31.8.2009
Itämeren kalojen haitallisten aineiden pitoisuuksien muutoksia selvitetään uudessa EU-kalat II -hankkeessa Itämeren kalojen haitallisten aineiden pitoisuudet tutkitaan nyt toistamiseen 2000-luvulla. Aiempi kartoitus tehtiin vuosina 2002 - 2003. Hankkeen tulosten perusteella tarkistetaan, onko kuluttajille annettuja kalan syöntisuosituksia syytä muuttaa. Lisäksi saadaan uutta ja vertailevaa tietoa kalojen haitallisten aineiden pitoisuuksista EU:n lainsäädäntötyötä varten.
Tutkimuksella selvitetään Itämeren kalojen ja kotimaisten järvikalojen haitallisten aineiden pitoisuuksia
Vasta alkaneessa EU-KALAT II -hankkeessa tuotetaan tietoa Itämeren kalojen ja kotimaisten järvikalojen haitallisten aineiden, kuten dioksiini- ja PCB -yhdisteiden, bromattujen palonestoaineiden ja perfluorattujen yhdisteiden, pitoisuuksista eri-ikäisissä ja -kokoisissa kaloissa lajeittain ja alueittain sekä pitoisuuksien muutoksista 2000-luvun alusta alkaen. Lisäksi kartoitetaan tutkittavien aineiden pitoisuuseroja meri- ja järvialueiden kaloissa.
Hankkeen toteutus asiantuntijayhteistyöllä
Maa- ja metsätalousministeriö rahoittaa vuosina 2009 -2010 kyseistä sektoritutkimushanketta, jota koordinoi Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Yhteistyökumppaneita ovat Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL sekä Suomen ympäristökeskus SYKE. Kaikki laitokset osallistuvat myös tutkimuksen rahoitukseen.
RKTL kerää noin 1000 kalanäytettä, THL analysoi kalan lihaksista ja maksasta dioksiineja, PCB -yhdisteitä, bromattuja palonestoaineita sekä perfluorattuja yhdisteitä. SYKE ylläpitää näytepankkia, josta voidaan tarvittaessa tutkia samoja kalanäytteitä myöhemminkin. Tutkimus palvelee myös SYKE:n ympäristöseurantaa ja siihen liittyvää kansainvälistä toimintaa.
Evirassa selvitetään kuluttajan altistumista kalojen ympäristömyrkyille tekemällä haitallisten aineiden saantilaskelmia, joita voidaan yhteisesti hyödyntää kalankäytön hyöty- ja riskinarvioinneissa. Kuluttajan turvallisuudesta huolehditaan antamalla tarvittaessa uusia poikkeuksia kalan yleisiin syöntisuosituksiin.
Tutkimustuloksia hyödynnetään Euroopan komission säädösmuutostyössä
Tutkimustulokset toimitetaan komissiolle Suomen ja Ruotsin saaman enimmäispitoisuussäädöksiin liittyvän poikkeuksen ehtojen mukaisesti. Suomi ja Ruotsi voivat myydä alueellaan Itämeren alueelta pyydettyä kalaa, vaikka niiden dioksiini- ja PCB -pitoisuudet ylittäisivät kaloille asetetut enimmäispitoisuudet. Tämän säädöksen muutos tulee komission lainsäädäntötyöryhmän käsiteltäväksi vuoden 2011 aikana.
Tulostettava versio
|