10.5.2005
Inarijärven petokalasaaliit hyviä - muikkusaaliit kasvoivat enitenInarijärvestä kalastettiin punalihaista petokalaa vuonna 2004 yhteensä noin 60 tonnia. Saaliista 40 tonnia oli taimenta, yli 10 tonnia nieriää, yli 7 tonnia harmaanieriää ja 3 tonnia järvilohta. Siikasaalis jäi hieman edellisvuotta pienemmäksi, mutta pysyi silti 60 tonnin tasolla. Eniten kasvoi muikkusaalis, joka nousi alle 8 tonnista noin 13 tonniin.
Lisätietoja: Erikoistutkija Teuvo Niva, puhelin 0400-704383
Tutkija Erno Salonen, puhelin 0205 751 472
Myös nieriää eli rautua saatiin pitkästä aikaa yli 10 tonnia. Muiden lajien saaliiden muutokset olivat suhteellisen pieniä: reeskaa ja ahventa saatiin hieman edellisvuotta enemmän, haukea ja harjusta taas hieman vähemmän. Taimenten keskipaino oli saalisnäytteiden mukaan 1,8 kg, verkkosiikojen 500 g ja isorysäsiikojen 200 g.
Inarijärven kokonaissaalis vuonna 2004 oli noin 170 tonnia, mikä on samaa suuruusluokkaa kuin jo kahtena edellisenä vuotena (taulukko liitteenä).
Puolet kokonaissaaliista kotitarvekalastajille
Inarin kotitarvekalastusluvan saaneista vajaa puolet (42 prosenttia) kalasti Inarijärvellä vuonna 2004. Kotitarvekalastajat pyydystivät Inarijärven kokonaissaaliista 52 prosenttia, ammattikalastajat 24 prosenttia ja ulkopaikkakuntalaiset kalastajat (virkistyskalastajat ja mökkiläiset) yhteensä 24 prosenttia. Viimeksi mainittujen ryhmien saaliit kasvoivat hieman edellisvuodesta.
Inarijärven kokonaissaaliista noin 64 prosenttia saatiin erilaisilla verkoilla. Isorysillä pyydystettiin 19prosenttia Inarijärven siikasaaliista, mikä on hieman edellisvuosia vähemmän.
Inarijärven kokonaissaalis (tonnia) lajeittain vuosina 2000–2004 ja viiden viimeisen vuoden keskiarvo (KA).
|
Vuosi |
Siika |
Reeska ym. |
Muikku |
Taimen |
Järvi-lohi |
Nieriä |
Harmaa-nieriä |
Harjus |
Hauki |
Made |
Ahven |
YHT. |
|
2000 |
70,6 |
6,9 |
5,1 |
30,6 |
1,9 |
5,7 |
10,1 |
8,2 |
9,5 |
3,8 |
5,0 |
157 |
|
2001 |
60,7 |
6,3 |
5,3 |
51,5 |
3,5 |
9,2 |
11,3 |
7,5 |
12,6 |
4,9 |
6,6 |
180 |
|
2002 |
61,1 |
4,3 |
4,5 |
46,4 |
3,0 |
9,1 |
11,2 |
9,3 |
10,6 |
3,7 |
5,8 |
169 |
|
2003 |
62,0 |
4,5 |
7,7 |
41,9 |
2,7 |
8,5 |
7,7 |
9,3 |
13,5 |
4,5 |
6,3 |
169 |
|
2004 |
59,4 |
6,1 |
12,8 |
39,3 |
3,0 |
10,7 |
7,4 |
8,2 |
10,8 |
4,2 |
7,6 |
170 |
|
KA |
62,8 |
5,6 |
7,1 |
41,9 |
2,8 |
8,6 |
9,5 |
8,5 |
11,4 |
4,2 |
6,3 |
169 |
Tulostettava versio
|
|