Telkänpönttö

Pesäpönttöjä sarjatyönä

Telkkä – Kalevalan sotka – on maailman “suomalaisimpia” lintuja, sillä lajin maailmankannasta liki 60 % pesii Suomessa. Metsästyksen saalistilastoissa telkkä on kolmanneksi runsain vesilintu, heti sinisorsan ja tavin jälkeen. Telkän levinneisyysalue kattaa koko Suomen, ja laji on elinympäristönsä suhteen vaatimaton ja joustava. Telkän tapaa pesivänä aivan pienistä metsälammista suuriin selkävesiin ja reheviin lintujärviin.

Pesäpönttöjen ripustaminen telkälle on jo kauan kuulunut riistanhoidon perustoimiin. Siten telkänpöntön rakenteesta ja ripustamisesta ei enää löydy paljonkaan uutta ja mullistavaa. Silti pöntöttämisessäkin saattaa olla piirteitä, jotka eivät telkän pesäpaikkapulasta huolimatta lisää pesimäkantaa, ja pahimmillaan virheellisesti asetetut pöntöt saattavat jopa vähentää poikastuottoa.

Kuva 1.  Näädältä pääsy pönttöön ei ole helposti estettävissä, mutta variksen pesä- rosvoukselta voi välttyä.

Kaikkein pienimmät metsälammet eivät kykene elättämään telkkäpoikuetta, ja tähän telkkänaaras monesti osaa vastata johdattamalla poikaset toiselle vesistölle. On paljon lampia, joilla telkkä pesii vuosittain mutta joilta ei koskaan vartu lentopoikasia. Pesäkolo on telkälle tärkeä, jopa niin tärkeä, että hyvän pesäkolon olemassaolo sattaa johtaa telkän pesimään paikalla, joka on poikueelle täysin sopimaton tai naaraalle itselleen peräti hengenvaarallinen. Pöntöttämisen perimmäinen tarkoitus on tietysti tarjota telkille hyviä ja turvallisia pesäpaikkoja sellaisissa vesistöissä, joissa laji tuottaa lentopoikasia. Tavoite on siten lisätä pesimäkantaa ja kohottaa poikastuottoa. Pöntön sijoittamiseen kannattaa siis uhrata hieman aikaa ja ajatusta, jotta hyvä tarkoitus ei kääntyisi itseään vastaan.

Saaret ovat usein turvallisia pesäpaikkoja. Näätä on pesivän telkän pahimpia petoja. Niinpä pöntön voi sijoittaa pieneen saareen, jolle näätä ei jää asustamaan kesäksi. Minkkikin saattaa tuhota telkän munapesän, mutta pöntössä pesiville linnulle minkki on verrattomasti vaatimattomampi uhka kuin näätä. Varikset kokevat nykyään säännöllisesti kaupunkien roskalaatikoita, mikä osoittaaa, että ne ovat tottuneet menemään melko ahtaisiin tilohin. Varis voi ryöstää telkän munat isoreikäisestä matalasta pöntöstä (kuva 1). Siten ei ole syytä ylettömästi helpottaa telkän kulkua tekemällä pönttöön isoa lentoaukkoa. Telkkä mahtuu hyvin 10 cm:n kokoisesta lentoaukosta. Jos lentoaukko tehdään isokoskelolle sopivaksi (13 cm), tulee pöntön vastaavasti olla syvempi, jotta varis ei uskaltaudu ahtaan pöntön pohjalle. Muille lajeille sopivien pönttöjen kokoja löytyy m.m. oheisesta osoitteesta: http://www.birdlife.fi/lintutietoutta/linnunponttojen-rakennusohjeet.html.

Olen runsaan kolmenkymmen viime vuoden aikana rakentanut paljon isoja linnunpönttöjä, etenkin pöllöille. Olen tehnyt niitä niin laudasta, erilaisista levyistä kuin pyöreästä puustakin. Näistä rakennuspuuhista on päällimmäisenä jäänyt mieleen, että ison pöntön rakentaminen on työlästä. Jos on tekemässä vain yhtä tai muutamia pönttöjä, ei asialla ole niinkään väliä, mutta isomman erän rakentamiseen kuluu helposti kohtuuttomasti aikaa. Seuraavassa kuvattavan harjoitelman tarkoituksena oli löytää sopiva tapa rakentaa telkälle sopivia pönttöjä sarjatyönä siedettävin työpanoksin. Tärkeää oli myös se, että työhön ei käytetty erikoistyökaluja. Siten lauta oli ainoa varteen otettava rakennusmateriaali.

Koevalmistuksessa oli yhtenä tärkeänä näkökohtana se, että työssä käytetään vain tavanomaisia käsityökaluja. Sähkökäyttöiset työkalut oli etukäteen julistettu pannaan, jotta pönttöjen rakentaminen kävisi päinsä missä tahansa. Tarvittavien työkalujen valikoima oli pieni: saha, vasara, puukko, kulmamitta, mittanauha sekä pora 10 mm:n puuterällä ja säädettävä poraterä lentoaukon puhkomista varten (kuva 2). Naulat olivat kokoa 60 x 2,5 mm, ja niitä kului yllättävän paljon, eli noin neljänneskilo pönttöä kohti.

Kuva 2. Tarvittava työkaluvalikoima ja valmiiksi sahatut poikkipuut neljälle pöntölle.

Lautaa tarvitaan kahta laatua: 100 x 22 mm ja 120 x 22 mm. Telkkä luultavasti mahtuisi pelkästään 100 mm:n laudasta rakennettuun neliöpohjaiseen pönttöön, mutta silmämääräisesti sellainen näyttää ahtaalta. Siksi käytin sivuseiniin 100 ja 120 mm:n lautaa. Etu- ja takaseinät koostuivat kahdesta 100 mm:n laudasta. Käytin täysisärmäistä puutavaraa, mutta valikoidun vajaasärmäisen laudan käyttö alentaa kustannuksia. Nurkkiin käytetään mieluiten täysisärmäistä lautaa, joten kaikkein huonointa puutavaraa ei sovi käyttää.

Kuva 3. Pönttöputken mittoja. Neljän pöntön sijaan putkesta voi tietysti myös tehdä kuuden (3 m) tai kahdeksan (4 m) pöntön mittaisen. Lentoaukko porataan mahdollisimman lähelle poikkipuuta, sillä seinä halkeaa helposti lentoaukon yläpuolelta.

Telkkä mahtuu neliöpohjaiseen 100 mm:n laudasta tehtyyn pönttöön. Sisämitoiksi tulee 18 x 18 cm, mikä näyttää riittävän. Luonnonkolot ovat usiemmiten vielä ahtaampia.

Työ aloitetaan sahaamalla seinien poikkipuut, neljä kappaletta pönttöä kohti. Poikkipuut voi tietysti heti sahata mittaan, mutta tein niistä pitempiä, jotta varmasti välttyisin puun halkeamiselta naulatessa. Sahasin aluksi poikkipuut 30 cm:n pituisiksi. Poikkipuiden paikkojen mittauksessa tulee olla tarkkana, jotta ne naulatessa osuvat kohdalleen. Nehän eivät ole tasavälein, koska pöntöt ovat pareittain vastakkain (kuva 3). Ensimmäisen seinän mittauksessa ja naulauksessa on syytä tarkistaa mitat huolellisesti. Muut seinät voi mitata tästä ensin naulatusta. Kulmamitalla tarkistetaan, että poikkipuut ovat kohtisuorassa. Etu- ja takaseinien lautoja valittaessa on myös syytä sovittaa laudat niin, että lentoaukkojen kohdalle ei osu oksia, jotka vaikeuttavat reikien poraamista. Tässä pieni vaivannäkö kannattaa, sillä oksakohdan läpi poraaminen on työlästä.

Lentoaukot porataan ennen kuin "pönttöputki" naulataan kokoon. Sahauskohdat merkitään ennen naulaamista, sillä sahauskohtaan osuneen naulan poistaminen myöhemmin voi olla liki mahdotonta. Putkeen kuluu yllättävän paljon nauloja. Kun putki on naulattu sahataan poikkipuista ylimääräinen pois. Sen jälkeen sahataan pönttöaihiot erilleen putkesta (kuvat 4 ja 5). Aihiosta tulee varsin huolitellun näköinen. Yksitellen rakennetuissa pöntöissä laudat eivät juuri koskaan ole täysin oikeanmittaisia, vaan laidat ovat epätasaisia.

Kuva 4. Sahauskohdat merkitään ennen putken naulaamista. Poikkipuiden päät sahataan.

Kuva 5. Pönttöaihiot sahataan erilleen putkesta.

Pöntön pohjaksi sahataan kaksi palaa 100 mm:n laudasta. Asensin pohjalaudat pitkittäin, jolloin toista palaa oli kavennettava. Poikittain asennettuun pohjaan sopii 100 mm:n laudat sellaisenaan. Pohja on yleensä se kohta, joka pöntössä ajan mittaan ensin pettää. Naulat lahottavat puun ympäriltään, ja pohjalaudat putoavat pois. Siksi pohja on upotettava vähintään 10 mm (kuva 6). Pohjalaudat sitovat seinien alalaitoja, joten pohja tulisi naulata jokaisesta seinälaudasta. Pöntön pohjan kulmista voi puukolla lohkaista pienet kolmionmuotoiset kolot, joiden kautta pöntön sisään päässyt vesi valuu ulos. Viistokattoisen, pitkälippaisen pöntön sisään sadevesi silti harvoin pääse.

Kuva 6. Pohjalaudat upotetaan ja naulataan jokaisesta seinälaudasta.

Katto tehdään kahdesta 120 mm:n laudasta noin 35 cm:n pituiseksi. Katon takalaita sahataan viistoon siten, että takalaita on pystysuora kun katto on paikallaan. Lentoaukon puoleiset laidat sahataan kohtisuoraan. Katon takalaita saa ulottua seinän yli, jolloin katto riittävästi suojaa seiniä joka puolelta. Kattolaudat voi tietysti naulata suoraan seiniinkin. Tällöin saattaa olla paikallaan naulata rima kattolautojen väliseen saumaan. Olen aina tehnyt pönttöihini avattavan katon ja niin tein nytkin. Yhdistin kattolaudat kahdella 100 mm:n poikkilaudalla ja ne vielä 100 mm:n laudasta halkaistulla rimalla (kuva 7). Tällöin katosta tuli sopivan raskas, niin että se pysyy paikoillaan omalla painollaan kovassakin tuulessa, eikä sitä tarvitse sen enempää kiinnittää.

Kuva 7. Avattavan katon rakenne. Katon takalaita sahataan viistoon.

Pöntön ripustamisen suhteen mielipiteet jakautuvat sen suhteen, tuleeko käyttää lankaa vai naulaa. Olen aikaisemmin ollut lankakiinnityksen kannattaja, mutta nykyään olen yhä enemmän kallistumassa naulaamisen suuntaan. Kaksi puuhun lyötyä naulaa eivät näytä aiheuttavan puulle haittaa. Naulat lyödään puuhun vain sen verran, että ne hyvin kestävät pöntön painon. Naulat ovat siis selvästi näkyvissä ja tarvittaessa poistettavissa rungosta.

Pönttö ripustetaan takaseinään porattujen reikien kautta pujotetun langan varaan. Lanka kulkee pöntön sisä- ja ulkopuolelle asennettujen laudanpätkien kautta, jolloin lautojen ja takaseinän välinen kitka kantaa suuren osan painosta (kuvat 8 ja 9). Kiinnityslangan päihin kierretään silmukat, jotka pujotetaan runkoon lyötyihin nauloihin. Ripustaminen käy siten hyvin helposti ja herrasmiesmäisesti; pönttö vain nostetaan paikoilleen.

Kuva 8. Hyväksi koettu tapa kinnittää ripustuslanka pöntön takaseinään.

Kuva 9. Ripustuslangan päät kierretään silmukoille.

Marcus Wikman
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
PL 2
00791 Helsinki
Puh. 0205 751272.

Tulostettava versio