Ohita navigointilinkitSiirry RKTL:n etusivulle
In English | På Svenska

  Sivukartta | Hakemisto A-Ö  
Etusivu Riista Poro Kala Vesiviljely Talous ja yhteiskunta Tilastot Tutkimuslaitos Julkaisut Yhteystiedot Sähköiset palvelut

4.12.2009

Itämerellä nähtiin vähemmän halleja kuin viime vuonna

Itämerellä tavattiin tämän vuoden laskennoissa noin 20 400 hallia. Tämä on noin 2000 vähemmän kuin vuonna 2008. Arvio pohjautuu Ruotsin, Suomen, Venäjän ja Viron keväällä tekemiin hallilaskentoihin. Suomen alueen laskennoista vastasi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.

Lisätietoja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta:

Tutkija Mervi Kunnasranta, puh. 040 532 9496
Kannanarviointipäällikkö Pekka Helle, puh. 0400 399 166

Laskennoissa nähtyjen hallien määrä on kasvanut 2000-luvun alun noin 10000:sta nykyiseen yli 20000 eläimeen. Laskentojen tulos oli tänä vuonna kuitenkin vajaat pari tuhatta eläintä pienempi kuin edellisenä vuotena. Tämä ei välttämättä kerro kannan pienenemisestä, mutta kolmen viime laskennan melko samoina pysyneet tulokset saattavat viitata hallikannan kasvun tasaantumiseen. Laskentatulokseen vaikuttavat monet tekijät kuten hallin liikkuvuus, sääolosuhteet ja myös sattuma. Seuraavien vuosien laskennat näyttävätkin kannan kehityksen suunnan.

Kevään 2009 laskentaolosuhteet olivat säiden puolesta hyvät. Laskennat tehtiin pääosin lentovalokuvauksin, ainoastaan Venäjällä hallit laskettiin edelleen veneestä. Tänä vuonna halleja nähtiin eniten Ruotsin merialueella ja seuraavaksi eniten Suomessa. Viime vuonna tilanne oli päinvastoin, muutosta selittää hallien liikkuminen. Hallien esiintymisen ydinalue keväällä on edelleen Itämeren pääaltaan pohjoisreunalla Keski-Ruotsin saaristossa ja Suomen Lounaissaaristossa. Muina vuodenaikoina hallien esiintyminen voi kuitenkin poiketa tästä.

Laskennat tehdään kahden viikon sisällä touko-kesäkuun vaihteessa hallien pääesiintymisalueella. Karvanvaihdon takia hylkeet makailevat tällöin runsaslukuisimmin näkösällä luodoilla tai viimeisillä jäillä. Laskentajakson lyhyydellä pyritään varmistamaan se, että hallien liikkumisesta aiheutuva riski useaan kertaan laskemisesta olisi mahdollisimman pieni. Laskennoissa tavataan vähemmän hylkeitä kuin kannan todellinen koko on, sillä osa hylkeistä on parhaissakin oloissa vedessä laskennan tavoittamattomissa. Laskennoissa tavoitetaan kuitenkin suurin osa kannasta, ja vuodesta toiseen samalla tavalla toistettuna tulokset kuvaavat kehityssuunnan.

Vuoden 2009 laskennoissa nähdyt hallit merialueittain ja maittain
touko-kesäkuun vaihteessa.
1) Sandbäck – Södra Sandbäck , 2) Märket

(Lähde: Itämeren hallien kansainvälinen laskentaryhmä 2009).

Laskennoissa nähdyt hallit 2000-luvulla koko Itämeressä (sininen), Suomen
osuus vihreällä.


Tulostettava versio

 


© Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.Julkaistu 4.12.2009