17.7.2007
Hieno ravustuskausi alkaa tänäkin vuonna 21.7. klo 12 Rapukauden kokonaissaalis on vähintään kohtuullinen ja rapuja odotetaan nousevan vesistä virallisesti ainakin 4 miljoonaa kappaletta. Kevät oli aikaisessa ja rapujen kasvu lähti hyvin liikkeelle. Heinäkuun puolen välin tietojen perusteella ravut käyvät mertoihin hyvin heti ravustuskauden alusta. Osa jokiravuista saattaa olla vielä kauden alussa vaihtamassa kuortaan ja saaliit paranevat elokuun puoliväliin mennessä. Valtaosa jokiravuista pyydetään keskisestä ja pohjoisesta Suomesta ja saaliista odotetaan melko hyvää, viime vuoden malliin. Täplärapusaaliista odotetaan viime vuotta runsaampaa, sillä useissa eteläisen Suomen vesissä on havaittu vankkoja nuoria ikäluokkia paikkaamassa muutaman aiemman vuoden heikkoja täplärapusaaliita.
Rapusaaliin kehitys on tarkassa seurannassa. RKTL:n raputalousohjelman kirjanpitoravustajien rapusaaliit olivat vuonna 2006 runsaita, ja syksyllä vesiin jäi paljon pieniä jokirapuja ja täplärapuja. Niinpä ravustettavaa kasvaa rapukaudelle 2007 runsaasti(ks.http://www.rktl.fi/kala/rapu/rapusaalisseurannat.html) .
Lisätietoja: Japo Jussila, Raputietokeskus, p.040-5428982; Kari Kilpinen, Kalatalouden Keskusliitto, p.050-3368715; Erkki Lahti, Pohjois-Savon TE-keskus, p.040-5953665; Markku Pursiainen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, p.0205-751613
Myös kuluvan kesän poikastuotannosta saadut merkit ovat hyviä, joten ravustuksen jatkuvuuskin näyttää turvatulta. Täplärapusaaliit kasvavat lähivuosina tuntuvasti. Seurantojen ohella kokeellinen tutkimus tuo valaistusta rapulajiemme menestystekijöihin. Viimeisimmät tulokset ovat osoittaneet, että täpläravulla saattaa pohjoisessa olla jokirapuun verrattuna heikkouksia. Näyttää mahdolliselta, että täplärapu ei menesty niin pohjoisessa kuin jokirapu, jonka pyyntivahvoja kantoja on napapiirillä saakka. Aikainen talven tulo ja hyvin kylmät vedet ovat huono yhdistelmä täpläravun poikastuotannolle (ks. http://www.rktl.fi/kala/rapu/rapujen_lisaantymisen_lampotilarajat.html
RAPURUTTO EI VIELÄKÄÄN ANNA PERIKSI
Tältä vuodelta on toistaiseksi tullut tietoon kaksi rapukuolemaa, joiden aiheuttajaksi epäillään rapuruttoa. Vuonna 2006 rapuruttotapauksia todettiin seitsemässä vesistössä (yhteensä 11 epäiltyä tapausta). Rapuruttoa on muutaman kymmenen vuoden tauon jälkeen havaittu uudestaan eteläisen Lapin rapujoissa, mutta koeravustusten mukaan kanta ei kuitenkaan ole tuhoutunut. Rapurutto hävittää jokirapukannat ja vahingoittaa myös täplärapukantoja. Rapurutto leviää yleensä ravustajien mukana rapujen ja mertojen välityksellä. Pyyntivälineet on aina puhdistettava ennen kuin ne siirretään vesistöstä toiseen. Lisätietoja rapurutosta ja sen torjunnasta: www.rapurutto.net.
PEKKA MYYRYLÄINEN (YLE) - VUODEN 2007 RAPULAINEN
Vuoden 2007 Rapulainen tunnustuspalkinto myönnetään Pekka Myyryläiselle, joka on ansiokkaasti tiedottanut suomalaisen ravun ja suomalaisen rapukulttuurin puolesta ajankohtaisohjelmissaan YLEllä (mm. Kotimaan katsaus ja Kamera kiertää).
LISÄÄ RAPUKULTTUURISTA KIRJALLISESSA MUODOSSA
Erkki Norell (Vääksy) on juuri julkaissut rapukirjan, jossa käsitellään ennenaikaista ravustusta ja rapua Erkin omien kokemusten pohjalta. Tarinat ovat elävästä elämästä ja menetetystä jokiravusta, mukana on myös täpläravun pyyntiä koskevia tarinoita. Kirjassa on myös laaja reseptiikkakokoelma rapujuhlien piristykseksi.
RAVUSTUKSEN PERUSTEET
Jokaisen ravustajan (koskee 18-64 vuotiaita) tulee maksaa kalastuksenhoitomaksu. Tämän lisäksi ravustajalla tulee aina, iästä riippumatta olla vesialueen omistajan lupa. Ravustuskausi alkaa heinäkuun 21. päivä kello 12 ja jatkuu lokakuun loppuun saakka. Valtakunnallista alamittaa ravuilla ei ole, mutta paikallisia rajoituksia sekä alamitan että ravustusajan suhteen saattaa esiintyä. Lisätietoja ravuista ja ravustuksessa tarvittavista luvista löytyy osoitteessa www.ahven.net.
Tulostettava versio
|