalansijan Etelä-Suomessa, ja sen kanta kasvaa voimakkaasti. Peltokolmioaineisto osoittaa niiden kolmioiden osuuden kasvavan, joilla kaurista havaitaan, mutta keskimääräinen jälkitiheys esiintymää kohden ei kasva. Tämä on tulkittavissa siten, että kannankasvu ilmenee tällä hetkellä levittäytymisenä uusille paikoille.

Kun peltokolmiot sijaitsevat kulttuuriympäristössä, jossa on runsaasti peltoa, ja riistakolmiot jokseenkin yhtenäisillä metsäalueilla, voidaan samoilta alueilta laskettujen kolmioiden tuloksia vertailemalla saada tietoa siitä, millainen merkitys pelloilla on riistan runsaudelle. Alustava analyysi osoittaa, että riistanisäkkäistä vain rusakko liikkuu pelloilla enemmän kuin peltojen osuus edellyttäisi, hirvieläimet ja metsäjänis taas vähemmän. Kettu liikkuu pelloilla odotetusti, mutta suosii metsiä (ja karttaa asutuken välitöntä läheisyyttä). Silti kettu oli talvella 2001 rannikon läheisissä riistanhoitopiireissä 1,4-kertaa ja metsäkauris 4 kertaa runsaampi peltokolmioilla kuin riistakolmioilla. Valkohäntäpeuran runsaudessa ei ollut eroa, mutta metsäjänis ja hirvi olivat riistakolmioilla runsaampia.

Peltokolmiotulokset osoittavat kuinka vakiintuneen valkohäntäpeuran esiintyminen kolmioilla vaihtelee niukasti vuodesta toiseen, kun taas runsastuva metsäkauris levittäytyy vuodesta toiseen yhä useammille kolmioille. Jälkitiheydet niillä kolmioilla, joilla laji tavataan, pysyy metsäkauriilla melko vakaan kuten valkohäntäpeurallakin.

Julkaisuja:

Tiainen, J., Rintala, J. & Stigzelius, J. 2001: Kulttuuriympäristön riistan lumijälkilaskennat 1999-2001. – Metsästäjä 50(6):40-42.

Tiainen, J. & Rintala, J. 2002: Kulttuuriympäristön riistan lumijälkilaskennat talvella 2002. – Metsästäjä 51(3):30-33.

Tiainen, J. & Rintala, J. 2003: Maatalousympäristön nisäkkäät. – Teoksessa: Tiainen, J., Kuussaari, M., Laurila, I. P. & Toivonen, T., Elämää pellossa – Suomen maatalousympäristön monimuotoisuus. FIBRE ja Edita, Helsinki. (Ilmestyy syksyllä 2003).

Lisätietoja: Juha Tiainen, juha.tiainen@rktl.fi

Tulostettava versio