26.7.2007
Kalaa jalostavat yritykset: Monipuolinen verkosto erilaisia yrittäjiä kasvavalla elintarvikesektorilla Kalanjalostusyritykset ovat elintärkeä lenkki alkutuottajien ja kuluttajien välillä. Kalan jalostajat muuttavat raaka-aineen kaupan ja kuluttajien vaatimuksia vastaaviksi tuotteiksi. Jalostus luo uutta kysyntää ja kasvumahdollisuuksia kalatuotteille, nostaa raaka-aineesta saatavaa lisäarvoa ja synnyttää uusia työpaikkoja.
Lisätietoja:
Tutkija Jari Setälä, puh. 0205 751682 tai 040-5308103
Tutkija Eija Nylander, puh. 0205 751244
Kalajalosteiden tuotanto on viimeisen 12 vuoden aikana kaksinkertaistunut ja jatkaa edelleen kasvuaan. Vuonna 2005 suomalaiset yritykset jalostivat noin 65 miljoonaa kiloa kalaa. Kalaa jalostetaan yli 200 erilaisessa kalanjalostusyrityksessä. Lisäksi moni kalastaja ja kalankasvattaja jatkojalostaa omaa tuotantoaan. Kalan jalostajat ovat osa monipuolista yritysverkostoa, jonka kautta kotimaiset kalavarat saadaan hyödynnettyä ja kuluttajan toivomassa muodossa markkinoille.
Kalanjalostustuotanto on keskittynyttä, vaikka pääosa jalostusyrityksistä onkin hyvin pieniä. 15 suurinta yritystä jalostaa lähes 80 % kokonaistuotannosta. Suurimmat valtakunnalliset yritykset huolehtivat siitä, että pääosa suomalaisista kuluttajista löytää kalaelintarvikkeita vähittäiskaupan tiskeiltä ja suurkeittiöiden ruokalistoilta. Ne kehittävät kalan markkinointia ja tuotteistoa yhteistyössä keskusliikkeiden kanssa ja sopeuttavat toimintansa nopeasti kaupan ja kulutuskysynnän muutoksiin. Ne myös välittävät muuttuneet vaatimukset raaka-aineen toimittajille. Isoimmat yritykset hankkivat raaka-ainetta kotimaasta ja ulkomailta sekä myyvät sitä myös alihankkijoilleen ja pienemmille jalostajille
Keskisuuret jalostusyritykset huolehtivat siitä, että kalatuotteiden valikoimat ovat laajat. Ne täydentävät sekä vähittäiskaupan että suurkeittiöiden tarjontaa ja ovat usein erikoistuotteineen maakunnallisesti tai paikallisesti vahvoja toimijoita. Kirjolohi on suurten ja keskisuurten jalostamoiden keskeisin raaka-aine. Norjalaisen lohen käyttö kasvaa koko ajan. Osa keskisuurista yrityksistä on erikoistunut vain tiettyihin tuotteisiin kuten sillisäilykkeisiin tai tuoreisiin silakkafileisiin, joita ne välittävät suurempiin kalatukkuihin tai jatkojalostukseen. Venäjän viennin lisääntyminen kasvattaa silakan kysyntää kalanjalostusteollisuudessa.
Pienet yritykset tekevät yleensä työvoimavaltaisia erikoistuotteita kotimaisesta raaka-aineesta kapeille tuote- tai aluemarkkinasegmenteille. Ne täydentävät kalan erikoistuotteistoa ja ylläpitävät paikallisten tuore- tai erikoistuotteiden tarjontaa. Tuotteet ja tuotantotavat ovat paikallisista mahdollisuuksista riippuen hyvin moninaiset. Kalatuotteet saattavat täydentää muiden toimialojen tuotantoa tai oman raaka-aineen jalostus antaa lisäansioita kalastajille tai kalankasvattajille. Iso osa kalastetuista makean veden lajeista kuten muikusta, siiasta, ahvenesta ja kuhasta jalostetaan pienyrityksissä. Ne myyvät tuotteitaan usein suoraan kuluttajille.
 Kalajalosteiden tuotanto on viimeisen 12 vuoden aikana kaksinkertaistunut ja jatkaa edelleen kasvuaan.
Lisätietoa suomalaisesta kalanjalostuksesta:
Raportti kalanjalostuksen yritysrakenteesta (pdf)
Elinkeinokalatalouden nykytila ja kehitys (pdf)
Kalajalosteiden tuotanto 2005 (pdf)
Tiedote 31.10.2006: Yhä useampi kala jalostuyrityksen kautta kauppaan
Tulostettava versio
|