13.5.2008
Inarijärven kalantutkimusten tuloksia: VILJELTYJEN NIERIÖIDEN OSUUS SAALIISTA 70 PROSENTTIA Tutkimusten mukaan Inarijärven nieriäsaaliista 74 prosenttia oli istutuksista peräisin vuonna 2007. Istukkaat oli merkitty joko altsariiniväriaineella tai eväleikkauksilla. Viljeltyjen nieriöiden osuus on kasvussa, sillä vuonna 2005 niiden osuus saaliista oli 64 prosenttia.
Lisätietoja: Erikoistutkija Teuvo Niva, puhelin 020 575 1418 tai 0400 704 383
Istutettujen nieriöiden osuus saaliista voi vielä kasvaa, sillä saaliissa on edelleen mukana vanhempia viljeltyjä nieriöitä, joita ei ole merkitty. Taimensaaliista noin puolet on peräisin istutuksista (vuosina 2005 ja 2006). Vuoden 2007 tuloksia ei vielä ole saatavissa.
Juutuanjokisuulle tehdyt taimenistutukset olleet tuottoisimpia
Vuosina 2001 - 2003 tehtyjen merkintöjen perusteella Ivalojoen suulle tehdyt taimenistutukset eivät ole tuottaneet niin hyvin kuin Juutuanjokisuun vastaavat istukkaat. Ivalojokisuun istutukset on kuitenkin tehty noin 5 kilometriä ylävirtaan todellisesta jokisuusta, Koppelon kylän kohdalle. Vuonna 2006 käynnistettiin tutkimus, jossa verrattiin Koppeloon, todelliseen jokisuuhun ja ulapalle tehtyjen istutusten tuloksellisuutta.
Alustavien tulosten perusteella todelliseen jokisuuhun tehdyt istutukset ovat tähän mennessä tuottaneet 182 kiloa/1000 istukas, kun vastaavat tuotot Koppeloon ja ulapalle tehdyissä istutuksilla olivat 84 ja 120 kiloa/1000 istukas. Tuottojen erot ovat jo tässä vaiheessa niin suuria, että jokisuulle tehtävät taimenistutukset tulisi siirtää todelliseen jokisuuhun tästä vuodesta lähtien.
Tulostettava versio
|