23.10.2006

Haavaumat hirvien takaraajoissa loismadon aiheuttamia

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on kuluvan metsästyskauden aikana vastaanottanut jo noin kolmekymmentä havaintoa maan etelä- ja keskiosissa kaadetuista hirvistä, joilla on verta vuotavia haavoja takaraajoissaan. Haavoja on epäilty suden aiheuttamiksi, sillä susi tekee haavoja juuri takajalkojen tälle alueelle hirveä väsyttäessään. Tähän saakka tutkimuksiin saaduista on todettu, että haavaumat ovat loismadon aiheuttamia ja kuvamateriaalin perusteella on päätelty, että valtaosa tutkimattomistakaan ei olisi suurpetojen aiheuttamia. Petojen tekemistä haavoista nämä loisen tekemät haavat erottaa pyöreän muotonsa ja kokonsa takia sekä ennen muuta siitä, että haavojen alla oleva lihaksen pinta on täysin ehjä. Myös haavaumien paranemistapa, jossa arpikudos näyttää syntyvän lähes ilman selvää ruven muodostusta reunoilta keskustaa kohti, on näille haavoille tyypillistä. Loinen ei tartu ihmiseen eikä aiheuta normaalitapauksessa lihojen hylkäämistä ihmisravintona.

Haavojen aiheuttaja on hirvellä hyvin yleisen loismadon, ”hirven jalkamadoksi” kutsutun Onchocerca cervipedis -madon toukka. Haavat, jotka ovat tyypillisesti pyöreitä, halkaisijaltaan 2-3 cm sijoittuvat hirven takaraajojen takapinnalle, valkoisen karvapeitteen yläreunaan, kinnerjänteen alueelle. Joskus ne ovat rivissä, joka on joko raajan pituusakselin suuntainen tai pienessä kulmassa siihen nähden.

Tätä loislajia esiintyy ympäri maailmaa varsin monilla sorkkaeläinlajeilla. Haavaumat näyttävät hirvillä syntyvän, kun loisen toukat kertyvät ryhmiksi hirven takaraajojen nahan pintaosiin. Tämä tapahtuu kesä-heinäkuussa. Toukat rikkovat nahan ja aiheuttavat vertavuotavia haavoja, jotka houkuttelevat verta imeviä hyönteisiä. Hyönteisten toiminta laajentaa haavaa, mutta samalla estää sen mätänemistä ja tavanomaista rupeutumista.Verenvuotovaihe kestää muutamia viikkoja, jonka jälkeen haavaumat paranevat. Metsästyskauden alkaessa vammoista on yleensä jäljellä vain mustia arpikudoksen läikkiä. Niitä voi nähdä monissa vanhoissakin koristetaljoiksi muokatuissa hirvennahoissa. Tämän syksyn havainnot ovat poikkeuksellisen myöhäisiä ja liittynevät harvinaisen lauhoihin syksyn säihin.

Tärkeimpiä haavaumia ylläpitäviä hyönteisiä ovat kesäisin hirven pistokärpänen (Haematobosca alcis), mutta myös paarmat (Tabanidae) ja mäkärät (Simulidae), joista viimeksi mainittuja on esiintynyt tänä vuonna epätavallisen myöhään, koska syksyn lämpösumma näyttää muodostuvan erityisen korkeaksi. Imiessään verta hyönteiset saavat aivan haavan pinnan tuntumassa olevia jalkamadon toukkia suolistoonsa. Muutamilla mäkärälajeilla sekä mahdollisesti hirven pistokärpäsillä toukat pystyvät kehittymään tartuntakykyisiksi toukkavaiheiksi. Ne kertyvät väli-isäntänsä suuosiin, josta ne siirtyvät seuraavaksi purtavaan hirvieläimeen.

Aikuisista loisista, jotka elävät isäntänsä nahan sidekudoksessa ja kalvoissa, jää yleensä kinnernivelen ja etupolven nivelen tienoille nahan alle vihertäviä hyytelömäisiä jäännöksiä. Niiden takia metsästäjät ovat nimittäneet loista myös ”hirven nivelmadoksi”. Aikuisia matoja, joista suurimmat ovat parinkymmenen senttimetrin mittaisia, voi helpoimmin löytää raajojen jänteiden alueen kalvoista. Loinen ei tartu ihmiseen eikä aiheuta normaalitapauksessa lihojen hylkäämistä ihmisravintona. Mikäli haavaumat kuitenkin ovat pahoin tulehtuneet, voi olla olemassa yleistyneen tulehduksen vaara, jolloin lihoja ei kannata käyttää.

Jalkamato: Noin kaksisataa kertaa suurennettu poikkileikkaus hirven takajaloissa kesällä olevista haavoista näyttää mikroskooppisia Onchocerca-toukkia aivan arpikudoksen pintaosissa. Preparaatti: Kaarlo Nygrén.

Syksyllä kaadetussa hirvessä haavaumat näkyvät mustana arpikudoksena. Kuvat: Tuire Nygrén

Tulostettava versio