27.8.2002
Hirvi ja metsäjänis yhä saalistilaston kärjessä –Vuoden 2001 riistasaalis oli 11 miljoonaa kiloa ja riistasaaliin arvo 61 miljoonaa euroa, kertoo Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) juuri valmistunut riistasaalistilasto. Riistasaaliin arvo kasvoi edelleen; vuonna 2000 riistasaaliin arvo oli 349 Mmk eli 58,7 miljoonaa euroa.
Lisätietoja: Aslak Ermala, puhelin 0205 751 270 aslak.ermala@rktl.fi
Tiedottaja Taija Pöntinen, puhelin 0295 327 353, taija.pontinen@rktl.fi Informaatikko (julkaisut) Tuula Toivio, puhelin 0205 751 301, tuula.toivio@rktl.fi
Vuotuisen saaliin lihan saanto oli lisääntynyt edellisiin vuosiin verrattuna. Se oli 11 miljoonaa kiloa vuonna 2001 (10 milj. kg vuonna 2000). Lihan saannosta hirven osuus oli 8,7 milj. kg. Vuoden 2001 riistasaalis oli jo 1980-luvun parhaimpien vuosien tasoa. Tuolloin se oli enimmillään 11 milj. kiloa.
Saalis turkiksia myöten käytetään pääosin metsästäjien omissa talouksissa. Vain murto-osa saaliista päätyy kauppaan.
Useimpien riistaeläinten vuoden 2001 saalismäärät olivat pienempiä tai saman suuruisia kuin edeltäneellä 5-vuotiskaudella keskimäärin. Kuitenkin hirvisaalis kasvoi edelleen edellisvuoteen verrattuna, kuten muidenkin hirvieläinten saalismäärät. Myös orava-, majava-, supikoira-, minkki-, näätä-, mäyrä- ja karhusaalis olivat suurempia kuin minään vertailujakson vuotena.
Riistanisäkkäistä lukumääräisesti suurin saalismäärä saatiin metsäjäniksistä. Niitä saatiin saaliiksi eniten Pohjois-Savossa. Toiseksi lukuisin saalislaji oli supikoira ja kolmanneksi minkki. Riistalinnuista ammuttiin eniten sinisorsia, joista Pohjois-Savon metsästäjät saivat suurimman osan. Seuraavaksi lukuisimmat saalislinnut olivat sepelkyyhky ja tavi.
"Turistimetsästäjien" eli muista riistanhoitopiireistä alueelle tulevien metsästäjien osuus alueen kokonaissaaliista vaihtelee muutamasta prosentista 41 prosenttiin. Neljä kymmenestä saalisfasaanista matkaa alueelta “turistimetsästäjien” mukana pois.
1980- ja 1990-luvuilla metsästäjien määrä on pysytellyt 300 000 tuntumassa. Heistä joka neljäs piti välivuoden, joten noin 217 000 metsästäjää kävi vuoden 2001 aikana ainakin kerran erästämässä. Saaliitta heistä jäi 31 %.
Pienriistaa pyytävä metsästäjä käy vuoden mittaan erällä keskimäärin 13 päivänä. Hirvieläinten pyyntiin käytetään samoin keskimäärin 13 päivää.
Pienriistan saalistiedot kerätään metsästäjille lähetetyn saalistiedustelun avulla RKTL:n ja Metsästäjäin Keskusjärjestön yhteistyönä. Saalistiedot hirvieläimistä ja erityisluvalla pyydettävistä suurpedoista saadaan pyyntilupajärjestelmän edellyttämistä kaatoilmoituksista
Tulostettava versio
|