Balancing the needs of capercaillie (Tetrao urogallus) and moose (Alces alces)in large-scale human land use

Läs mer –>Sirkiä, S., Pellikka, J. & Lindén, H.
European Journal of Wildlife Research
Julkaisuvuosi: 2009

Metson ja hirven ympäristövaatimusten tasapainottaminen suhteessa laajan mittakaavan maankäyttöön

Modernin metsätalouden aiheuttamaa vanhojen metsien vähenemistä pidetään yhtenä tärkeimmistä metsokantojen pienenemisen syistä. Suomen 1900-luvun alun runsaista metsokannoista on alueesta riippuen jäljellä 20–60% entisestä määrästä. Sitä vastoin hirvelle maistuvien taimikoiden määrä on metsätalouden toimesta moninkertaistunut, ja hirvikannan koko on kasvanut 1900-luvun alun muutamasta sadasta yksilöstä yli 100 000 yksilöön, viimeisimmän arvion ollessa 86 000 yksilöä. Hirvi on metsästäjille tärkeä saaliseläin, mutta myös hirvivahingot etenkin liikenteelle ja maa- ja metsätaloudelle ovat merkittäviä. Metsoa pidetään suojelun sateenvarjolajina ja metsokannan hyvinvointia puolestaan tärkeänä metsäluonnon terveyden merkkinä. Molempien lajien metsikkö- ja maisematason elinympäristövaatimuksia on tutkittu paljon.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli testata ovatko metson ja hirven ympäristövaatimukset toisilleen vastakkaiset myös näitä laajemmilla mittakaavoilla. Halusimme selvittää, mihin seikkoihin näiden lajien hoidossa laaja-alaisessa maankäytön ja metsätalouden suunnittelussa kannattaa kiinnittää huomiota, ja voidaanko joutua tilanteeseen, jossa molempiin lajeihin liittyviä intressejä ei voida toteuttaa samanaikaisesti.

Riistakolmioaineiston avulla arvioitujen metson ja hirven runsauksien suhdetta tutkittiin käyttämällä kahta mittakaavaa: koko Suomen kattavaa 50 x 50 km ruudukkoa ja viittä suuraluetta (Varsinais-, Lounais-, Itä-, Länsi- ja Pohjois-Suomi). Aluksi tarkastelimme jokaisella 50 x 50 km ruudulla metson ja hirven keskimääräisten runsauksien välistä korrelaatiota ajanjaksolla 1989–2007. Yli 60%:ssa ruuduista suhde oli positiivinen osoittaen, että metso ja hirvi ovat yleisesti ottaen olleet viime vuosikymmeninä runsaimmillaan samoilla alueilla. Selvimmin tämä yhteys ilmeni Lounais- ja Pohjois-Suomessa. Lajirunsauksien välinen tilastollinen yhteys säilyi useimmissa tapauksissa positiivisena, vaikka huomioitiin erilaisten maankäyttömuuttujien vaikutus. Itä- ja Varsinais-Suomessa metsän kokonaismäärä vaikutti positiivisesti molempien lajien runsauteen. Samoilla alueilla ihmisasutuksen määrä oli negatiivisessa suhteessa lajien runsauteen; metsolle negatiivinen vaikutus oli voimakkaampi kuin hirvelle. Vain Länsi-Suomessa metsän keski-iällä oli positiivisempi vaikutus metson runsauteen hirveen verrattuna. Pohjois-Suomessa haja-asutuksen määrä oli positiivisessa yhteydessä kummankin lajin runsauteen.

Tutkimuksen tulokset antavat viitteitä siitä, että metso- ja hirvikannan hyvinvoinnin edellytykset laajoilla mittakaavoilla eivät ole toisilleen vastakkaiset, vaikka metsojen ja hirvien metsikkötason elinympäristövaatimukset poikkeavat toisistaan monessa suhteessa. Laajan mittakaavan maankäytön kannalta olisi oleellista turvata metsikkö- ja maisemantason piirteiden vaihtelu molempien lajien tarpeet kattaviksi.

Tulostemme mukaan näitä tarpeita turvaavat suoraan tai epäsuorasti riittävän suuret ja mieluiten ihmisasutuksesta etäällä sijaitsevat metsäalueet. Tämä olisi tärkeää etenkin siellä, missä metsämaan määrä on joko luontaisesti, esimerkiksi vesistöjen määrän vuoksi (Itä-Suomi), tai ihmistoiminnan vaikutuksesta (Varsinais-Suomi) vähäinen. Huomion kiinnittäminen laajoilla mittakaavoilla metsän ikärakenteeseen ei etenkään Pohjois-Suomessa näytä toimivan tärkeänä indikaationa alueen laadusta näille lajeille. Laajamittakaavaisessa maankäytön suunnittelussa näyttää olevan tärkeämpää kiinnittää huomioita metsämaan yleiseen tuottavuuteen

 

FM Saija Sirkiä, Helsingin yliopisto ja RKTL, saija.sirkia@helsinki.fi

 

FT Jani Pellikka, Joensuun yliopisto ja RKTL

 

Tutkimusprofessori Harto Lindén, RKTL