5.11.2008
Itämerellä nähtiin laskennoissa runsaat 22 300 harmaahyljettä Itämerellä tavattiin vuoden 2008 laskennoissa runsaat 22 300 harmaahyljettä eli hallia. Arvio pohjautuu Ruotsin, Suomen, Venäjän ja Viron keväällä tekemiin harmaahyljelaskentoihin. Suomen alueen laskennoista vastasi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.
Lisätietoja: Tutkija Mervi Kunnasranta, puh. 040 532 9496 Tutkimusjohtaja Vesa Ruusila, puh. 040 840 6877
Itämeren hallikanta on viime vuosina kasvanut. Laskentojen tulos oli kuitenkin tänä vuonna vain hieman suurempi kuin edellisenä vuonna (22 000).Hallien esiintymisen ydinalue keväällä on edelleen Itämeren pääaltaan pohjoisreunalla Keski-Ruotsin saaristossa ja Suomen Lounaissaaristossa. Muina vuodenaikoina hallien esiintyminen voi kuitenkin poiketa tästä.
Kevään 2008 laskentaolosuhteet olivat säiden puolesta erinomaiset. Laskennat tehtiin lentovalokuvauksin Suomessa, Ruotsissa ja ensimmäistä kertaa nyt myös Virossa. Venäjällä hallit laskettiin edelleen veneestä. Tänä vuonna halleja nähtiin eniten Suomen merialueella ja seuraavaksi eniten Ruotsissa. Viime vuonna tilanne oli päinvastoin. Osa muutoksesta selittynee sillä, että harmaahylkeet liikkuvat pitkiäkin matkoja.
Laskennat tehdään kahden viikon sisällä touko-kesäkuun vaihteessa hallien pääesiintymisalueella. Karvanvaihdon takia hylkeet makailevat tällöin runsaslukuisimmin näkösällä luodoilla tai viimeisillä jäillä. Laskentajakson lyhyydellä pyritään varmistamaan se, että hallien liikkumisesta aiheutuva riski useaan kertaan laskemisesta olisi mahdollisimman pieni. Laskennoissa tavataan vähemmän hylkeitä kuin kannan todellinen koko on, sillä osa hylkeistä on parhaissakin oloissa vedessä laskennan tavoittamattomissa. Laskennoissa tavoitetaan kuitenkin suurin osa kannasta, ja vuodesta toiseen samalla tavalla toistettuna tulokset kuvaavat kehityssuunnan.
Vuoden 2008 laskennoissa nähdyt harmaahylkeet merialueittain ja maittain touko-kesäkuun vaihteessa. (Lähde: Itämeren hallien kansainvälinen laskentaryhmä 2008).
|
Merialue/ Maa |
Viro |
Suomi |
Venäjä |
Ruotsi |
Yhteensä |
|
Perämeri ja Merenkurkku |
|
321 |
|
1019 |
1340 |
|
Selkämeri |
|
651(1) |
|
1832 |
2483 |
|
Keski-Ruotsi |
|
|
|
4721 |
4721 |
|
Suomen Lounaissaaristo |
|
8202 |
|
106 (2) |
8308 |
|
Suomenlahti |
174 |
460 |
331 |
|
965 |
|
Länsi-Viro |
3875 |
|
|
|
3875 |
|
Etelä Ruotsi |
|
|
|
637 |
637 |
|
Yhteensä |
4049 |
9634 |
331 |
8315 |
22329 |
1) Sandbäck – Södra Sandbäck , 2) Märket
Tulostettava versio
|